|
Kotimatka
Loppuseremoniat faiaakien maassa kestävät Odysseun mielestä aivan liian kauan. Menoihin kuuluu laivan lastaus, uhraus ja yltäkylläinen ateria. Illan tullen Odysseus hyvästelee Alkinoon ja Areten, kellahtaa veneen kannelle ja niin matka kotisaareen alkaa. Se sujuukin joutuisaan, Odysseuksen nukkuessa vielä kun faiaakit kantavat hänen Ithaken rannalle. Rantautumispaikka on valittu huolellisesti, suojainen ja syrjäinen lahdenpoukama, jonne Odysseus aarteineen, runsaampine kuin konsaan Troian sotasaalis, jätetään oliivipuun lehvästön alle.
Jos oli sukkela soutumatka Ithakeen, niin faiaakien kotimatka ei pääty ikinä. Poseidon vihassaan kivettää heidät luodoksi kotimaansa edustalle. Niin taitavasti, että rannalla ihmetellään mikä laivan kulun pysäytti. Alkinoos muistaa vanhan tarun ja arvaa Poseidonin olleen asialla. Uhraus kuitenkin näyttää ainakin toistaiseksi tuottavan tulosta, sillä heidän kaupunkiaan ei sentään ympäröidä vuorilla, kuten tarun mukaan piti tapahtua. Julmalta tuntuu faiaakien kohtalo, sillä hehän ovat vain auttaneet eksyneitä kulkijoita. Odysseus jää kuitenkin viimeiseksi avunsaajaksi.
Odysseus ja Athene
Athene on Odysseusta vastassa ja luo hänen ylleen suojaavan sumuverhon. Sumun seasta Odysseus ei edes tunne kotisaartaan. Hän kyselee paikkaa ylhäiseltä paimenpojalta, joka onkin valepukuun sonnustaunut Athene. Riemu on suuri hänen kuullessaan missä on. Matkan vaarat ovat opettaneet hänet kuitenkin varovaiseksi eikä hän näytä riemuaan eikä paljasta heti itseään. Vasta kun Athene on tunnistettavissa, pääsee Odysseun riemu valloilleen. Hän myös kiittää Athenea avusta sotatantereella, mutta vähän kummeksuu kun Athene on hänet sittemmin hyljännyt. Syyksi paljastuu Athenen varovaisuus Poseidonin suhteen. Mutta nyt on Athene taas käyvä Odysseun rinnalla. Ja vielä on vaaroja voitettavana, korskeat kosijat Odysseun linnassa, Telemakhos on saatettava turvallisesti kotiin. Athene tarvitaan avuksi. Ensi töikseen hän naamioi Odysseun ryysyläiseksi, jottei häntä liian aikaisin tunnistettaisi.
Viikon purjehdusmuisto
Purjehdusmuistoja tuntuu nyt putkahtelevan mieleen pienemmästäkin sivulauseesta. Liekö syynä jo korkealta paistava kevätaurinko. Tämänkertaiset omat venekokemukset tulivat mieleeni säkeistä "…pois sumun hääti, ja selkeni seutu. Riemahtui jalo jaksaja tuo…" Nuo säkeet lukiessani kuulin korvissani jo piip-äänen, joka syntyy veneen moottoria käynnistettäessä. Muutamanakin kesäaamuna, jolloin aamu-utu on tavallista sitkeämpää, on koettu kuinka kipparit pitkin aamua hermostuineina kiipeilevät rantakallioille tähystämään joko sumu jo osoittaisi hälvenimisen merkkejä. Ja sitten yht'äkkiä nousee tuulenvire, aurinko pilkahtaa esiin, seutu selkenee ja kipparit riemahtuvat. "Piip", vihdoinkin päästään matkaan. Odysseukseen verrattuna tilanne on tietysti käänteinen, hänhän pääsi vihdoin perille.
|
o AJK homepage
o Odysseia