Hellä Pirjo
14 Vieraanvarainen Eumaios

Homeros: Odysseia

Kotisaarellaan Odysseus tapaa ensimmäisenä uskollisen palvelijansa sikopaimen Eumaion. Sikopaimenen asema ei ole arvostettu, eikä häntä varakkaanakaan voi pitää, varsinkaan nyt kun isäntä Odysseus ei ole hänestä huolta pitämässä. Silti vastaanotto on ystävällinen eikä vähän jakamisessa pihistellä. Odysseus on vielä varsin törkeä vieras, kun oikein kärttämällä kärttää itselleen vilttiä yöksi. Ja lasettelee luikuria minkä kerkiää omasta henkilöllisyydestään vaivan palkaksi. Sallittakoon se kuitenkin tällä kertaa, tuntemattomana pysyminen on Athenen neuvo ja Odysseuksen oman linnan takaisinvaltauksen kannalta oleellista.

 

Matkakertomus

Odysseus saa Eumaiolta kuulla kotisaaren ja -linnan hulvattomasta nykymenosta sekä nähdä itsekin miten kosijoille viedään taas komein karju mässäiltäviksi. Kertomuksissaan Eumaios paljastaa myös rajattoman ihailunsa poissaolevaa isäntäänsä kohtaan. Odysseus itse kehittää tuulesta temmatun matkakertomuksen itsestään ja siitä miten on Ithakalle päätynyt. Kehuupa siinä ohessa itseään ja lupailee kotiinpaluutaan. Eumaios ei moisiin lupauksiin usko, pitää kuitenkin vieraan tarinoista ja niinpä illalliseksi teurastetaankin kokonainen karju eikä vain pistellä porsaita poskeen, kuten lounaaksi

 

Saattava sikopaimen

Vaikka Eumaios on selvästi muiden silmissä varsin alhaisessa asemassa, hoitaa hän työnsä silti tavalla, josta sopii esimerkkiä ottaa. Hän on rakentanut sioille suojat, kasvattunut niiden ympärille orapihlaja-aitoja, hankkinut koirat ja käy vielä itse yöksi vahtiin. Eumaios osoittaa siis aloitekykyä ja vastuullisuutta, on oikea todellinen luottomies kuten Odysseus saa omin silmin havaita.

 

Palautetta 

Lähetä palautetta! 


Kirjoita otsikko palautteelle

Kirjoita palauteteksti tähän


Kirjoita nimesi tähän

..ja sähköpostiosoitteesi

Tämän palauteviestin saa Pirjo Hellä ja kopion Asko Korpela



Asko Korpela 20030413 (20030413) o o AJK homepage o Odysseia