Asko Korpela 
18 Onko Pamuk mestari Osman?

Pamuk: Nimeni on Punainen
Edellisellä kerralla sain ajatuksen, että mestari Osman voisi olla kirjailija itse. Nyt jatkan tämän hypoteesin pohjalta. Tietysti kaikki on pelkkää spekulaatiota, mutta kuka kieltää sitäkään. 

Ajatukseni on siis, että mestari Osman tuo julki kirjailijan protestia totalitaarista yhteiskuntajärjestystä vastaan. Sillä tavoin se mitä sanotaan miniatyyritaiteesta, voidaan tulkita sanotuksi huomattavasti yleisemmistä asioista. Yhteys on kuitenkin niin kätketty ja tulkinnanvarainen, että siihen on viranomaisten erittäin hankala puuttua. 
 
 

51 Olen mestari Osman

Niinpä tarina kahdesta samanlaisesta miniatyrististakin voidaan tulkita saman persoonan toimimiseksi kahden totuuden puhujana. Aarrekammion sinetit, pöly ja kaikki muu voidaan tulkita edellä mainitun hypoteesin mukaan. Paljon on tässäkin luvussa selvää sumua tulkitsijoiden silmille. Uskon, että sitä on puhe miniatyyritaiteen yksityiskohdista, mutta kysymyksen frankilaisen näkemyksen synnillisyydestä ja vanhojen mestareiden orjallisesta kopioinnista voisin kuvitella olevan kirjailijan viestiä vapauden puolesta. Potkut aisan yli ja mestareiden sokeutuminen ovat ilman muuta avoimia laajemmille tulkinnoille. Kun tapahtumat on siirretty 400 vuoden päähän taaksepäin, voidaan ladella esiin kaikki mahdolliset ja mahdottomat kidutuksen muodot. Tässä yhteydessä luettelo ilman muuta herättää kysymyksen: Miten tänään? 

Suorastaan hätkähdyttävä on tämä mestari Osmanin vapaaehtoinen itsensä sokeuttaminen. Tekeekö siis Pamuk saman tien suomettumisoperaation? Sillä sitähän suomettuminen juuri on: vapaaehtoista sokeutumista! Itselläni heräsi vielä 'ylimääräinen' kysymnys: Olisiko mestari Osmanin näkö voitu vielä palauttaa nykyaikaisella kaihileikkauksella, joka itselläni on odotettavissa parin kuukauden sisällä. Siihen aikaan sokeutuminen oli peruuttamaton. Nyt olisi minulla sama edessä, ellei kaihileikkausta olisi keksitty. Nyt minä voin suhtautua asiaan vähintään yhtä tyynesti kuin mestari Osman tämän kirjan kuvauksen mukaan suhtautui. Tästä lähtien siis mestari Osman on kykenemätön pääasiaan eli oudon hevosenturvan etsimiseen. Jäljellä on Kara ja jäljellä on enää yksi päivä. Löytyykö?

 

Palautetta 

Lähetä palautetta! 


Kirjoita otsikko palautteelle

Kirjoita palauteteksti tähän

Kirjoita nimesi tähän. (Nimettömiä ei huomoida.)

..ja sähköpostiosoitteesi

Tämän palauteviestin saa Asko Korpela



Asko Korpela 20050626 (20050626) o SP-osoite o AJK kotisivu o Pamuk