Koskela Pirkko
05 Kalypson pauloista myrskyävälle merelle

Homeros erottaa, Saarikoski yhdistää Oma maa mansikka Ruuhen rakentamisesta Poseidon suuttuu Pelastava enkeli Vähemmän tyylikäs rantautuminen Lopuksi Palautetta Lähetä palautetta!   Homeros erottaa, Saarikoski yhdistää On jotenkin hauska huomata, että Saarikoskelle Homeros ei ole mitenkään pyhä. Hän niputtaa reippaasti alusta pois jättämänsä ikivaltojen neuvonpidon yhteen tämän jälkimmäisen kanssa, karsii turhat toistot ja päällekkäisyydet pois - voilá: tuloksena on eheä ja Mannista loogisempi kokonaisuus. Yhteen syssyyn tulee selitetyksi Odysseuksen viipyminen, koti-ikävän syvyys, Poseidonin vihanpito ja moni muukin nyt käsillä oleva asia! Tosi oivaltava ja nerokas ratkaisu mielestäni, viitataanhan Tudeerin selityksissäkin juuri tässä kohtaa runoelman epäselvyyksiin ja sekavuuksiin. Saarikoski pistää siis paremmaksi.   Oma maa mansikka Kalypson saari, mikä sitten lieneekin, kuvataan Telemakhoksen taannoin kuvailemaan karuun Ithakaan verrattuna suorastaan paratiisiksi maan päällä. Suloisesti hyräilevä kultasukkulainen kutojatar viiniköynnösten kehystämässä luolassaan ei kuitenkaan (enää?) pysty pitämään Odysseuksen ajatuksia poissa kotikonnuilta. Lähteiden solinasta ja orvokeista tai selleriruohoista herttaisella nurmella ei myöskään ole lohtua, mies kaipaa vain kotisavua silmiinsä. Rannalla mies ruikuttaa päivät pitkät katsellen "mahoa merta", "yöt hänen oli pakko olla sokkeloisessa luolassa, jossa hän haluttomana makasi haluavan kanssa." Tämä juttu tietenkin hulmahduttaa kaikkien meidän aviovaimojen rintaa… Kultasandaaleissaan orvokintumman meren yli kiitävä Hermes saa vihdoin nymfin suostuteltua luopumaan pitkässä lieassa kesytettävänä olleesta mielitietystään. Mikäs siinä auttaa, kun ylipäälliköltä tulee päiväkäsky. Toki hän kovasti harmittelee ja vetää esiin vastaavia tapauksia vuosien varrelta, suostuu kuitenkin, ja kertoo itse Odysseukselle ilouutiset. Monineuvo sankarimme ei ensin oikein ota todesta moista kelkankäännöstä, mutta uskoo lopulta vakuutteluja ja viimeinen yö saarella tuntuukin vierähtävän oikein sovinnollisissa merkeissä.   Ruuhen rakentamisesta Työvaatteet, työkalut ja rakennustarpeet Odysseukselle annetaan talon puolesta. Kiltisti Kalypsokin sonnustautuu työkamppeisiinsa: "puettuaan päälleen hopeanvalkean kankaan, keveän ja pehmeän vaatteen ja sidottuaan uumilleen kauniin kultaisen vyön ja päähänsä huivin" hän ilmeisestikin rupeaa vaarnoja veistelemään sillä välin kun Odysseus kaataa puut ja veistelee hirret lauttaa varten. Saarella onkin mistä ottaa. Puulajeista mainitaan ainakin leppä, poppeli, sypressi ja hopeakuusi. Viimeksimainitut jo kelottuneina kelluvat parhaiten. Minusta tämä työpari saa aikaan ruuhentapaisen, en minä tuollaista lautaksi sanoisi. "Niin rakensi Odysseuskin aluksestaan yhtä pitkän kuin leveän. Sitten hän pystytti laitaseipäät, kiinnittäen ne tiukasti sidottuihin pohjalankkuihin, ja niitten päälle hän laittoi pitkät parraspuut. Hän teki maston ja siihen sopivan raakapuun, ja peräsimen jolla ohjata alusta, ja vihdoin hän suojasi laidat punotuilla pajunvitsaksilla turvaksi aaltoja vastaan ja heitti pohjalle kasoittain lehviä. Sitten jumalatar Kalypso toi kangasta purjeita varten (onneksi oli tuo kutomisharrastus tosiaan!), ja Odysseus osasi tehdä purjeetkin. Hän sitoi paikoilleen ahtimet nostoköydet jalusnuorat, ja pyörötukkien päällä hän työnsi aluksen jumalaiseen mereen (äsken se vielä oli maho hänen silmissään…)." - Tasapohjaisuutta lukuunottamatta paatti vaikuttaa ihan merikelpoiselta. Ja pääsihän se Kon-Tikikin valtameren yli. Ei muuta kuin evästä pussiin ja käsi peräsimeen.   