Koskela Pirkko
09 Odysseus päästää virtensä kerältä

Vieraalle nimi Matkan vähemmän kunniakas alku Zeun viha valloillaan Lootuksensyöjäin maassa Kyklooppien maa Kykloopinruokaa ja herjanheittoa Matalalla mielellä matkaan Palautetta Lähetä palautetta!   Vieraalle nimi Lopultakin isäntäväki saa tietää vieraansa nimen. Maankuulu Odysseushan se siinä, monineuvo ithakalainen Laerteen poika. Soitto ei suinkaan ollut hänen huokailuittensa aiheuttaja taannoisen esityksen aikana, vaan ankara koti-ikävä ja katkerat muistot. Niinpä hän alkaa kertoa monivaiheista tarinaansa monipäiselle yleisölle.   Matkan vähemmän kunniakas alku Troijasta lähdettyään jumalten vihan saattelema sotajoukko kulkeutuu Ismaroksen kaupunkiin kikonien maassa. Paikka sijaitsi ainakin C. Paradan mukaan Traakian rannikolla: tuuli vei laivoja siis kohti pohjoista tai luoteeseen. Sotahurmos ei suinkaan ole vielä Troijan valloittajien mielestä haihtunut: miehet tapetaan, naiset ja aarteet ryöstetään ja jaetaan tasan. Sitten pitäisi kaiken järjen ja Odysseuksen ehdotuksenkin mukaan lähteä merelle, mutta eipä saa päällikkö remuavaa miehistöään ruotuun: nämä pistävät rantajuhlat pystyyn, ja huonostihan siinä käy. Kikonit hakevat vahvistusjoukkoja sisämaasta, ja nämä tulevatkin sitten taisteluvaunuin. Suurin miestappioin päästään lopulta matkaan. Kaatuneiden toverien nimet huudetaan kolmasti muistoseremonian tapaan.   Zeun viha valloillaan Raivoisa pohjoistuuli (meltemi?) nousee ja laivat ajelehtivat sivuttain ohjauskyvyttöminä, purjeet riekaleina, mutta periaatteessa oikeaan suuntaan. Yöksi sentään päästään maan suojaan, ja siinä viivytään kaksikin päivää. Kolmantena aamuna lähdetään matkaan, vaikka tuuli ei olekaan kääntynyt -eikä juuri laantunutkaan, koska se työntää matkalaiset ohi Peloponnesoksen kaakkoiskärjen kauas avomerelle. Siellä sitten "turmaiset rajutuulet" viskelevät aluksia yhdeksän päivää. Ilmeisesti laivat onnistuvat kuitenkin pysyttelemään yhdessä.   Lootuksensyöjäin maassa Nyt kai sitten ollaan jo Afrikan rannikolla. Tämä maa tarjoaa helppoa unohdusta: tiedustelijoille tarjotaan lootosmarjaa, joka saa unohtamaan kaiken ja haluamaan vain lisää lootosmarjaa. Kyseessä ei varmaankaan voi olla kasvitieteellisissä puutarhoissakin kasvatettava vesikasvi, jota lähinnä voi unohtua katselemaan. Eikä se nyt oikein keltamaitekaan (Lotus corniculatus) voi olla: se vastaisi kai lähinnä Iliaassa mainittua lootosnurmea. Mutta kas, selityksissä puhutaankin jostakin oudosta hedelmäpuusta. Pikaisella nettihaulla päädyn taateleihin ja jojobamarjoihin! Viimeksimainitut kuuluvat paatsaman sukulaisiin, ja voisivat kai olla jollakin tapaa huumaaviakin. Nimi kuulostaa lievästi tutulta, puhutaanko shampoopullon takana jojobauutteesta? -Vaan asiaan: huumeveikot viedään väkisin laivaan, muut lähtevät järkipuheella. Sitten joudutaankin ojasta allikkoon.   Kyklooppien maa Tuuli taisi lopulta kääntyä, sillä monien mielestä kyklooppien maa, johon seuraavaksi saavutaan, on Sisiliassa. Kykloopit ovat primitiivisiä jättiläisiä, jotka eivät ole kovinkaan sosiaalisia. Yksin he asuvat luolissaan tuulisilla huipuilla viljelemättä maata ja rakentamatta laivoja, vaikka asuvat luonnostaan hedelmällisellä saarella. Elantonsa he saavat lampaankasvatuksesta, ja heidän ainoa kehittyneempi askareensa näyttäisi olevan juuston valmistus. Tulenteon taidon he toki tuntevat kuitenkin. Akhaijit ajautuvat yön pimeydessä kuin ihmeen kautta suojaiseen hiekkavalkamaan pienellä saarella, joka on kyklooppien maan edustalla. Siellä saadaan lopulta nukkua. Huomenissa maailma näyttää varsin valoisalta: saarella asustaa villivuohia, joista saadaan ruokaa, viiniä on vielä ruukuissa ja vesilähdekin löytyy. Vastarannalta näkyy savua ja kuuluu ääniä.   