Häät päästiin pitämään siis sittenkin
häiriöttä, laillisuuden rajoja hipoen, ikään kuin
varkain kuitenkin. Mutta sellainen on kutina, että ei tämä
vielä tähän pääty. Kirja on vasta puolessa, mutta
he saivat jo toisensa ja elivät onnellisina elämänsä
loppuun. Näin ei voi olla. Jotakin on vielä tulossa.
34 Minä olen Seküre
Ensin puhuu Seküre. Pitääkin aikamoisen saarnan pojille.
Heillä on nyt uusi isä. Häneltä on jo vaadittu avioliiton
ehtona hyvää käytöstä poikia kohtaan, nyt esitetään
kovat ukaasit pojille. Kara puolestaan onkin valmis rakastamaan poikia
niin kuin omiaan. Ei kun asetutaan taloksi. Mutta ukin kalmon haju tulee
auttamattomasti vastaan, kun sisään käydään. Eipä
päästä häiden jälkitunnelmista eikä hääyön
ihanuuksista tavanomaiseen tyyliin nauttimaan. Vanhempi pojan pentelekin
esittää kaikenlaisia kiusallisia kysymyksiä. Ihan on kuin
juuri joulupukkiin uskonsa menettämässä. Jotakin on toisin
kuin pitäisi. Miksi ei ukkia pääse katsomaan? Tuleeko äiti
varmasti samaan sänkyyn poikien kanssa kuten aina ennenkin? Miksi
ei hengistä saa kertoa satua? Muuta ei puutu kuin että pojat
kysyisivät: Mikä täällä haisee? Vihdoin pojat
nukahtavat. Samoin äiti.
Mutta pian äiti herää hiestä märkänä.
Ihan kuin kuuluisi jotakin ääniä. Ja aivan oikein: Hasan
on tullut. Ei luovu suosiolla. Hän hyökkää avoimesti:
uusi avioliitto on laiton. Isänmaan ja uskonnon puolesta henkensä
kaupalla taistelevaa veljeä on syvästi loukattu. Tästä
ei hyvä seuraa. Tuomarin luo heti huomenna. Kiduttamalla sitten selvitetään
kumpi on syytön! Selkäpiitä karmii.
35 Minä olen hevonen
Sitten on taas tämän kirjan erikoisuus. Miksi tätä
nimittäisi? Ympäröivän luonnon episodi. Ei se oikein
sitäkään ole. Hevosella on joka tapauksessa suunvuoro. Kertoo
kuin ihminen. Välillä unohtuukin, ettei ole. Ei ole hevonenkaan,
vaan hevosen kuva, miniatyristin aikaansaannos. Siitä syystä
liittyy myös tarinaan. Mitäpä on pollella asiaa? Eipä
juuri mitään. Välimerkkinä toimii. Ettei tarina ihan
valtoimeen lentoon ryöstäytyisi.
36 Nimeni on Kara
Sitten palataan taas asiaan. Aamu valkenee ja on aika paljastaa Eno efendin
kuolema sekä pojille että kaikelle kansalle. Jälkimmäinen
tapahtuu näin meikäläisen mielestä yllättävällä
tavalla: itkien ja niin äänekkäästi valittaen, että
naapurusto varmasti sen kuulee. Eno ukin kuolema on tosiasia, mutta epätietoisuus
sen syistä leijuu sumuverhon tavoin hänen ympärillään.
Vaikka naapurusto pitäisikin kuolemaa luonnollisena, on myös
niitä jotka tietävät tai aavistelevat muusta olevan kysymys.
Eno ehkä on tapettu. Mutta kuka voisi olla teon tekijä. Varjo
lankeaa synkkänä Karankin päälle, jopa Seküren
päälle. Heitä epäilee Husein, Seküren lanko. Myös
Husein on epäiltyjen joukossa, Kara ainakin epäilee Huseinia,
samoin minä. Sitten on koko joukko epäiltyjä, nimittäin
miniatyristit. Joku heistä voisi olla teon takana. Tämä
kauhistuttava syntinen kirja voisi olla heidän motiivinsa tavalla
tai toisella.
Mutta ei vain paikalliselle väestölle ole Enon kuolemasrta
ilmoitettava, vaan kirjan takia myös hyvin korkealle taholle, ylieunukille.
"Tieto Eno efendin kuolemasta saatettakoon heti ateljeen tietoon. Hautajaisiin
osallistukoon koko miniatyristien ammattikunta." Mikä onkaan kirjaprojektin
nykytila?
|
o AJK kotisivu o Pamuk