Tämän kirjan omalaatuisuutta joutuu jatkuvasti ihmettelemään.
Tämä on oikea 'lukukirja' siinä mielessä, että
se on helppolukuinen, helppoa tekstiä ymmärrettäväksi.
Sen takia siitä ei ehkä oikein tunnu keskusteluakaan syntyvän.
Ei ole varaa tulkinnoille. Jos lukisimme Tolstoita, se olisi tässä
suhteessa samanlaista, mutta ei yhtä eksoottista. Nyt jo alkaa askarruttaa
kysymys: mitä voisimme lukea tämän jälkeen? Varmaan
katseet kääntyvät Turkuun. Sieltähän tämäkin
loistoehdotus tuli. Tässä lukujaksossa saadun koulutuksen jälkeen
voisi melkein vaikka Moraviaa lukaista!
25. Nimeni on Ester
Pamuk on mielestäni vähän samantapainen tyylin mestari kuin
Joyce. Hän saa mitä erilaisempien henkilöiden puheen ja
sanan sattumaan juuri sellaisen henkilön suuhun, naisen puheen vaikuttamaan
naisen puheelta ja - kuten on nähty - koiran puheen vaikuttamaan koiramaiselta.
Hänen ei vain tarvitse sen tehdäkseen millään tavoin
ärsyttävästi kikkailla kuten Joyce tekee. Niinpä nyt
tämä herkullinen persoona Ester. Ihmettelen, että tällainen
Esterkö on tasa-arvointoilijoiden tavoite. Sukupuoleton sympaattinen
toimen tekijä, nainen vailla naisellisuutta. Tätäkö
se Henry Higgins tarkoitti, kun muka valitteli Elizan naisellista touhuilua
ja kysyi miksi ei nainen voisi olla kuin mies? Ester on sitä siinä
missä Marjatta Väänänen aikoinaan oli hallituksen ainoa
mies. (Kolme viimeistä sanaa taisivat muuten olla tytär Sallan
gradun nimi; ken lie sanat ensi kerran maininnut).
Se miten Ester tässä luvussa toimii ei nyt ehkä ihan
varauksetta sympatiaa herätä: kaksoisagentti, mutta toisaalta
annetaan ymmärtää, että toimeksiantajat hyvin tämän
tietävät ja itse asiassa toivovat asian niin olevankin. Ei aja
tietorekkaansa tyhjänä kumpaankaan suuntaan, vaan tuloa tuottava
lasti kulkee molempiin suuntiin. Hauska yksityiskohta: kantamus kaupustelijana
on mahtava, mutta internettinä on vain näyttävä, ei
painava. Kyllä tässä Esterissä on jotakin Waltarin
Sinuhen Kaptahia, vaikka ei Kaptahin tapaan suurliikemies olekaan. Niin
tarkoin on Ester selvillä molempien osapuolten asioista ja aikeista,
että tuntuu mahdolliselta, että hän ryhtyisi ohjailemaan
haluamaansa suuntaan tätä naimakauppaprosessia. Ja Esteriä
taas ohjailee raha. Niin että se puoli, joka maksaa enemmän,
varmaan siis voisi voitonkin periä. Vaikka kyllä Ester muutenkin
punnitsee kandidaattien ansioita. Ja käsitykseni mukaan on Karan puoleen
kallellaan. Mutta ei niin paljon, että jotenkin konkreettisesti ryhtyisi
varmistamaan Karan voittoa ja estämään Hasanin mahdollista
'morsiamen ryöstöä'. Ei siis ehkä välitä
ainakaan kiirehtiä hyvän tulolähteen ehdyttämistä.
Vaikka kyllä Ester jälkimarkkinatkin hallitsee. Nytkin käy
erään 'entisen tyttösensä' luona herkuttelemassa.
26. Minä olen Seküre
Sen perusteella mitä tähän asti on käynyt selville
Seküre on sen sortin nainen, että kyllä pärjää
elämän markkinoilla ilman tasa-arvokvoottejakin. Nainen isolla
ännällä ja täysin laskutaitoinen, mutta varmaan siitä
huolimatta menee läpi tarkimmastakin tunneälyseulasta. Hän
ei menetä päätään kuumimmassakaan taistelun tuoksinassa.
Vaikka on Karaan ihastunut, mieltää, ettei ihastus ehkä
ikuista sittenkään ole, ei kummallakaan puolella. Liian pitkään
ei hänenkään sovi jahkailla. Voi vaikka jäädä
näppejään nuolemaan. "Kara on yhtä rakastunut kuin
halukas menemään naimisiin. Jos hän ei minua saa, hän
rakastuu johonkin toiseen ja menee pian sen uuden kanssa naimisiin." -
Ja Kara on kuitenkin ainoa henkilö, joka pystyy saattamaan isän
kirjaprojektin loppuun. Sinä suhteessa Hasan ei paina yhtään
mitään.
Oi, mitkä ihanat haaveet Seküre pystyykään luomaan
Karaa pelkästään tirkistysreiän kautta katsellen! Niskaa
kutittaa, nännit värisevät… "Mutta kyllä minä
Hasaniakin rakastan. Sekä Kara että Hasan ovat kärsineet
paljon, koska rakastavat minua." Niin, ja sitten tämä aivan hirveä
käänne: Poika Sevket sanoo: Kara on tappanut isän. "Hän
itse kertoi." Siinä sitä ollaan! Kyllä Kara tuli sanoneeksi,
että on pari miestä tappanut, mutta ei suinkaan, että olisi
tappanut Seküren miehen. Mutta jos vaikka olisikin? Motiiviahan olisi.
Mutta tiesikö edes tämän olemassaolosta. Ja vaikka olisi
tietänytkin, olisiko mitenkään voinut löytää?
Voisiko Kara, joka on sankarimme, olla tehnyt tämän? Ei ainakaan
Siro efendiä ole Kara tappanut, kun kerran murhaajaksi ilmoittautunut
edellisessä luvussa Karan perässä käveli. Vaikka voisihan
sitä tietysti varjo eli synti miehen perässä kävellä.
Näin Seküren pojat heittäytyvätkin kapulaksi rattaisiin.
Kara on heidän mielestään pelättävä mies,
isän tappaja. Eivät halua hänelle viedä viestiä,
eivät halua häntä uudeksi isäksi. Hasan on mieluisampi.
Seuraa aikamoinen näytös poikien kanssa. Lopulta kuitenkin saadaan
pitkän itkun jälkeen rauha aikaan sopivilla ehdoilla. Pojat pääsevät
retkelle ja saavat herkkuja. Ja niin myös saa äiti, joka menee
sen hirtetyn juutalaisen taloon, missä Kara jo odottaa. Kara purkaa
sanoiksi kahdentoista vuoden pituisen patoutuneen lemmentuskansa. Sitä
Seküre mielissään kuuntelee. Eikä se puhumiseksi ja
kuunteluksi jää. Siitä mitä seuraa, Pamuk aika kivasti
kirjoittelee. Mitenkähän jatkunee. Innokkaimmat eivät ole
malttaneet tähän pysähtyä. Minä maltan.
|
o AJK kotisivu o Pamuk