Hellä Pirjo
08 Laulava ja tanssiva hovi - urheilua unohtamatta

Homeros: Odysseia

 

Faiakilaiset koolla

Rusosorminen Eos valaisee uuden päivän. Alkinoon käskystä faiaikit kokoontuvat venevalkamaan, luvassa on alkusanojen mukaan eräänlainen Odysseun tiedotustilaisuus. Vaikka vieraan henkilöllisyys jää edelleen salaisuudeksi, hänestä kuitenkin paljastuu monia pieniä asioita. Alkinoos huomaa vieraansa huokailevan ja itkevän vaipan alla, kun laulajamestari Demodokos laulaa Troian sodasta - ja kas kummaa, Odysseun uroteoista. Troian hevosestakin saadaan kuulla vähän lisää, aika hienosti on hevostarinaa ripoteltu pitkin Odsseuksen lauluja. Kiire on vieraalla on kotiin - ja lähtöä jo valmistellaankin valitsemalla soutajat ja laittamalla Odysseun kotimatkalle aiottua laivaa lähtökuntoon. Niin sanojensa kuin voimiensakin puolesta osoittautuu vieras vallan verrattomaksi. Alkinoos kutsuu häntä "mieleväksi mieheksi, joll' on äly harkita haastelojansa". Kiekonheitossa Odysseuksen kiskaisu on Athenen avittamana omilla lukemillaan. Jumalten avusta ei taida jäädä doping-testeissä kiinni - ja tuntuupa jumalten apuun turvautumin en olevan täysin sallittu keino muutenkin.

Jos tiedotuspuoli jää loppujen lopuksi vähän heikoille, kehkeytyy faiakien kokouksesta melkoinen show. Miehet näyttävät taitojaan niin urheilussa, rytmisessä kilpavoimistelussa (joksi pallonheiton temppuluineen kai voi lukea) kuin laulussa ja tanssissa - unohtamatta pöydän antimia valioita, joita päästään taas kerran nauttimaan.

 

Kuka vieras on?

Odysseusta saatetaan matkaan ja tuliaisiksi hänelle annetaan mukaan arkullinen arvoesineitä. Lahjat on pakattu, vene valmiina vesillä, lähtöateriakin syöty ja kestiystäviksi tultu, mutta vieläkään ei tiedetä kuka on vieras. Sitäpä Alkinoos utelee, mutta vastaus jää seuraavaan lauluun.

Sen sijaan synkkiä pilviä tuntuu nousevan faiakilaisten taivaalle, kun Alkinoos kertoo vanhasta ennustuksesta, jonka mukaan Poseidon on tälle taiteelliselle merenkulkijakansalle kerran suuttuva. Toteutuukohan ennustus, kun faiakilaiset nyt auttavat Poseidonin hylkimää Odysseusta?

 

Palautetta 

Lähetä palautetta! 


Kirjoita otsikko palautteelle

Kirjoita palauteteksti tähän


Kirjoita nimesi tähän

..ja sähköpostiosoitteesi

Tämän palauteviestin saa Pirjo Hellä ja kopion Asko Korpela



Asko Korpela 20030303 (20030303) o o AJK homepage o Odysseia