Pihlanto Pirjopäivi
10 Matkakertomus jatkuu

Homeros: Odysseia

 

Tuulten ystävä Aiolos

Odysseus kumppaneineen saapui Aiolian saareen ja nautti kuukauden verran varauksetonta vieraanvaraisuutta. Läksiäislahjaksi O. sai säkin, joka oli täynnä tuulia sekä saattajaksi länsituulen. Vaikutti siltä, että matka etenee leppoisasti. Synnyinmaa siinsi jo näkyvissä. Kun matkan teko oli vaivatonta, alkoi kuitenkin miehistö pitkästyä ja aikansa kuluksi arvuutteli, mitä kalleuksia sisältyykään Aioloksen antamaan säkkiin.

Paha neuvo valtasi miesten mielet, säkki aukaistiin ja kaikki tuulet karkasivat ulos. Myrskytuuli vei O:n laivan takaisin Aiolian saareen, mutta tällä kertaa vastaanotto oli tyly: "Karkkoa pois heti saareni mailt', elävistä sa kurjin! Ei sovi suojata mun, ei suosia, matkahan auttaa miestä, jok' on vihan all' ikivaltain autuahitten. Karkkoa pois, joka noin jumalain tulet hylkynä tänne!"

 

Laistrygonien outo maa

Laistrygonit ovat hahmoltaan aarneja(?), eivät ihmisheimoa. Heidän maansakin on outo: "tuskin on tummunut yö, kun jälleen päivä jo päättyy." O. laskeskeli, että uneton tienaisi siellä hyvinkin kahden paimenen palkan! Laistrygonit osoittautuivat kovin agressiivisiksi ja tuhosivat O:n kumppanien laivat, vain O:n laivan onnistui paeta ulapalle.

 

Kirken vieraina

Aiaien saaren asukki on ihmisääninen Kirke, Helioksen tytär. Ennenkuin matkaajat tapaavat saaren valtiattaren he kuitenkin saavat ravita itseään tuoreella hirven lihalla. Laistrygonien tuhotöiden pelottamina miehet eivät ole kovin innokkaita tutustumaan saareen, mutta arvan avulla ratkaistaan, ketkä lähtevät tiedustelijoiksi. Kirken susiksi ja leijoniksi muuttamat miehet "kumppanejamme liehi", mikä ei sekään ole omiaan rauhoittamaan jo entuudestaan pelokkaita tiedustelijoita.

Kirken laulelo rohkaisee miehiä ja he kajahuttavat kutsuvan huudon. Kirke astuukin ulos ja kutsuu joukon syömään ja juomaan. Onneksi Eurylokhos, petosta epäillen, jää joukosta pois ja onnistuu näin näkemään, miten Kirke muuttaa koko joukon sioiksi ja pystyy siten kertomaan O.:lle ja rantaan jääneille tovereilleen, mikä kohtalo saaren sisäosissa tulokkaita odottaa.

Joukkueen johtajana O. katsoi velvollisuudekseen lähteä pelastamaan tovereitaan ja tällaista lojaalisuutta ikivallatkin ilmeisesti mielellään tukevat, sillä Hermes osui Odysseuksen polulle ja antoi ohjeet sekä tehoyrtin Kirken myrkkyjuomien vastamyrkyksi.

Hermeksen ohjeiden voimalla O. välttikin siaksi muuttumisen ja sai toverinsakin jälleen ihmismuotoisiksi, jopa näöltään aikaisempaa soreammiksi! Kun Kirken kutsusta O. kehotti kumppaneitaan saapumaan Kirken linnaan, Eurylokhos nostatti pienen kapinan ja muistutti, miten kykloopin luona kävi. Ärtyneenä O. jo suunnitteli Eurylokhoksen surmaamista (Kapina Laivalla-periaatteen mukaisesti?), mutta muiden sovitteluun tyytyen suostui jättämään epäluuloisen Eurylokhoksen laivan vartijaksi. Eurylokhos seurasi kuitenkin muita ja hyvä on, sillä pitkäksi olisi hänen vartionsa venähtänyt: O. miehineen jäi Kirken luo kokonaiseksi vuodeksi! Kirke määrää seuraavan etapin

Kun O. vuoden oleilun jälkeen anoi lupaa jatkaa matkaa, Kirke suostui siihen:"..älkää luokseni jääkö te siis, jos mennä on mieli. Vaan toki toinen teillä nyt ensin retki on eessä Hadeen kartanohon sekä hirveän Persofoneian, noutaminen sokealta on Theben Teiresiaalta tietäjäneuvot;"

Odysseuksen sydän oli murtua huoleen, mutta Kirke antoi yksityiskohtaiset ohjeet, miten purjehtia, miten uhrata, miten varata Teiresiaalle erikoislahjana sysimusta lammas ja miten estää vainajien häilyvien haamujen lähestyminen ennen Teiresiaan saapumista.

Niin lähti O. kumppaneineen jatkamaan matkaa, "Mutt' ei päässyt pois väki sielt' edes vauriotonna," sillä joukon nuorin, Elpenor, herätessään jumalattaren linnan katolla (alkoholilla oli osuutensa yöpymispaikan valinnassa!) ja yrittäessään liittyä lähtijöiden joukkoon putosi katolta ja taittoi niskansa,".. tykö Hadeen sielu jo vaipui.". Sinne suuntasi itkien ja voihkien myös O:n elossa oleva seurue.

 

Palautetta 

Lähetä palautetta! 


Kirjoita otsikko palautteelle

Kirjoita palauteteksti tähän


Kirjoita nimesi tähän

..ja sähköpostiosoitteesi

Tämän palauteviestin saa Pirjopäivi Pihlanto ja kopion Asko Korpela



Asko Korpela 20030316 (20030316) o o AJK homepage o Odysseia