Koskela Pirkko
20 Tuhon enteitä ja juhlavalmisteluja

Yökukkujia Juhlapäivän aamutoimet Viimeinen pitopöytä Kolkkoja visioita Palautetta Lähetä palautetta!   Yökukkujia Odysseus valvoo iltayön hautoen kostoaan. Petolliset palvelijattaret, nuo häiläkät, hiippailevat kikatellen yöjalkaan kosijoitten luo, mikä pistää kovasti vihaksi. Vielä on kuitenkin luontoa hillittävä. Athene ilmestyy lopulta vakuuttaen antavansa vankkumatonta tukea tulevissa koitoksissa, ja vihmoo unta uupuneen sankarin silmiin. Aamunkoitto on kuitenkin jo käsillä, ja silloin havahtuu Penelopeia huokailemaan kohtaloaan. Hän toivoo äkkikuolemaa, joka pelastaisi hänet kosijoiden kynsistä, eikä suden hetken epätoivossaan alkuunkaan tunnu uskovan Odysseun paluuseen, vaikka on unessa jo nähnyt tämän vierellään. Eipä saa Odysseuskaan unta kuin silmällisen verran: kohta hän on taas hereillä kyselemässä jumalilta suotuisia enteitä synkälle suunnitelmalleen. Kosijat on saatava hengiltä, seurauksista viis!   Juhlapäivän aamutoimet Sarastava aamu tuo mukanaan yleisen Apollon juhlapäivän, mitä tuo sitten merkinneekin. Kaksitoista naista on uurastanut yötä myöten jauhinkivillä, jotta saataisiin tuoreita jauhoja päivän tarjoomuksiin. Vähäväkisimmällä heistä on urakka vielä kesken, muut nukkuvat jo. Kun ukkonen jyrähtää pilvettömältä taivaalta, tämä loppuunväsynyt vaimo lausuu julki Odysseun toivomat enteelliset sanat: olkoon tämä sulhojen viimeinen ateria talossa! Kolkko tilinteko vartoo nyt konnia. Talo valmistautuu juhlapäivään aamusta asti. Tuli viritetään lieteen. Odysseus on roolilleen uskollisena jo korjannut vaatimattoman makuusijansa alta pois. Telemakhos käy aamuvirkkuna torille mieskokoukseen varmistettuaan ensin, että isä on saanut säällistä kohtelua loppuillasta. Taas vähätellään Penelopeiaa; lieneekö harhautusta vai tahatonta naisen aseman kuvausta. Metka tilanne: sekä poika että palvelijatar ovat perillä Odysseun todellisesta henkilöllisyydestä, mutta eivät tiedä toistensa tietävän! Neidot siivoavat vanhan Eurykleian johdolla rivakasti: lattiat lakaistaan ja pestään, istuinverhot vaihdetaan juhlan kunniaksi, maljat ja pikarit huuhdotaan, pöydät pyyhitään: illalla oli ilmeisesti tehty vain raivaus, aamulla puhdistustyöt. Uutta vettä noudetaan lähteeltä. Sulhasmiesten palvelijatkin osallistuvat talkoisiin puita hakkaamalla. Samanaikaisesti alkaa tulla muonatäydennystä: Eumaios tuo taas kerran sikojaan, pahasuinen vuohipaimen Melantheus kuttujaan, eikä jätä käyttämättä tilaisuutta Odysseus-kulkurin herjaamiseen ja pois patistelemiseen. Nautakarjan kaitsija Filoitioskin ilmaantuu, ja osoittautuu uskolliseksi entiselle isännälleen. Hän puhuttelee tietenkin myös kerjuria kohteliaasti: tässä tarinassa ei hyvien ja pahojen roolijako jää epäselväksi! Teuraseläinten odotellessa kohtalonsa täyttymistä myös kosijat alkavat saapua paikalle.   