Vieraanvaraisuuden huippu ja loppuAikinoos täyttää sen minkä lupaa: Odysseus saa laivasaaton kotisaarensa rantaan. Eikä siinä kaikki, vaan vielä runsaat lahjat mukaansa. Oikein kansalaiskeräys organisoidaan. Käy ilmi, että tällainen on phaikialaisten tapa, 'ammatti' suorastaan. Näin kaikille eksyneille tekevät. Se että Odysseus saa tämän kohtelun, ei miellytä pitkävihaista Poseidonia. Odysseus kun oli Polyphemoksen, Poseidonin pojan ainoan silmänkin puhkaissut. Poseidon saa Zeun luvan tehdä konnankoukun saattajille: laiva kivettyy luodoksi kotirannan tuntumaan. Nyt myös Aikinoos muistaa, että tällainen vanha ennustuskin oli olemassa. Näin jumalat palkitsevat hyvän pahalla. Mitäpä muukalaisia ja matkalaisia auttelemaan!Rannan hietikkoon uron uinuvan laskivat hiljaaTätä ennen oli Odysseus saatettu yön tunteina, tämän itsensä nukkuessa, kotisaaren Ithakan rantaan. Kumma ettei sankari ollut näin tärkeällä, kauan unelmoimallaan hetkellä edes valveilla tai ettei hän edes herännyt, kun laivan puolen kölin mittaan ajettiin rantahiekalle. Olipa soutajilla aihetta uhota. Lasti puretaan, ylen uupunut sankari lasketaan yhä unessa rantahietikolle.Oli syntymämaalle jo saapunutJumala ilmestyy Odysseukselle lammaspaimenen hahmossa. Tältä Odysseus kysymään: Mikä maa, mikä valuutta? 'Kuuli ja riemahtui jalo jaksaja, oiva Odysseus'. Oli totisesti aihettakin 'riemahtua' - oikein pitää maiskutella sanalla, jonka toisaalta myös tyttärentytär Aino voisi hyvin keksiä. Riemahtuu, riemahtuu ja esittää oman versionsa saapumisestaan paimenelle, joka saman tien muuttaakin hahmonsa jumalattareksi ja antaa ymmärtää, että tietää myös asian oikean laidan, sen miten Odysseus todellisuudessa rantautui. No muotohan on tässä sivuseikka, pääasia on että sankari on saapunut omalle kamaralleen. Koko huikea seikkailu, Odysseia on päättymässä.Itse nyt ensin käy sikopaimenen luoLahja-aarteet suojaan ja kotiin mars. Mutta miten? Odysseus saa kuulla, että jo kolme vuotta ovat kosijat piirittäneet hänen puolisoaan. Heille on nyt aika antaa lähtöpassit ja kunnolla. Sen vuoksi kotiin on mentävä taiten. Ensin vanhan ja uskollisen sikopaimenen luo ja kerjäläiseksi naamioituneena - 'reppu reikäinen kantimenaan pala nuoraa' - ja vasta sitten hoviin. Telemakhos, Odysseun poika pitää kuitenkin noutaa paikalle isäänsä vastaanottamaan. |
Palautetta |
Lähetä palautetta! |
Asko Korpela 20030407 (20030407) o
o AJK homepage o Odysseia