"Antinoos sai maistaa
nuolta jo vinhaa"
Odysseus heittää ryysyt pois ja aloittaa verityöt. "Antinoos
sai maistaa nuolta jo vinhaa". Tämä tulee täytenä yllätyksenä
niin uhrille kuin muillekin sulhoille. Nuolen tuhot kuvataan yhtä
kliinisen tarkasti kuin Iliaassa. Sulhot raivostuvat ja etsivät katseillaan
turhaan kilpiä ja peitsiä salin seinustalta. Vahingonlaukaukseksi
nuolta ensin luullaan ja uhataan ampujan joutuvan korpin ruuaksi. Odysseus
paljastaa henkilöllisyytensä "koirille" ja toteaa, että
nyt heidät on kaikki kietonut turmion paula.
Vallantavoittelusta kysymys
Eurymakhos koettaa selvitä puhumalla ja vierittää syyn omaisuuden
haaskauksesta ja muusta tolkuttomuudesta Antinoon niskoille, joka oli yllyttänyt
muitakin ilkitöihin. Antinoos ei ollut hänen mukaansa tavoitellut
niinkään puolisoa kuin Ithaken valtiaan paikkaa, mikä olisi
edellyttänyt Telemakhon tappamista. Vallantavoittelusta tässä
on siis paljolti kysymys, eikä pelkästään omaisuuden
haaskauksesta ja muusta omavaltaisuudesta. Eurymakhos lupaa vielä,
että Odysseun taloudelliset vahingot tullaan korvaamaan yhteisellä
verolla ja sakolla. Eivät riitä, eivätkä myöskään
"koko taattoiset tavaranne, sen, mit' on nyt, mitä viel' ois vastakin
karttuva". Kukaan ei tule säästymään. Vaikka emme täysin
ymmärräkään koston ankaruutta lienee niin, että
jos Odysseus säästäisi yhdenkin kosijoista, hän ja
Telemakhos eivät voisi tuntea oloaan turvalliseksi - vallankumous
syö lapsensa.
Melanteheus auttaa sulhoja
Eurymakhos uskoo nyt, että puheilla ei pärjätä. Hän
alkaa organisoida puolustusta ja hyökkäystäkin. Miekat sentään
näyttävät sulhoilla olevan. Eurymakhos on seuraava uhri.
Telemakhos käyttelee peistään, ja tappioita alkaa tulla
sulhoille tasaiseen tahtiin. Telemakholle jää aikaa hakea aseita
ja varjeita koko neljän hengen joukkueelle. Odysseus saa rauhassa
ampua kaikki nuolensa ja pukeutua vielä sotisopaan. Melantheus, "kaitsija
vuohten", hakee aseita kammiosta sulhoille - ovi on jäänyt lukitsematta.
Miten se näin onnistuukin, jää minulle epäselväksi
- salin pohjapiirrosta kun ei ole käytettävissä. Nyt näyttäisi
syntyvän sentään taistelu pelkkien teloitusten sijasta.
Melantheus näkyy hakevan lisää varusteita, mutta Odysseun
neuvosta paimenet yllättävät miehen ja sitovat hänet
sekä hinaavat kattoon odottamaan kohtalonsa täyttymistä.
Hiukan laulun juoni onnahtelee: jos joukko sulhoja olisi lähtenyt
hakemaan aseita, ei tällainen kostajille edullinen käänne
olisi ollut mahdollinen.
Voitto Athenen avustuksella
Taistelu salissa jatkuu ja Athene tulee mukaan Mentorin hahmossa. Sulhot
uhkailevat "Mentoria" ja se vain lisää Athenen vihaa. Athene
ei anna vielä voittoa Odysseulle, vaan aikoo koetella isän ja
pojan kuntoa, sekä lehahtaa orrelle seuraamaan tilannetta. Taistelu
on kuitenkin epätasainen, sillä Athene antaa sulhojen peitsien
mennä ohi, mutta Odysseun joukkueen heitot osuvat periaatteella "laaki
ja vainaa". Pieniä naarmuja sankarimme tosin saavat, mutta sulhoja
kaatuu joka heitolla. Muun muassa "luuronkan" heittäjä Ktesippon
saa vastikkeeksi heitostaan ryntääseensä peitsen karjain
kaitsija Filoitiokselta. Uhrienkatsoja Leiodes anoo armoa kietoen Odysseun
polvia, mutta turhaan: "suuss' oli äännähdys vielä,
kun pää pölykössä jo pyöri". Pianistia ei
sentään ammuta eli Femios laulaja säästetään
Telemakhon suosituksesta, samoin "airut oiva" Medon.
Petturien kova kohtalo
Kun sulhoista on tehty selvää, alkaa vielä tympeämpi
jälkinäytös. Vanha hoitaja Eurykleia saa jakaa palveluskunnan
vuohiin ja lampaisiin. Viidestäkymmenestä palvelusnaisesta kaksitoista
on "herjuuteen heittynyt". Nämä saavat kantaa ruumiit pois ja
avustaa salin siivoamisessa. Lopuksi heidät ripustetaan hirteen pylvään
ja räystään väliin pingotettuun köyteen. Melantheun
kohtalo on vielä kammottavampi: "vaskin raatelevin nenät, korvat
viilsivät päästä, ruumiist' irtipä myös hävyn
raastivat hotkia hurttain, pois kädet, pois jalat hakkasivat vihan
kostavin vimmoin". Miesparka valitsi väärän puolen. - Kun
sali, kammiot ja pihatarha on rikillä sauhutettu, jäljellä
oleva uskollinen palveluskunta saa tavata kotiin palanneen isännän.
"Ja haikeudell' ihanalla sankari itki ja nyyhki ja kaikkipa tunsi jo heidät".
Mikä kontrasti äskeiseen verilöylyyn nähden!
|