Eumaioksen koirat tuntevat Telemakhoksen eivätkä hauku hänen
lähestyessään sikopaimenen majaa. Kuin varkain ovelle päässyt
vieras saa Eumaiokselta lämpimän, suorastaan isällisen vastaanoton.
Oikea isä on pidättyväisempi, hänen ei ole vielä
aika paljastaa oikeaa henkilöllisyyttään. Telemakhoksen
nynnerö-puoli pistää taas esiin, hän ei tohdi viedä
vierasta kotiinsa kosijoitten eteen, lupaa kuitenkin toimittaa vieraalle
varusteita ja ruokaa Eumaion luo.
Isä ja poika punovat juonia
Eumaios lähetetään viemään viestiä Penelopeialle,
että poika on palannut. Isä ja poika jäävät kaksistaan
ja nyt Athene muuttaa Odysseun muodon kerjäläisestä niin
uljaaksi urooksi, että Telemakhos luulee häntä jumalaksi.
Mistäpä poika isänsä tuntisi, kun jäi itse kehtoon
isän lähtiessä sotaretkille. Vakuuteltuaan ensin Telemakhokselle,
kuka oikein on, Odysseus ryhtyy suunnittelemaan kosijoiden tuhoa. Telemakhosta
arveluttaa pystyvätkö he kaksistaan taisteluun kosijoiden monipäistä
joukkoa vastaan. Odysseus kertoo kuitenkin kanssasotureina olevan itsensä
Athenen ja Zeun ja niin Telemakhoskin suostuu. Odysseun paluu pidetään
kuitenkin salassa vielä kaikilta muilta, hän kun haluaa itse
tarkkailla väkeänsä ja Penelopeiaakin, tarkoituksena erottaa
jyvät akonoista, ystävät pettureista.
Kosijoitten strategiapalaveri
Samaan aikaan kun isä ja poika laativat omaa suunnitelmaa, joutuvat
kosijatkin miettimään omia toimiaan. Telemakhos on onnistunut
palaamaan saarelle ohi kosijoitten väijytyksen. Tapposuunitelman paljastuminen
voi johtaa myös rangaistukseen, jos Telemakhos kutsuu asian johdosta
koolle mieskokouksen. Uudet tapposuunnitelmat viritellään. Kosijat
jakavat jo talon ja tavaratkin. Ahminta huolestuttaa jo heitä itseäänkin,
sillä oman käsityksensä mukaan he vievät jo omasta
pesästään. Loppujen lopuksi asia jätetään
kuitenkin Zeun ennusmerkin varaan, kas valtiassynnyn tappo ei kuitenkaan
ole mikään pikku juttu.
|