Murhaajaksi kutsutaanko?
'Kutsutaan' välähti heti ensi näkemältä mieleen
kaksimielisyytenä. Tuskin tässä nyt sitä tarkoitetaan,
että joku kutsuu jonkun: 'tule murhaajaksi'. Jos tästä ei
ole kysymys, olisin itse kirjoittanut otsikon muotoon: 'Minua nimitetään
murhaajaksi'. Ei kyllä kuullosta sekään hyvältä.
Kelpaisiko: 'Minua pidetään murhaajana'? No, asian pitäisi
selvitä lukemalla.
Tekstistä selviää kyllä heti ensimmäisellä
rivillä, että nyt puhuu murhaaja, kutsutaan, nimitetään,
pidetään häntä murhaajana tai ei. Ja seuraa hyvin toden
ja uskottavan tuntuinen selvitys murhaajan mietteistä tekonsa jälkeen.
Ihan kuin lukija olisi joutunut suorastaan liian lähelle epämiellyttävää
asiaa. Kaikesta siitä mitä kerrotaan tulee mieleen, että
tämä teksti vakuuttavuudellaan varmaan havahduttaa, kavahduttaa
ja vieroittaa murha-aikeista. Mutta toisaalta tässä käy
selväksi, että murhaan ajaudutaan eikä minkäänlaiset
harkinnat tai moraalikäsitykset näyttele siinä mitään
osaa. Ammattikateus näyttää merkinneen tässä tapauksessa
jotakin. Eniten kuitenkin minua kavahduttaa se, että uskonnolla on
niin suuri merkitys.
Eno kertoo
Minullakin oli eno, jota me sisaren lapset nimitimme vain enoksi. Nimeä
ei käytetty, koska oli vain yksi eno. Jotakin samaa on tässäkin
tapauksessa. Tämäkin eno on merkittävä ihminen ympäristössään.
Niin oli meidänkin eno meidän kannaltamme. Minusta tuntuu, etten
voi yhtyä tämän enon toteamukseen, 'ettei aito kunnioitus
tule sydämestä vaan nöyrtymisestä ja tapojen noudattamisesta'.
Minusta meidän enoa (kahden tämän lukupiirin ihmisen isoisää)
kunnioitettiin nimenomaan sydämen syistä eikä tapojen noudattamisen
kautta.
Mutta mikähän tämän enon osuus on tämän
kertomuksen juonessa? Hänellä on kaunis tytär Seküre,
johon kertomukseen kuuluvaa murhaa selvittävä matkoiltaan kotiin
palaava mies on rakastunut. Näinköhän se nyt on? Jaa, tässähän
se enon osuus kerrotaan: hän koordinoi ja organisoi tätä
vaarallista kirjahanketta. On kyllä pahasti puun ja kuoren välissä.
Toisaalta uskonto, joka kieltää kuvien tekemisen ihmisistä,
toisaalta arvovaltainen tilaaja, sulttaani, joka puolestaan on ihan samalla
tavalla puun ja kuoren välissä: sama uskonto toisaalla ja toisaalla
halu näyttää turkkilaisen sivistyksen voimaa länsimaiselle
vallalle, Venetsian dogelle.
Kuka on Orhan?
Mahtaako Orhan olla hyvinkin tavallinen etunimi Turkissa? Tämän
kirjan kirjoittaja ja eräs karakteereista. Tämä kirjan Orhan
on pikku mies, kuusivuotias, leijonan ainesta. Olisiko enon tyttärenpoika.
Jos on, hän siis nimittää enoa ukiksi. Se taas paljastaa
että kirjan kääntäjä Tuula Kojo on savolainen.
Eivät kai muut isoisiään ukeiksi nimittele? Mikähän
sitten Orhanin osuus on kirjassa? Hän ainakin tirkistelee salaa ukkinsa
työhuoneeseen. Ehkä tekee jatkossa joitakin ratkaisevia havaintoja,
jotka saattavat johtaa joidenkin arvoitusten ratkaisuihin. Lapsethan havaitsevat
hämmästyttävän paljon ja ennakkoluulottomasti. Veljen
kanssa on tavanomaista tappelun nahistelua. Koraanin kautta jo vannotaan.
Osaavat siinä iässä jo koraanin ulkoa. Mitähän
sillä on merkitystä? Juonessa on Orhan mukana: 'Se ukin kultaajaparka
on tapettu.'
Kara esittäytyy
Kara esittäytyy nyt toisen kerran ja sisällysluettelon mukaan
vielä kaikkiaan tusinan verran kertaa luvulla Nimeni on Kara. Kai
voisi köyhäksi kirjoittajan kieltä epäillä, mutta
tähän astisen näytteen perusteella tuntuu olevan juuri päinvastoin:
erittäin rikasta ja värikästä kieltä käyttää.
Olisipa mielenkiintoista tietää, mikä on alkuperäisen
turkinkielisen tekstin merkitys. Tarkoitus on ilmeisesti, että niillä
kaikilla luvuilla, joissa Kara kertoo minä muodossa, on sama otsikko.
Näytelmässä tähän olisi siis kirjoitettu vain
Kara: ja sen jälkeen hänen vuorosanansa. Olisihan suomentaja
voinut valita myös otsikon: 'Kara kertoo', mutta se ei olisi ihan
sama asia eikä yhtä hyväkään tässä kuin
'Nimeni on Kara'. Miksi? Siksi, että Kara kertoo minä muodossa.
On parempi että otsikkokin on silloin ikään kuin minä
muodossa. Sen vuoksi: 'Nimeni on Kara' ikään kuin käyntikortin
pläjäyttäisi esiin ja alkaisi kertoa.
Mitä Kara sitten kertoo? Seküre, rakastettu pyörii mielessä
koko ajan päällimmäisenä. Pääsee murhan selvittelijänä
ikään kuin 'keittiön kautta' lähemmäksi mielitiettyään
kuin olisi muuten päässyt matkoilta muuten vain palattuaan. Tämän
käsityksen saan tekstistä. Saa jopa nähdä kasvot ja
antaa jopa suukon, mikä ei muuten ehkä lainkaan tulisi kysymykseen.
Mutta se oli vain hetki. Lähteä pitää. Mutta se ei
sittenkään jää tähän. Ilmestyy merkillinen
nyytti-Ester, voisi yhtä hyvin olla myytti-Ester. Hänen kädestään
Kara saa ihmeellisen kirjeen. Se on siltä ihmeelliseltä neidolta,
joka jää taakse ikkunaan, kun Kara ratsastaa pois. Kyllä
tässä tarinassa on todella ilmavaa ajatuksen lentoa ja mystiikkaa.
|
o AJK kotisivu o Pamuk