Poseidon suuttuu Kepein mielin lähtee Odysseus Kalypson saarelta eikä taaksensa katso. Toista oli Lemminkäisen nolo lähtö Saaren impien iloista! Leppoisa tuuli puhaltelee, vanha merenkävijä suunnistaa tuttujen tähtien avulla. 17 päivää matka sujuu kuin tanssien, mutta sitten nousevat taivaalle myrskyn merkit. Poseidon palaa etiooppien maasta inhottavasti juuri sillä hetkellä, kun fajakien maan vuorten huiput kaartuvat meren ylle kuin kilpi. Siellä Odysseun piti pelastuman, ja nyt häntä paiskotaan taas ympäri merta. Masto ja peräsin irtoavat ja mieskin joutuu veden varaan, mutta onnistuu pelastautumaan ohjauskyvyttömänä ajelehtivalle lautalle. Mitäs meni sokaisemaan merenjumalan yksisilmäisen pojan! Se oli se Nessuno-juttu siinä italialaisessa TV-sarjassa kauan sitten, eikö vain? Odysseulla pettävät jo polvet ja sydän, ja hän uskoo ennustuksista ja lupauksista huolimatta varmasti kuolevansa.   Pelastava enkeli Apu tulee kuitenkin jäleen kerran naishahmossa. Ex-ihminen, nyk. merenneito Leukothea säälii poloista sankariamme ja käväisee lautalla antamassa tukun ohjeita, hyviä neuvoja ja taikakamppeita ennen kuin pulahtaa takaisin mereen. Mannisella hän ottaa isokoskelon hahmon, Saarikoski jatkaa hyljelinjalla jostain syystä. -Tässä kohtaa muistuukin mieleen toinenkin lintu: Mannisella se on merikorppi, Saarikoskella "suurisuinen merivaris, joka hankkii elantonsa merestä". Ettei vain olisi kyse merimetsoista? Eihän miehinen mies voi naisten neuvoja kirjaimellisesti noudattaa. Itse pitää vähän kehitellä, mutta kun Poseidon kokoaa voimansa viimeiseen iskuun, lautta hajoaa lopullisesti ja Odysseus joutuu kuin joutuukin uimasille. "Tapelkoon nyt meren kanssa kunnes pääsee jumalan hellimien fajakien maahan, ja toivotaan ettei vastoinkäymisissä ole ollut vähättelemistä", toteaa Poseidon vahingoniloisesti, ja yllyttää orhinsa kotimatkalle.   Vähemmän tyylikäs rantautuminen Niin myös tapahtuu. Tyrskyjen ympäröimälle saarelle ei olekaan ihan helppo nousta maihin. Hankalaa se on joskus veneelläkin, ja myrskyn jälkeisessä aallokossa uupuneelle miehelle lähes mahdotonta. Aallot paiskaavat lopulta Odysseuksen maihin, mutta imaisevat myös takaisin. Lopulta löytyy virransuun tyven. Siksikö tämä usein myrskyisen Välimeren kulkijakansa palvoo jokia henkilöityinä jumalina? Henkihieverissä Odysseus ryömii maihin. Seuraava ongelma onkin sitten paleltuako kuoliaaksi avoimen jokisuun aamutuulessa vai joutuako petojen paistiksi pusikoissa. Jälkimmäinen vaihtoehto tuntuu kuitenkin paremmalta ja rättiväsynyt mies löytääkin suojaisen paikan oliivitiheikössä. Lehtipeiton alla uni on varmasti mesiviiniä makeampaa.   Lopuksi Tämä laulu on ensimmäinen tutulta tuntuva. Tämä on se lapsuuteni Odysseus harharetkillään sadun ja seikkailukertomuksen välimaastossa. Luin minä Sinbad merenkulkijastakin, ja muista sellaisista, ja merelle piti päästä vaikka ei venettäkään ollut. Kyllä sitten seikkailimmekin lapsinemme ympäri Suomenlahtea ja Saaristomerta vuosikaudet erilaisilla purkeilla, ja hauskaa oli. Nyt lapset kieltäytyvät ahtautumasta lavereille, ja ymmärtäähän sen, kun laveri on 1.70 ja poika 1.90 pitkä…mutta silti pitäisi ensi kesänä vielä kaksistaan yrittää lähteä etsimään sitä saarta, jolle ihmisjalka ei ennen meitä ole astunut. Lieneekö Odysseuksen syytä? Ja tämä tarinahan loppuu hyvin, toisin kuin Ilias. Liekö ollut yleisön pyynnöstä?

Palautetta

Lähetä palautetta!  Kirjoita otsikko palautteelle Kirjoita palauteteksti tähän Kirjoita nimesi tähän ..ja sähköpostiosoitteesi Tämän palauteviestin saa Pirkko Koskela ja kopion Asko Korpela

Asko Korpela 20030209 (20030209) o o AJK homepage o Odysseia