|
Joulun aatonaatto. Avaan kirjan ensi kertaa tultuani juuri pohjustusta hakemasta Athanasioksen kreikkalaisesta ravintolasta Robalta. Odotukset ovat suuremmat kuin Iliaan suhteen: jännittävä matkakertomus tulossa? Koulupoikana luin Haminan kirjastosta lainaamani Göran Schildtin purjehduskuvauksen Odysseuksen vanavedessä. Varsinaisesta Odysseiasta ei sitä ennen ollut mitään käsitystä.
Teos alkaa setvimällä sankarin kotisaarella vallitsevaa tulehtunutta tilannetta. Mies itse on jo vuosia ollut teillä tietymättömillä. Puoliso Penelope on kosijalauman tunkeilevan mielenkiinnon kohteena. Lintuharrastajille tulee tästä naisesta hieman epämääräinen mielikuva, sillä muuan sorsalajimme, haapana, on tieteelliseltä nimeltään Anas penelope. Varsinkaan naaras ei ole erityisempi kaunotar, mutta ehkä se on tavallista kiintyneempi urokseensa.
Saaren ruhtinaan kartano on täydellisesti röyhkeiden kosijoiden mielivallan kohteena. Penelopen kukkeuden ohella heitä kiinnostaa myös hänen omaisuutensa, josta osa on jo valumassa heidän kurkuistaan alas. Kenties leskeys teki antiikin Kreikassa naisesta heti vapaata riistaa.
Jumalten neuvonpito
Jostakin syystä Poseidon vihaa ja vainoaa Odysseusta leppymättömästi, ainakaan tässä vaiheessa ei käy selville miksi. Kun maan järisyttäjä alias maan sylisaartaja on kirjaimellisesti maan ääressä mässäilemässä, muut jumalat päättävät päästää Odysseuksen pälkähästä. Tarvitaan kaksi lähettiä, Hermes liimanäppisen Kalypson luo ja Athene sankarin kotisaarelle.
Athene puhaltaa Odysseuksen poikaan Telemakhokseen miehisyyden henkeä. Hyviä neuvoja huomispäivän varalle sulattelee poika yön yli nukkuessaan.
|