|
Suuri matka
Odysseian johtoteema on kulkeminen: koko ajan tehdään matkaa kohti kaivattua määränpäätä. Viinintumma meri on kirjavanaan lähteviä ja saapuvia aluksia. Reitti on pitkä ja mutkallinen, suunnitelmista on luovuttava, viivytyksiä ja menetyksiä sattuu vähän väliä. Välillä matkataan elävien mailta kuolleiden kedoille, joskus käydään ikivaltojen asuinsijoilla. Loppua kohti kulku hidastuu ja muuttaa luonnettaan, mutta jatkuu yhä - mielen liikkeinä ainakin. Yksi liikkumaton piste on: uskollinen Penelopeia, joka kutoo kangastaan ja odottaa. Kun tämä tarina päättyy, monet uudet ovat jo alkaneet. Entiseen ei ole paluuta.
Tarinan sankarit
Matkustavaisten joukosta erottuu kaksi oman elämänsä sankaria: kasvukivuissaan tempoileva Telemakhos, josta matkan aikana kasvaa kuin kasvaakin aikamies, ja monineuvoinen, ovela Odysseus, jonka on opittava harkitsemaan tekojaan ja vastaamaan sanoistaan loppuun asti. Täpärissä paikoissa ei voi torkahtaa! Ei liene sattumaa, että kyseessä ovat isä ja poika. Kolmaskin sukupolvi näyttäytyy ihan lopussa isoisä Laerteen hahmossa, huolten ja iän taivuttamana, vaan ei taittamana. Miehen tie kuljetaan alusta loppuun kaikkine sudenkuoppineen ja seireeneineen. Avainsanoja ovat uskallus, vastuu, kunnia, kosto -ja lopussa ehkä myös nöyryys ja viisaus.
Tarinan naiset pysyttelevät kotikonnuillaan eivätkä niinkään piirry esiin yksilöinä kuin tyyppeinä, joilla on tehtävä: uskollinen vaimo, viettelevä jumalatar, petollinen velho, viaton neito, uskollinen palvelijatar jne. He kannattelevat kuitenkin kaikki kertomuksen punaista lankaa ja edustavat mielestäni jonkinlaisia psykologisia testejä, joista Odysseuksen on selviydyttävä päästäkseen eteenpäin: vähän kuin tietokonepelien tasolta toiselle pääsyyn tarvittavat kooditehtävät (nimim. Sivusta Seurannut).
Mutta he jäävät taakse matkan jatkuessa. Emme koskaan saa tietää kuinka heidän kävi.
Kirjava kuvakudos
Näin jälkeenpäin ajatellen Odysseia tuntuu kertovan huikean paljon enemmän sekä arkielämästä että ihmisistään kuin Ilias. Sotaisia kuvauksia on vain murto-osa aiemmasta, sen sijaan kuvaillaan luontoa, rakennuksia, esineistöä, tapoja, ruokia, vaatteita jne. Myös henkilöiden ajatuksille ja tunteille annetaan enemmän tilaa. Laivamiehet, hoviväki, palvelijat ja muut matkan varrella tavatut henkilöt esittelevät suuren joukon ihmistyyppejä, joiden edesottamuksissa on paljon tuttua ja ajatonta. Tietenkin on myös helpompi liittää nyt luettuja vaikutelmia entisen kehikon päälle, liikutaan tutuissa maisemissa. Onkohan tässä aikanaan otettu kuuntelevan yleisön toivomuksia huomioon? Odysseia ei kuitenkaan ole Iliaan jatko-osa, sen tavoitteet tuntuvat aivan toisilta.
Miksi juuri tämä?
Kaikkein eniten jää askarruttamaan, miksi jälleen juuri tämä tarina on säilynyt läpi vuosituhansien. Sattuma vai välttämättömyys? Kirjallisia ansioita ei voi kiistää, vaikka paikoitellen löytyisikin kritisoitavaa. Taisimme kaikki hurahtaa heksametriin jo Iliaan aikana alkukarikoista selvittyämme, ja mukavalta tuntui jatkaa samassa mitassa, kun se oli jo selkäytimessä. Alussa olin hyvinkin innostunut vertailemaan Saarikosken ja Mannisen käännöksiä keskenään, mutta loppua kohti vanhempi versio jäi voitolle juuri yksityiskohtiensa runsauden takia. En tiedä tavoitteliko Saarikoski jonkinlaista klassista ankaruutta järjestelemällä juonenkulun suoraviivaisemmaksi ja jättämällä pois pääteemaan kuulumattomia sivukiharoita. Hänen keksintönsä temppu ei kuitenkaan ollut: käännös perustuu ranskalaisen Victor Bérardin käsityksiin v:lta 1924. Itse Saarikoski arvelee, että on jokseenkin yhdentekevää minkä tekstin valitsee lähtökohdaksi, kun alkuperäisestä ei kuitenkaan ole varmuutta!
Joka tapauksessa jokainen kääntäjä puhuu omalla äänellään. Ihan huvikseni vertailin hiukan myös englanninkielisiä käännöksiä, ja niissä näkyy sama juttu.
Teoksen rakenne on mielenkiintoinen. Telemakhoksen matka, Odysseuksen meriseikkailu ja Ithakalla tapahtuvat kostotoimet muodostavat omat kokonaisuutensa. Näkökulma ja kertoja vaihtuu moneen kertaan. Varmuuden vuoksi mukana on pikakertausta ja toistoja, jotta lukija pysyy kärryillä. Monet myyttiset hahmot ja tapahtumat kuitataan kertomuksessa hyvin lyhyin maininnoin, mutta ne elävät silti sitkeästi omaa elämäänsä. Toisaalta taas keskeisetkin henkilöt, jotka saavat runsaasti tilaa eepoksessa, ovat jääneet vähemmän tunnetuiksi (esim. seireenit vs. Eumaios). Laistrygonien maassa tappiot olivat paljon suuremmat kuin esim. Skyllan ja Kharybdiin välissä, mutta dramatiikka vie voiton ajan puntarissa.
Ehkä on niin, että muinaisten runonlaulajien tuotoksista tämä sisälsi eniten kestäviä aineksia sekä taiteellisesti että yleisinhimillisesti. Tai sitten juuri tämä seikkailu miellytti niin monia, että siitä tehtiin paljon kopioita, joista jotkut saattoivat säilyä. Tai kenties kaikki oli vain sattumaa? Eepoksen ikä tekee jo sinänsä uteliaaksi: on kiinnostavaa kurkistaa tällaisesta ikkunasta menneeseen maailmaan, toiseen todellisuuteen. Läheskään kaikkea ei voi ymmärtää, mutta ne tutut asiat luovat siltoja nykyisyyteen.
Minä aion olla mukana, kun Joycen matkaan lähdetään. Tosin en vielä ole saanut kirjaa käsiini, mutta eiköhän se onnistu. Taisin aloittaa joskus lukioikäisenä, mutta alkusivuille jäin sillä kertaa…nyt on tilanne toinen. Uskaltaisiko jopa yrittää englanniksi? Mielenkiinnolla odotan, mitä tulevasta hankkeesta kehkeytyy! Haaste tuntuu minusta tähänastisista suurimmalta. Dublinissa tavataan?
|
o AJK kotisivu
o Odysseia