Viimeinen pitopöytä Nyt käydään ilmeisesti viimeistä kertaa ruokapöytään, joka ei loppujen lopuksi sittenkään ole ilmainen. Telemakhoksen surmaamishanketta ei ole haudattu, mutta kosijat tulkitsevat lintuenteen epäsuotuisaksi. Oliko se niin, että vasemmalta lähestyvät enteet tuovat huonoa onnea ja oikealta tulevat ovat suotuisia? Näillä enteillä on täytynyt olla suuri merkitys tuohon aikaan, siksi taajaan niihin viitataan. Tarinan kannalta ne tietysti ovat käteviä tunnelman kehittelyssä: suuria mullistuksia on tekeillä, vaikka päällisin puolin elämä on normaaliraiteillaan. Telemakhos käytteleekin nyt isännän ääntä omassa salissaan. Hän osoittaa Odysseukselle taktisesti hyvän paikan ovensuusta, tarjoilee hänelle itse kuin kunniavieraalle ja kehottaa kuuluvasti kosijoita olemaan ihmisiksi. Suhtautumistavat vaihtelevat: monet ihmettelevät, joku toteaa, että saakoon kelvata meille, mutta haastajiakin löytyy. Joku viskaa luun Odysseusta kohti, mutta Telemakhos reagoi heti: onneksi et osunut, muuten olisikin jo peitsi rinnassasi! Saman tien hän äityy oikein kelpo moraalisaarnaan: "Jo oivallan ma ja tiedän, laita mik' oikea on, mikä ei; olen mies jo, en lapsi." Puhe puree. Kukaan ei nouse kiistämään, mutta Agelaos esittää kaikkien puolesta toivomuksen, että Telemakhos päästäisi äitinsä miehelään, jotta voisi hallita omaa taloaan. Niin se tuuli kääntyy. Telemakhos huomauttaa kuitenkin, että äitiään hän ei käy komentelemaan, tämä päättäköön itse asiastaan.   Kolkkoja visioita Kosijakaarti repeää nauruun, joka ei ota loppuakseen. Mammanpojan pilkkaajat vuodattavat lopulta tuskankyyneliä, ja lihat heidän lautasillaan tihkuvat verta. Athene pitää miehiä pihdeissään. Vielä synkempiä kuoleman kuvia maalailee Theoklymenos-tietäjä: aurinko sammuu, pimeys laskeutuu, seinät ovat verin vihmotut, haamut vaeltavat etupylväikössä. Hän ennustaa tuhoa ja kuolemaa koko joukolle, mutta saa vain naurua ja ivaa osakseen. Niinpä tietäjä tehtävänsä suorittaneena poistuu pitosalista. Telemakhoskin joutuu uudelleen pilkan kohteeksi. Hänen vieraitaan herjataan ilkkuvin suin ja heidät uhataan myydä orjiksi. Isännän arvovalta on taas tiessään, mutta nyt Telemahos odottaa vaieten sovittua merkkiä isältään. Penelopeiakin on siirtänyt tuolinsa oven lähelle kuullakseen miesten puheet. Vaikka ilo on ylimmillään, salin ilma on uhkaa sakeanaan. Toisaalla akhaijit ovat kokoontuneet Apollon uhrilehtoon alttariteuraineen. Odysseuksen kartanon tulevilla tapahtumilla ei siis ilmeisesti ole ulkopuolisia todistajia? Tämän tarinan luonne on matkan varrella muuttunut moneenkin otteeseen. Nyt on jo hyvinkin selvästi kyse valtataistelusta, jota käydään yksilöllisiä arvoja ja tavoitteita polkien. Odysseus on 20 vuotta sitten ollut Ithakan valtias ja kartanonsa isäntä, mutta hän ei voi avoimesti palata vaatimaan oikeuksiaan, niin kuin äkkipäätään voisi luulla. Valta ei ole myöskään periytyvä, vaan se on kuntoisuudella ja kilpailijat kukistaen lunastettava. Koko tämä pitkään jatkunut kyräilyasetelma todistaa, että yksikään nuoremmista ei ole kelvollinen astumaan johtoon, vaikka jonkinlainen nokkimisjärjestys onkin havaittavissa. Odysseuskin joutuu muiden mukana todistamaan kykynsä lopullisessa välienselvittelyssä, hänen pitkä poissaolonsa ja aikaisemmin lukijalle paljastetut aineelliset ja henkiset tappionsa vaativat uusia todisteita kelpoisuudesta. Toki hänellä on takataskussaan luolaan kätketyt kalleudet, mutta ne eivät varmasti riitä korvaamaan kokonaisen laivaston haaskaantumista turhalla sotaretkellä. Troija tosin kukistettiin, mutta mitä siitä jäi käteen?

Palautetta

Lähetä palautetta!  Kirjoita otsikko palautteelle Kirjoita palauteteksti tähän Kirjoita nimesi tähän ..ja sähköpostiosoitteesi Tämän palauteviestin saa Pirkko Koskela ja kopion Asko Korpela

Asko Korpela 20030524 (20030524) o o AJK kotisivu o Odysseia