|
Telemakhos on määrätietoisen toimelias. Nuorukaisena,
ilman sotilaallisia näyttöjä, hän rohkenee asettua
röyhkeitä kosijoita vastaan ja hankkiutumaan merimatkalle.
Vaisua tukea kansalta
Kansankokous demokraattisena näyttää lähes unohtuneen
ithakalaisilta. Kutsu koetaan outona ja siihen suhtaudutaan hieman epäluuloisesti.
Lisäksi neuvonpitoon osallistuvat äänekkäimpinä
mukaan soluttautuneet kosijat, joiden puheenvuorot ovat suorastaan julkeita.
Lintujenkatsoja puhuu
Ennuslinnut jälleen asialla: juuri kun Telemakhos on vedonnut Zeuhun
kotkapari lehahtaa paikalle. Tulkinta-ammattilaisen, ornitologi Halitherseen
mukaan Odysseuksen saapuminen on lähellä. Varhemmin ennustettu
lähdöstä lukien 20 vuoden karenssi on pian täynnä.
Sitä vastoin kosijain propagandisti mitätöi lintujen merkityksen
kokonaan.
Länsituulen myötä
matkaan
Athene toimii laivanvarustajana ja saattelee Telemakhoksen tiedustelumatkalle
Pylokseen. Edellisen laulun selityksissä oli pitkä pohdinta siitä,
mikä Odysseuksen kotisaari oli todella ollut. Tälle purjehdukselle
antaa länsituuli sivumyötäisenä hyvän vauhdin
ja tämä sopii hyvin määrittämään tapahtumapaikaksi
juuri nykyisen Ithakan saaren.
Silmäys toiseen kirjaan, Göran Schildtin tuoreempaan Odysseiaan,
paljastaa myös hänellä olleen samalla reitillä samanlainen
laitamyötäinen, tosin vauhditukseltaan suorastaan hirvittävä.
Kumpikaan matkalainen ei ollut mitenkään tähdännyt
tällaiseen myötäleeseen. Onkohan se kesällä vallitseva
tuulen suunta, otos tässä tutkimuksessa on kyllä äärimmäisen
pieni. Globaali matalapaineen vyöhyke sattuu kyllä juhannukseksi
eteläisen Egyptin tasoon.
|