Korpela Asko 
07 Murhaaja tulee yhä lähemmäksi

Pamuk: Nimeni on Punainen
Aina vain tämä merkillinen hahmojen kavalkaadi jatkuu. Ihan kuin näin meikäläisittäin metsän peikot nuotion ympärillä hiiviskelisivät yhä lähemmäksi kiertäen. No taitaapa ainakin tunnelman puolesta onnahdella tämä aasin silta. Salaperäistä on tässäkin kuten peikoissa nuotion ympärillä, mutta salaperäistä kovin eri tavalla kuin suomalaisessa mytologiassa. 
 
 

21. Minä olen Enonne

Eno, siis äidin veli, käyttää puheenvuoron. Siis kenen äidin veli onkaan kysymyksessä? Äkkiä luonteva vastaus olisi: poikien, siis Seküren poikien eno eli Seküren veli. Oliko sellaista? Kyllä tämä eno-nimitys silloin alussa taidettiin selvittä. Enää en muista. - Ei Seküren veli vaan seküren isä, siis mestari itse. Niin, niin: Karan äidin veli. Tässä on pienoista turkkilaisen painin makua. Mestari ja Kara etsivät koko ajan otetta toisistaan. Joka on nähnyt televisiosta turkkilaista painia tietää mistä sitä otetta hamutaan. Sille, joka ei sitä ole nähnyt, en minä ryhdy asiaa tässä yksityiskohtaisesti selittämään. Kuoleman kuvan tekemisestä on kysymys. Ja perspektiivistä on kysymys ja myös varjosta on kysymys. Kaikki nämä ovat vaikeita ja arveluttavia asioita. Seküre ja isä eli eno keskustelevat Karan lähdettyä. Elämästä ja kuolemasta on kysymys. Kirjoittaako Kara kirjaan tekstin kuvien peruisteella? Saattaisiko projektin loppuun siinäkin tapauksessa, että mestari itse kuolisi? Pitävätkö Seküre ja Kara isän tiet ämättä keskenään yhteyttä? 
 
 

22. Nimeni on Kara

Karan mielessä päällimmäisenä on ihana Seküre. Mistä seinän raosta hän minua verstaalla katselee? Millä silmällä hän minua katselee? Vertaako rintamalla luultavasti kuolleeseen mieheensä? Kirje Seküreltä pojan, Sevketin tuomana. Kyllä varmasti minua himoitsee. Astia, kuollut kissa hirtetyn juutalaisen talossa. Oletko sinä ikinä tappanut ketään? Olen, kaksi, sapelilla. On tässä tarinassa aineksia! Ja Karan pitäisi puolestaan kirjoittaa tarina pelkästään piirrettyjen kuvien perusteella. 
 
 

23. Minua kutsutaan murhaajaksi

Taas näyttäytyy murhaaja. Katuuko? Häpeääkö? Tunteeko syyllisyyttä? Ei ilmeisesti lainkaan, kun jatkuvasti viheliäiseksi roistoksi uhriaan nimittelee. Ehkä kuitenkin pelko alkaa hiipiä puseroon. Välttelee yleisiä paikkoja. Saatanoiden on kokenut pitävän hirmuista meteliä ympärillään siitä pitäen kun Siro efendin saattoi pois päiviltä. Pakko on sittenkin käydä kaduilla kiertelemässä. Helpottaa ehkä. Turhaan tapoin. Lähden seuraamaan Karaa. Siinä kuljemme, kaksi samaan naiseen rakastunutta miestä. Kuin veljekset autioilla kaduilla. 
 
 

24. Nimeni on Kuolema

Kuten näette, minä olen kuolema. Kaikkihan me kuoleman tunnemme. Pelkäämme sitä, mutta emme tunne. Piirrä siis se pelko. Minä en olekaan kuolema itse, vaan kuoleman kuva. Mestari epäonnistui kuvassani. Minä en näytä arvokkaalta. Mestari oli tehnyt ison virheen: hän oli käyttänyt frankkilaisia menetelmiä minut piirtäessään. Nykyisin minut piirtänyt mestari kiertelee öisin kaduilla kuvitellen olevansa se minkä on piirtänyt. Kolkko loppu tälle lukujaksolle. Paistaisiko aurinko seuraavassa?

 

Palautetta 

Lähetä palautetta! 


Kirjoita otsikko palautteelle

Kirjoita palauteteksti tähän

Kirjoita nimesi tähän. (Nimettömiä ei huomoida.)

..ja sähköpostiosoitteesi

Tämän palauteviestin saa Asko Korpela



Asko Korpela 20050411 (20050411) o SP-osoite o AJK kotisivu o Pamuk