|
Vielä vähän Kalypsosta
Feminismiin taipuvainen ystäväni huomautti tässä viikolla, että kohtaus Kalypson luolassa on perheettömän nykynaisen näkökulmasta loppujen lopuksi hyvin traaginen. Sorja ja monitaitoinen jumalatar tulee torjutuksi maisen naisen ja koti-ikävän tähden. Hän joutuu vieläpä nöyrtymään aputytöksi matkavalmisteluissa, mutta mitä liikkuukaan nymfin mielessä, kun Odysseuksen lautta häipyy horisonttiin. Koston siemen jäänee itämään saaren hedelmällisessä maaperässä, jos legendoissa välimerellisestä temperamentista on mitään perää. Vai saako Kalypso ikuisesti turhaan odotella vertaistaan jakamaan kanssaan maan ihanuutta?
Oi Nausikaa
Jyri Shreckin kuvaus seuraavasta sulottaresta jäi mieleen jo oppikoulusta:
"Laine vihreä, ja iltaa vasten pilvi, Nausikaa. Syyskuu hän on, kuu nouseva ja täysi, niin kirkas hän on."
Koko kohtaus on jotenkin selkäytimellä tunnistettava: siinä on jotain Väinämöisestä ja Ainosta, vähän Pientä merenneitoa käänteisessä muodossa ja varmaan paljon muutakin. Muutkin runoilijat ovat ilmeisesti viehättyneet tästä homeerisesta idyllistä, ja jatkaneet aiheen kehittelyä. Selasin huvikseni muutamaa Aili-tädin perintökirjaa, ja yllätin Mannisen itsensä runoilemasta näin:
"Päivä hehkuva heinäkuun,
hervonnut tuulen tuntu,
neitoja sotkina salmen suun,
vartta ei varjele huntu.
Kukkea, ruusuinen kuultavuus
helliä päivän paahdon, -
Afroditenko synty uus
helmasta aallon vaahdon?
Kaukana autere karkeloi,
siintävi laivan sauhu,
höyrypilli jo pitkään soi -
vallaton kiire ja kauhu!
Poiss' ovat, aaltoko vei ne vai
Ilmako, metsän lehto?
Autuas aalto, jok' olla sai
Kuolematonten kehto!
Autuas ilma ja metsä, maa:
Hellasta Pohjan mailla
saivat hetkisen heijastaa,
hehkua Hellaan lailla.
Helios orhinsa ohjaa päin
korkeuden sinivuorta,
kylmän maassakin kypsyttäin
hempeä neitsytnuorta.
Maassa, min kohta jo kytkee jää,
hankien alle mi haipuu,
kauneus, kauneus välkähtää,
maan ilo, ihme ja kaipuu."
Näin helmikuun aamun pakkashämärässä tuo kuva menee minunkin mielessäni jokseenkin päällekkäin käsillä olevan laulun kanssa - ja pitää yllä uskoa uuteen kesään. Vielä muistuisi mieleen P. Mustapääkin: ei mikään tietty runo, vaan läkkiseppä Lindbladin laulujen yleinen tunnelma - mutta antaa nyt olla. Joka tapauksessa Nausikaan ja Odysseuksen kohtaaminen rannalla on silkkaa runoa ja nuoruuden kirkasotsaisuutta. Vanhan merenliottaman äijän kutritkin muuttuvat neidon silmissä pesun jälkeen hyasinttikimpuiksi! Tässä kohtauksessa ei kuitenkaan perheenemännän silminkään katsottuna ole mitään vaarallista: häveliäisyys on kunniassa ja maineesta kannetaan huolta kovasti.
Kovin esimerkillinen nuori neito tämä Nausikaa onkin. Ettei vain olisi liian hyvä ollakseen totta: aamunvirkku, työtä pelkäämätön, kaunis, iloinen ja hyväsydäminen, viisas, siveä ja neuvokaskin vielä! Onko Homeros hänet ikämiesten haaveista ja unelmista opetusmielessä kokoon kursinut? Odysseuskin voi vain toivotella hänelle hyvää miestä vaivojensa palkaksi: "... For nothing is greater or better than this, when man and wife dwell in a home in one accord, a great grief to their foes and a joy to their friends; but they know it best themselves." [Odysseus to Nausicaa. Homer, Odyssey 6.180]. Tämän kohdan Saarikoski jättää käännöksestään pois: olisikohan hän toivonut vähän enemmän säpinää tähänkin kohtaukseen? Odysseus katsoo kuitenkin neitoa ihaillen kuin nuorta palmupuuta, mutta katsoo viisaaksi olla kajoamatta toiselle jo arvatenkin luvattuun morsiameen.
Valtioviisaus kunniassaan
Rahvas on kautta aikojen ollut paha parjaamaan, jos naimaikäiset neitoset lyöttäytyvät vieraitten miesten seuraan. Niinpä Nausikaa neuvoo Odysseusta jättäytymään seurueesta Athenen palvontalehdon liepeillä ja tulemaan omia aikojaan isänsä palatsiin. Sitä paitsi Mannisen käännöksessä hänen suustaan lipsahtaa paljastava lausahdus: "Oisipa moinen mies aviokseni mainita suotu kerran tääll' asujoista , ja jospa hän jäisikin tänne!" Ei tosiaan ole mikään tyhmä neitsyt tämä Nausikaa.
Toinen viisas oivallus on kehotus kääntyä suoraan äidin puoleen, mikäli mielii apua kotimatkalle. Mitä sitä selittelemään: niinhän se tietenkin on!
Fajakien, kuuluisien merenkulkijoiden, saari herättää uteliaisuuden. Mikä on tämä saari kaukana myrskyävällä merellä, jonka kaupungissa "näet korkean muurin ja kauniit satamat, joihin sisääntulo on kapea; kaarevakokkaiset laivat kiskotaan siellä kukin omalle luiskalleen; sitten on Poseidonin kauniin alttarin ympärillä tori jonka kiveys on laskettu louhituista kivistä; torilla pidetään huoli mustien laivojen varusteista, köysistä ja purjeista ja raaputetaan airot puhtaiksi. Sillä fajakeja eivät innosta jouset ja viinet vaan mastot ja airot ja vakavat laivat, joilla he ylpeinä purehtivat pitkin harmaata merta." - Atlantis? Númenor? Tarusaareksi sitä selityksissä arvellaan, mutta kuitenkin maantieteellinen kuvaus on hämmentävän eksaktia.
Koko laulu on kuin taulu tai laulu tai vuorotanssi. Mitähän seuraavaksi tapahtuu?
|
o AJK homepage
o Odysseia