Kykloopinruokaa ja herjanheittoa Seuraavana aamuna Odysseus lähtee kahdentoista miehen kanssa ottamaan naapureista selvää. Hän ottaa mukaan tuliaisiksi viinileilin, jossa on erityisen väkevää viiniä, jota hän on saanut henkiin jätetyltä kikonipapilta. Tuli siinä toki muutakin maallista hyvää, mm. sepitettyä (metka sana!) kultaa ym. Miehet löytävät tyhjän luolan ja käyvät taloksi. Tosin toiset olisivat halunneet vain ryöstää ruuat, mutta Odysseus haluaa tavata isännän itsensä. Illansuussa tämä sitten saapuukin: pahansisuinen kyklooppi Polyfemos. Tuo möryääninen jätti telkeää ensi töikseen luolansuun isolla kivipaadella, tekee ilta-askareensa ja hoksaa sitten vieraat. Kohteliaaseen puhutteluun ja majaystävyyspyyntöön tulee tyly vastaus: ei kyklooppien tarvitse piitata ihmisistä eikä jumalista, he kun ovat vahvempia kuin kaikki muut! Odysseuksen oveluus ei nyt auta: Polyfemos hotkaisee iltasekseen silmää räpäyttämättä kaksi hänen miehistään. Miekastakaan ei ole apua: jos hirmun tappaa, on edessä hidas kuolema, koska omat voimat eivät riitä luolan suun avaamiseen. Ei voi kuin voihkia vain yli yön. Aamulla menee taas kaksi miestä, ja päivällä luolaan suljetut miehet kehittelevät Odysseuksen johdolla epätoivoisen suunnitelman. He valmistavat terävän paalun ja kätkevät sen toistaiseksi. Illalla toistuu edellisiltainen kaava, ja kun taas on kaksi miestä ahmittu, Odysseus tarjoaa viiniään maidon sijaan palanpainikkeeksi. Laatutavaraa se onkin myös Polyfemoksen mielestä, vaikkei hän malta olla kehaisematta, että kyllä kykloopeillekin köynnökset versoo. Kyklooppi pyytää lisää, lupaileepa lahjojakin. Ovelia ovat molemmat, Odysseus toki ovelampi. Hän sanoo nimekseen Ei-kuka, ja vaikka Polyfemoksen lupaama lahja paljastuukin vain viimeiseksi sijaksi syöntilistalla, juoni sujuu suunnitelman mukaisesti. Jätti sammuu ja miehet sokaisevat hänet hehkuvaksi kuumennetulla kangella. Hirmun avunhuutojen paikalle kutsumat toiset kykloopit kääntyvät takaisin kuultuaan, että ei kukaan uhkaa kykloopin henkeä. He päättelevät hänen sairastuneen, ja sillehän ei kukaan voi mitään. Odysseus nauraa partaansa. Vielä pitää päästä ulos. Laitumelle pyrkivien lampaiden mahan alla roikkuen se onnistuu mainiosti, ja huutomatkan päästä onkin sitten pakko vähän uhitella. Sokea kyklooppi tempaa vuorenhuipun ja paiskaa sen laivan keulaan, jolloin hyökyaalto kuljettaa aluksen takaisin rantaa kohti. Pitkävartisen keksin ja riuskojen soutajien avulla päästään kuitenkin turvaan, ja vielä puolta kauempaa Odysseus huutaa miestensä estelyistä välittämättä koko nimensäkin tiedoksi. Kyklooppi voihkii ennustuksen siis täyttyneen, mutta manaa isänsä Poseidonin vihat Odysseuksen niskaan. Mieluiten tuo vätys saisi kuolla merellä, mutta ainakin hänen kotimatkansa olkoon pitkä, surkea ja yksinäinen - ja kotikin surkeassa jamassa, jos hän sinne onnistuu joskus pääsemään. Vimmoissaan Polyfemos heittää vielä toisenkin kalliopaaden, mutta sen aiheuttama hyöky kantaa laivan odottavien tovereitten luo saaren rantaan.   Matalalla mielellä matkaan Kykloopin lampaat jaetaan tasan, suuri oinas uhrataan Zeun palveiksi, mutta eipä Zeus suostunut uhriin. Lihan ja viinin parissa päivä sitten vierähtääkin ja yön mentyä lähdetään. Henki säilyi, mutta kumppanien tyly kohtalo painaa mieltä. Heidän nimiään ei huudeta kolmeen kertaan: nyt ei ole kyseessä kunniakas kuolema taistelussa. Troijan sankareista on tullut lähestulkoon merirosvoja, jotka syövät mitä saavat ja juovat aina kun vain voivat. Oveluus on se asia, jonka avulla selviää hengissä muiden barbaarien keskuudessa. Ithakalle on totisesti pitkä matka.

Palautetta

Lähetä palautetta!  Kirjoita otsikko palautteelle Kirjoita palauteteksti tähän Kirjoita nimesi tähän ..ja sähköpostiosoitteesi Tämän palauteviestin saa Pirkko Koskela ja kopion Asko Korpela

Asko Korpela 20030308 (20030308) o o AJK homepage o Odysseia