Suopein tuulin alkaa matka
Toisin kuin edellisestä paikasta lähtiessä, ovat nyt tuulet
kohdallaan eikä myrsky pääse säkistä. Ja pianpa
joutuu matka yli Okeanonin - valtameren, päivässä pyyhkäistään.
Kaukaiseen Manalaan
pääsee äkkiä
Niin se on: kaukaiselta tuntuu Manala elämän mittaan, mutta äkkiä
sinne sitten joudutaan, tupsahdetaan ikiajoiksi, muisto vain jää
jäljelle. Vain näkijä sitä pystyy enää muokkaamaan,
ei itse tekijä. Mutta muisto elää, joskus pitkään
ja vahvasti. Pitempään ja vahvemmin kuin muiston synnyttäjä.
Minua kiehtoo 'todellisten suurmiesten' kuolemanjälkeinen elämä.
Ennen muuta suuret taiteilijat ovat maallisen vaelluksensa aikana kurjuudessakin
eläneet, viheliäisesti. Mutta heidän jälkimakunsa maailman
muistoissa on joissakin tapauksissa huikaiseva. Mozart on mielessäni.
Eli kenties kuin 'Salierissa' kuvaillaan, mutta etenkin nykyisen tekniikan
aikana miljoonat tälläkin hetkelle kuuntelevat sielunsa syvimpiä
sopukoita hivelevää musiikkia, Mozartin louomaa - ja monen muunkin.
Mekin - ja oletettavasti monet sukupolvet meidän jälkeemme -
yhä uudelleen Aleksis Kiven taiteesta nautimme. Manan majoilla ovat
molemmat, tässä tekstissä mainittujen seurassa, pelkkiä
haamuja - jos sitäkään.
Tuttuja äidistä
alkaen tupa täynnä
Kaamea on paikka, mutta tuttuja on täynnä. Ensimmäisten
joukossa Odysseus tapaa äitinsä. Jaaha - Tudeerin yhteenvedosta
saan tietenkin luotettavamman kuvan kuin päivän takaisesta omasta
lukemisesta. Kuolleiden haamut siis pyrkivät juomaan Odysseuksen kaivamasta
kuopasta uhrieläinten verta ihan tietystä syystä, saadakseen
takaisin edes hitusen menneestä elämästään. Ei
edes äidilleen Odysseus anna ennenkuin Teiresias tietäjä
antaa Odysseuksen kaipaamat tiedot. Odysseus kaipaa ennen muuta tietoa
siitä mitä on tehtävä, että pääsisi
perille. Ennen muuta Poseidon on lepytettävä, tuli puhkaistua
hänen poikansa Polyphemoksen silmä. Ilkeä juttu. Ei ihme,
että puhurit edellä riehuivat. Syitä on ja seurauksia. Armosta
ei näillä riveillä mainmita sanaakaan.
Naisia
ylhäisiä ja tunnettuja - verenjuojia kaikki
Mikä lie vitsi siinä, että ennen muuta naisia Odysseus Manalassa
tapaa. Tosin kuuluisien miesten puolisoita pääasiassa. Vai niinkö
vain on, että 'naiset ensin' ja sitten jo sankari väsyi ja vain
hartaista pyynnöistä ryhtyi kertomaan Ilionin kentillä kuolleista
sankareista. Mutta ensin naisista, monista naisista. Tulin otsikkoon kirjoittaneeksi
'verenjuojia kaikki' ikäänkuin kaamea Dracula mielessä.
Mutta Tudeerin selityksen luettuani, 'verenhimo' tuntuukin sympaattiselta
asialta, elämän kaipuulta. Sen rinnalla Manalan kentät menettävät
houkuttelevuudessa, vaikka kerrotaankin, että Manala on maan tasalla
ja kukat kukkivat sen kedoilla. Kuitenkin: ei onnistu Odysseus äitiäänkään
halaamaan. Tyhjää jää haromaan.
Ilionin satoa on täällä
paljon
Lopuksi, kuten sanottu, kuulijoiden pyynnöstä, Odysseus kertoo
menneestä sotaretkestä, sen vainajista. Heidän kuolemisistaanhan
Iliaksessa jo kerrottiin niin kovin realistisesti. Täällä
he ovat kaikki. Jotenkin on tuonpuoleisesta se mielikuva, että siellä
ei maallisia muistella. Pietari vain portilla noiteeraa plussat ja miinukset
ja sen mukaan osoittaa paikan - niin olen lukenut Danten Divina commedian
Helvetin - alkukielellä. Siihen se sitten jäi. Liian vaikeata.
Mutta tässäpä Odysseuksen maalliset ystävät ovat
ystäviä myö Hadeksessa ja maalliset vihamiehet ja vastustajat
ovat sitä myös tuonpuoleisessa. Aias on vieläkin nyreissään
ja pysyttelee kaukana. Hän hävisi kisan Akhilleun aseista tämän
kaaduttua taistelutanterella.
Ikimenneill'
on tila tiedoton vaisujen varjoin
Sellainen on muinaisten kreikkalaisten Manala, varjon maa. Ankea ikuisuus
vallitsee. Ei huvena, ei mielen virkistystä, samaa harmaata päivästä
toiseen. Toisin on meidän Manalamme: harpuin, huiluin, kantelein...
|
o AJK homepage o Odysseia