25 Odysseia on Suurta Runoa
Helpotuksen huokaus Iliaan jälkeenToden totta: iso helpotuksen huokaus pääsi Iliaan jälkeen, kun Odysseiaan siirryttiin. Iliasta joutuu lukemaan ristiriitaisin tuntein: suureksi runoudeksi senkin mieltää, mutta juoni on kovin yksitoikkoinen. Pelkkää tappamista alusta loppuun. Odysseiassa on toisin: juonessa on käänteitä, eikä sentään tappaminen ole pääasia. Tosin finaalissa asiaan palataan, jos mahdollista, entistäkin raaemmin piirtein. Sodan yhteydessä se on muka oikeutetumpaa eikä sitä nimitetä murhaamiseksi. Odysseuksen kosto sulhoille on silkkaa murhaa. Murhaa ja murhaa... Sitäkin voidaan niin monella tavoin käsitellä. Onko salapoliisiromaania, missä ei murhasta tai murhista olisi kysymys? Ja niitä ahmivat ihan tavalliset - ei mitenkään murhanhimoiset tai murhia suunnittelevat ihmiset. Niissä murha on ilman muuta aina rikos. Odysseiassa tämä asia jää epäselväksi: kosto. Onko yksityisellä oikeus kostaa näin rajulla tavalla? Eiväthän tässä 'rikolliset' - roistot ilman muuta, ole tiettävästi ketään tappaneet. Odysseuksen reaktio menee sevästi verikoston yli. Jos ajatellaan, että Odysseus on Ithakan kuningas, monarkki, itsevaltias, voidaan ajatella, että laki on itsevaltiaan kädessä: hän voi 'tapaa kenet hyvänsä alamaisen dekreetillä', kuten jossakin äsketäin lukemassani filosofian kirjassa sanotaan. Tällä tavoin ajatellen siis Odysseuksen teko on sittenkin yhtä laillinen kuin sota sitä käyvän valtion kannalta. Siis muka salapoliisiromaanien murhia pienempi synti. Brysselissä kuitenkin juuri tällaisista joukkomurhista tuomitaan paraikaa Balkanin sodan hävinneen osapuolen vallanpitäjiä.Mutta murhat sikseen. Ei juoni muutenkaan mitään hupilukemista
ole. Yhden miehen mielikuvituksellinen selviytymistarina mitä karmeimpien
kohtaloiden keskitse. Ruumiita syntyy tässäkin tiimellyksessä.
Mutta on matkalla muutama seesteinen pysähdyskin, tosin seitsemän
vuotta vastenmielisen rakastajattaren, Kalypson vankina tuntuu perin juurin
irvokkaalta lekottelulta. Mutta joissakin hoveissa Odysseusta kohdelaan
täysin arvonsa mukaisesti. Syötetään, juotetaan, seurustellaan,
annetaan lahjoja, kyyditään eteenpäin Odysseuksen toivomusten
mukaisesti. Aina on Odysseuksella Penelopeia mielessä. Ja kotona Penelopeia
on sadan sulhaskanditaatin ympäröimöänä yhtä
uskollinen. Onko siis kysymyksessä suuri rakkaustarian? Kyllä
mielestäni niinkin voidaan sanoa, mutta siitä ei tämän
koko kertomuksen mehevyys synny, vaan aivan muista episodeista. Eikä
lukijan nautintoa ole pelkästään tarinan juoni, vaan lopulta
vähintään yhtä paljon se tapa, jolla juoni ja tapahtumat
esitetään: pieni runoutta harrastamaton lukijakin ymmärtää,
että kysymys on Suuresta Runoudesta, jossa kertoja hallitsee mestarillisesti
kaikki tehokeinonsa, ei jää tavoitemittansa alle eikä ammu
yli vaan iskee koko ajan täsmälleen naulan kantaan.
Ei olisi tätäkään tullut yksin luetuksiNäinkin on: ei ole tähän ikään (66) tullut omin takein luetuksi, tuskin olisi edes mieleen tullut tästä eteenpäinkään. Tuntuu, että nyt on kuljettu johdonmukaisesti oikeata polkua: Suomen ja maailman kirjallisuuden merkkiteoksia, enimmäkseen juuri sellaisia, joita ei oikein ole tullut ryhdytyksi lukemaan, vaikka mielessä on ehkä ollutkin. Meitä on ollut kuusi lukemassa ja kommentoimassa. Jos ei nyt ihan kuusi kertaa niin paljon kuin yksin lukien niin kuitenkin ainakin puolta enemmän kuin yksin lukien tuntuu saaneensa irti. Aika usein olen toisten kommenttitekstejä lukiessani vähän häpeillen todennut: en huomannut, että tuollaistakin siellä oli. Puhumattakaan tietysti siitä että on havainnut toisten nähneen itsekin havaitsemansa kohdan vähän toisin, usein paljonkin värikkäämmin ja monipuolisemmin. Häpeän tunnetta on hälventänyt se, että muutkin vakuuttavat kokevansa samoin.Tässä muiden antamassa lisäpanoksessa onkin koko lukupiirtoiminnan salaisuus. Lukupiirissä luettuaan tuntee lukeneensa kirjan kunnolla. Kertalukemisellahan siitä ei voikaan selvitä. Ainakin on luettava kerran ja sitten vielä siepattava kommenttien aiheet ja kirjoitettava kommentit, otsikoitava ja siten siis vielä tiivistettävä kokemuksensa ydinsanoiksi. Tiukka aikataulu tietenkin vähän orjuuttaa, mutta muuten ei onnistuisi. Pikku lipsumisilla ei ole mitään käytännön merkitystä verrattuna suureen mielihyvän tunteeseen sen johdosta, että edetään tiettyjen ystävien kanssa käsi kädessä toinen toistaan tukien - jos näin pateettinen sana sallitaan. Tästä vain uhmakkaasti eteenpäin, ties vaikka vielä
paahdettaisiin läpi Proustin tai Danten pääteokset! Kumpaakin
olen muuten yrittänyt, mutta yhteen jäi eikä mieli tee jatkaa.
Vielä muu keskeneräinen on Sholohovin Hiljaa virtaa Don. Sen
jatkaminen ei ole kokonaan pois suljettu, vaikka yksi sen keskeisistä
puolista on nimenomaan sota, raaka sota, jonka rinnalla Linnan Tuntematon
sotilas on lumisotaa. Mutta mitä näistä spekuloimaan. Seuraava
on valittu. Täysin mahdotonta muuta ajatellakaan kuin Joycen Odysseusta.
Ei ole sitäkään tullut luetuksi. Mielessä on pyörinyt,
mutta sen ympärillä pyörii jokin merkillinen sumuverho:
ei ihan siistiä se mitä on sumuverhon takana. Kehtaako sitä
edes kommentoida?
|
Palautetta |
Lähetä palautetta! |
Asko Korpela 20030701 (20030701) o 
o AJK kotisivu o Odysseia