Korpela Asko 
04 Merkillisiä tarinoita

Pamuk: Nimeni on Punainen
No on tämä ihmeellistä kerrontaa. Tässä on nyt sitten kolme samannimistä tarinaa kahdelta eri kertojalta. Sanoisinko, että vekkulia kikkailua. Muistuu mieleen Joycen kikkailu. Minussa se herätti melkein pelkästään kielteistä asennoitumista. Pamuk ei ainakaan vielä, melkeinpä päinvastoin. Pitäisikö tässä nyt yrittää taas nähdä joku juju? Vai onko siinä vain kaksi kertaa kolme samaa näkökulmaa kahdesta eri asiasta. Ymmärtäisin, että on kysymys kolmesta henkilöstä. Karahan tässä käy kahden miniatyristin luona. Ilmeisesti viime kädessä pyrkimyksenä on saada tietoa Siro efendin murhasta. 
 
 

Perhosen tarinat tyylistä ja signeerauksesta

Selväksi tulee, että kaikki poikkeaminen vanhojen mestareiden tyylistä on pahasta. Mutta miniatyristikin on ihminen ja miniatyristi on myös taiteilija. Parhaimmillakin lopulta hermo pettää ja syntiin lankeavat, panevat omiaan, oman signeerauksensa kuvaamansa maiseman pusikon lehvästön suojaan. Mutta tätä taidetta katsotaan tarkkaan ja niin paljastuvat aisan yli potkaisut. Vakava juttu, aivan hirveän vakava. Ensimmäisessä tarinassa nuori nainen lopulta hirttäytyy miniatyyrin virheen takia. Myös mestarin lankeemus sai julman tuomion. 

Samalla tavoin myös toinen tarina päättyy kuolemaan syntiinlankeemuksen johdosta. 

Kolmannessa tarinassa käydään dialogia suoraan Siro efendin kohtalosta. Mutta ketä tässä nyt loppujen lopuksi on mukana. Perhonen kertoo ja vastaa Karan kysymyksiin. Mutta kuka on Dzhim? Mielestäni nimi viittaa englantilaiseen Jimiin. Mutta missä hän on? Puhutaan kyllä Qazvinista ja Qazvinin 'silloisesta' shaahista, mutta Dzhim on vain otsikossa. Naimakaupoista ja muusta sellaisesta on kaikissa näissä tarinoissa kysymys. Ja jossakin mielessä onnettomasti ne kaikki päättyvät, mutta 'where is the beef?' Oppi on: tyyli on virhe. Virheetöntä kuvaa 'ei tarvitse' signeerata. Tyyli ja signeeraus ovat vain typerää rehentelyä 'virheen kustannuksella'. Olisipa mielenkiintoista saada lukea ymmärtäen nämä lauseet alkukielellä tai edes jollakin muulla kielellä. Onko sanoma sama kuin tässä meidän käännöksessämme. Epäilen sanoja 'ei tarvitse' ja 'virheen kustannuksella'. Ihan niin kuin pelin henki olisi 'ei saa' signeerata ja rehentelyä 'virheellä'. Onko tämän tarinan kertoja Perhonen jotenkin epäilyksen alainen Siro efendin murhassa? 
 
 

Haikaran tarinat kuvasta ja ajasta

Jos edelleen on kysymys Siro efendin murhajutusta, ihmettelen kuinka kaukaa sitä kierretään, kun todellista mestaria määritellään ja kuvasta ja ajasta puhutaan. 

Ensin Alif tarinassa kerrotaan nuoresta mestarista ja kirjojen joukkotuhosta. Todistetaan kuvan ylivertaisuus sanaan nähden. Vaikka kirjat tuhotaan, niiden kuvat jäävät elämään ja siirtyvät uusiin teoksiin, jäävät kuvaamaan Jumalan maailmaa aina ja iankaikkisesti. Mitenkähän tuo on? En oikein tullut vakuuttuneeksi. Isossa kirjassa ainakin lähdetään, tekisi mieli sanoa, päinvastaisesta näkemyksestä: alussa oli Sana, sana oikein isolla kirjaimella. Ja siitä kaikki alkoi ja jatkuu iankaikkisesti. Parhaillaan luen äärimmäisen mielenkiintoista venäläistä filosofian teosta 'Uutta rationalismia etsimässä'. Ytimenä on kysymys: Miten tieto syntyy? Onko vain järjen päättely vai tarvitaanko havainto? Ja kumpi on ensin? Jos on vain järkeilyä, mikä on sen alkupiste? Eikö perimmäisenä ole jokin muu lähtökohta kuin järkeily? Kirja on mielenkiintoinen, mutta varsinkin tällainen kaihiukko on tulla hulluksi sen pienen präntin takia. Varmaan 8 pisteen tekstiä, sellaista jota tavallisesti alaviitoissa käytetään. Rivit ovat pitkiä kuin nälkävuosi ja sivulla on tekstiä varmaan kaksi kertaa normaalin verran, kirjassa on silti 400 sivua. Voi itku! Ei kuitenkaan kuvalla onnistuisi. Kuva vie perikatoon tämänkin lukujakson tarinassa. Voisi viedä sanakin. Tässä sentään Alif, Ba ja Dzhim mainitaan muuallakin kuin otsikoissa. Mutta mitä, mitä, mitä? Sanat kirjoitetaan keskellä lausetta pienellä kirjaimella, ainakin kaksi edellistä! Onko niillä siis jokin muu merkitys kuin että ne olisivat ihmisten nimiä? Miksi ei selitetä? Turkkilainen ehkä ymmärtää nämä tarinat ihan toisin kuin me, joille jätetään avainsanat selittämättä. 

Taas on opetuksia: Oli miniatyristi millainen taituri tahansa, vain aika tekee kuvasta virheettömän. Taituruus ja kuva ovat ainoa keino päästi irti ajasta. Jos ihminen luopuu virheettömästä elämästä ja kuvasta, niin hänen aikansakin loppuu ja hän kuolee. Mitenkähän nämäkin olisi ymmärrettävä? Mitä niistä opittava? 

Vaikka tämä on tällaista mystiikkaa ja tekstissä on vedätyksen makua, se jotenkin kiehtoo kuitenkin. Joutuisasti ja värikkäästi edetään. Mitähän vielä tuleekaan? 

 

Palautetta 

Asko Korpela: Minnalle kiitos!

Asko:  Arvaankin nyt että 'alif, ba, dzhim' tarkoittavat viattomasti: 'yksi, kaksi, kolme'. Varmaan ennen pitkää vahvistuu. 

Lähetä palautetta! 


Kirjoita otsikko palautteelle

Kirjoita palauteteksti tähän

Kirjoita nimesi tähän. (Nimettömiä ei huomoida.)

..ja sähköpostiosoitteesi

Tämän palauteviestin saa Asko Korpela



Asko Korpela 20050320 (20050320) o SP-osoite o AJK kotisivu o Pamuk