Telemakhos Menelaon hovissaUuden tarinanrönsyn ääripäästä otetaan alku ja kerotaan Telemakhosin olevan isänetsintämatkallaan 'sotaärjyn' Menelaon luona. Vieraanvaraisuus on taaskin suuressa kunniassaan. Vieras kuitenkin on kuin muurahaispesässä istuisi. Kotiin on kiire. Isäntä kyllä ymmärtää kiireen. Joutuisasti sitten valmistellaankin vieraan lähtö. Athene esittää ennustuksia siitä mitä kotimatkalla tapahtuu. Ja jumalten ennustuksethan ovat näissä tarustoissa ihan toista maata kuin ihmisten. Jumalten ennustukset voidaan ottaa vähintään puolittaisina, oikeastaan täysinä lupauksina siitä mitä tuleman pitää. Väijytys odottaa, mutta ei hätää, eivät onnistu aikeissaan surmata kotiin palaava Telemakhos.Laskea kaukaa vain sivu saarien laivasi oivan
Lahjat ylenpalttiset mukaan kotimatkalleYmmärsin, että ikäänkuin korvaukseksi kosijoiden aiheuttamista menetyksistä Menelaos järjestää Telemakhokselle ylenpalttiset lahjat. Hän antaa ja muutkin antavat. Hephaiston takoma 'sekomalja' - mikähän sekin lienee? karahviko nykykielessä? - on todella arvokas lahja, muuta kuin arvokasta ei Hephaiston taidoilla tuoteta. Muistamme Iliaasta ihmeellisen kilven. Muistelematta tulee mieleen vastaavaa Kalevalasta. Eikö vain seppo Ilmarinen lopulta pane paremmaksikin. Sampo on niin ihmeellinen käyttöesine, etteivät kilvet ja sekomaljat sen rinnalla mitään.Jumalten suosio on kuitenkin paras ja tärkein matkaeväs. Sitä
tutkaillaan koko ajan. Nyt se nähdään siinä, että
kotka käy sieppaamassa (oonistuneesti - siinä kai enteen ydin)
syöttiläshanhen eli todella kunnon saaliin. Näin käy
nyv varmaan myös Telemakhokselle: vie saaliinsa onnellisesti kotiin.
Matka alkaa päivän mittaisella hevoskyydillä lähimpään
satamaan. Aarteet laivaan, purjeet pystyyn ja matkaan. Kyytiläinenkin
otettiin mukaan. Oliko vain episodi vai palataanko asiaan myöhemminkin.
Odysseus tahollaan sunnittelee viimeistä etappiaOdysseus tahollaan yhä tutkii kysymyksillään palvelijansa uskollisuutta. Ilmoittaa sitten aikeistaan lähteä kaupunkiin ja mahdollisesti myös Odysseuksen kartanoon viemään viestiä - mikä olikaan; olen unohtanut, jos siitä on ollut puhe - Penelopelle. Eumaios ehdottaa, että Odysseus odottaisi, kunnes Telemakhos on palannut ja menisi vasta sitten. Kosijoilta ei ole odotettavissa suopeata vastaanottoa. Mutta Odysseus muistuttaa, että onhan siellä myös Penelope ja vanha Laertes, jälimmäinen kenties jo ikänsä puolesta viimeisiä elonpäiviä viettäen. Odysseus vielä kyselee Eumaiosin menneisyydestä. Tämä kertoo elämäntarinansa. Lopulta kuitenkin kääntyvät yöpuulle vuoteillensa.Järkevä Telemakhos päätyy sikotarhaanAamulla antaakin sitten uuden käänteen, kun Telemakhos saapuu Ithakeen ja lopulta myös sikopaimenen kartanoon. Haukka nyt toi hyvän enteen jumalilta, sieppasi kyyhkysen kädestä niin että höyhenet vain pöllysivät.Vaan hänet joutuen vei jalat rientävät luo sikotarhan...
|
Palautetta |
Lähetä palautetta! |
Asko Korpela 20030421 (20030421) o
o AJK homepage o Odysseia