Koskela Pirkko
13 Homeward bound

Odysseuksen kotiinlähtö ja sen seuraukset Aprillia, aprillia! Ohhoh kullaista kotia! Palautetta Lähetä palautetta!   Odysseuksen kotiinlähtö ja sen seuraukset Yleisö on ällikällä lyöty uskomattoman matkakertomuksen lopulta päättyessä. Alkinoon kehotuksesta paikalla olevat, kestityksestä ja tarinasta nauttineet päälliköt joutuvat vielä lahjoittamaan vaskikattilat kolmijalkoineen - niiden hintahan voidaan aina jälkikäteen kätevästi ulosmitata kansan selkänahasta. Koko seuraava päivä menee vielä matkavalmisteluihin. Alkinoos itse ennättää pakata lahjat laivaan ja järjestää vielä lähtöjuhlatkin. Juhlallisten jäähyväisten jälkeen pakataan vielä evästä ja yöpymisvehkeet. Lopulta, illan jo pimetessä, keulaköysi päästään irrottamaan mielenkiintoiselta kuulostavasta reikäkivestä. Miehistö kiskoo voimainsa takaa airoja, Odysseus vajoaa sikeään uneen. Hän ei herää edes silloin, kun aamutähden noustessa tullaan Ithakan rantaan, merenväelle pyhitettyyn poukamaan. Faiaakit kantavat nukkuvan sankarin maihin kimpsuineen ja kampsuineen ja lähtevät vähin äänin paluumatkalle. Kyklooppipoikansa näönmenetyksestä yhä kaunaa kantava Poseidon muuttaa kuitenkin Zeun luvalla heidän laivansa kallioluodoksi merelle kotirannan jo siintäessä horisontissa. Alkinoos osaa vetää oikeat johtopäätökset, ja määrää, ettei yksikään kulkija vastedes ole faiaakeilta saattoapua saava. Odysseuksen lähdöstä tulee siis täten todella merkittävä tapahtuma faiakialaisten aikakirjoihin. -Onkohan siellä jossakin oikeasti laivanmuotoinen saari?   Aprillia, aprillia! Odysseus ei herätessään tunnista kotisaaren rantaa. Hiekka, polut ja kalliojyrkänteet näyttävät uppo-oudoilta sankarin sumeissa silmissä. Ensi töikseen hän ryntää laskemaan aarteensa: ei kai häntä vain ole shanghaijattu? Kaikki kattilat ovat tallessa, mutta yhä Odysseus kuvittelee voihkaillen olevansa ties missä. Nuoren paimenen hahmossa paikalle saapuva Athene kertoo hänelle, että Ithakalla ollaan. Ja eikös sankari ala heti suoltaa pajunköyttä suojelijajumalattarelleen! Tämä kyllä ikään kuin antaa ymmärtää, että huikeissa Alkinoos-tarinoissakin saattoi olla hiukan ilmaa mukana. Odysseus kertoo olevansa mukamas kreetalainen henkipatto, joka on surmannut ruhtinas Idomeneuksen pojan, ja jonka foinikialaiset ovat maksusta kuljettaneet turvaan. Tuuli on mukamas painanut aluksen Ithakalle. Aika hyvin keksitty ihan tuosta noin vain! Jumalatarta ei kuitenkaan huijata, mutta suopeasti hän suhtautuu ovelaan suosikkiinsa. Rehellisyys ei ehkä ollutkaan antiikin aikaan samanlainen hyve kuin nykyisin? Kehuvaan sävyyn Athene toteaa: "Riemull' ois joku muu, palatessaan harhaeluiltaan, rientänyt tervehytelläkseen talon, puolison, lapset; sunp' ei heist' edes kuulla ja tietää miel' ole ennen, kuin olet puolisoas koetellut…" Mistä jumalatar senkin jo tietää? - Hän näyttää nyt Odysseukselle tutut paikat: vanhan oliivipuun, najadien luolan ja tutun Neriton-vuoren silhuetin.   Ohhoh kullaista kotia! Nyt vasta sankarimme uskoo tulleensa kotisaarelle. Riemuissaan hän suutelee sen multaa, ja siirtää sitten Athenen avustuksella aarteensa turvaan ohikulkijoilta luolaan. Sitten on mietittävä lähestymisstrategiaa. Kosijoita on liikaa, Agamemnonin kohtalo on varoittavana ennakkotapauksena mielessä. Jumalatar kuulostaa varsin verenhimoiselta apua luvatessaan ja muuttaa Odysseuksen vanhan nukkavierun ukon hahmoiseksi. Vielä hän lupaa mennä noutamaan Odysseuksen pojan Telemakhoksenkin pois Spartan hovista, kosijat kun ovat siellä jossain saaren kupeella väijyksissä. Odysseuksen on sillä välin viisainta hankkiutua uskollisen sikopaimenensa luokse vallitsevaa tilannetta kartoittamaan. Odysseus uskaltaa hiukan kritisoidakin Athenen menettelytapoja, mutta lähtee sitten sauvaan nojaten tallustamaan nokiryöttäisenä, silmät vetistäen, reikäinen reppu selässä ja kalju kauriintalja lämmikkeenään. Tässä laulussa Odysseus äkkiä näyttäytyy vähemmän sankarillisessa valossa. Miksiköhän? Hänen materialisminsa ei tunnu mitenkään hirveän jalolta, eikä hän todellakaan edes kysy mitä vaimolle ja pojalle kuuluu kaikkien kuluneiden vuosien jälkeen. Myöskään hän ei tunnu enää surevan tuhoutunutta miehistöään. Kosto vain on päällimmäisenä miehen mielessä. Hän myös napisee kohtaloaan vastaan: eikö kaikkivoipa jumalatar olisi voinut päästää hänet vähemmällä, olla apuna jo aikaisemmissa vaiheissa? Inhimillistähän tuokin tietysti on, mutta itsekästä. Katumuksesta ja sotasyyllisyydestä ei tietoakaan! Siksikö hänen on nöyrtyminen vähäväkisen vanhan ukkorähjän muotoon? Athenen sanoin: "Saat oman korkean kattosi alla kiusoja kärsiä; vaan väkisenkin kestä ne kaikki…vaieten vaivat kärsiös tyynnä sä vain, tyly kohtelu korskien miesten." Sinikka Nopola pakinoi Hesarin Kuukausiliitteessä karmavelasta: tätäkö tässä nyt haetaan…

Palautetta

Lähetä palautetta!  Kirjoita otsikko palautteelle Kirjoita palauteteksti tähän Kirjoita nimesi tähän ..ja sähköpostiosoitteesi Tämän palauteviestin saa Pirkko Koskela ja kopion Asko Korpela

Asko Korpela 20030405 (20030405) o o AJK homepage o Odysseia