Ylevät, Oppineet, Runoilijat
Huomiota kiinnittää, että Z. puhuttelee Teitä tai kertoo Heistä. Ylevästä tulee hyväksyttävä vasta, kun hän kääntyy pois itsestänsä, hyppää oman varjonsa yli ja päätyy omaan aurinkoonsa. Ylevän tieto on vielä kateellista ja yhä tietämätön kauneudesta. Ilmeisesti ylevästä on tämäkin Z.:n toteamus:” Kaikkea pahaa minä sinusta uskon: sen tähden tahdon sinulta hyvää.” Melkoinen paradoksi Z.:lta, joka toistaiseksi on havainnut muissa vain halveksittavia ja huonoja ominaisuuksia. Z.:n ajatusvirran kaunistuksia: ”Sulous kuuluu jalomielisten jalouteen.”
Oppineet saavat osansa:”He tarkkaavat hyvin toistensa sormien töitä eivätkä luota toistensa hyviin aikomuksiin....Myös vääriä noppia he osaavat pelissä käyttää... ja heidän hyveensä ovat minulle vielä vastenmielisempiä kuin heidän vilpillisyytensä ja väärät noppansa.” Yhä edelleen Z. korostaa, että ihmiset eivät ole tasavertaisia.
Z. myöntää kuuluvansa runoilijoihin, senhän mekin olemme jo saaneet todeta, mutta runoilijatkaan eivät saa armoa hänen puheissaan:”..me tiedämme liian vähän jo siksi meidän (s.o. runoilijoiden) täytyy valehdella.....sillä kaikki jumalat ovat runoilijan-vertausta, runoilijanvilppiä... pilvien päälle me sijoitamme kirjavat nukkemme ja sanomme niitä sitten jumaliksi ja yli-ihmisiksi.” Nyt saimme siis määritelmän yli-ihmisestä!
Sivistyksen maa, tahraton tieto ja suuret tapahtumat
Sivistyksen maassa ovat kaikki ajat ja kaikki kansat läsnä. Mutta siitä huolimatta sivistyksen maassa hyväksytään se, että kaiken täytyy tuhoutua. Tämän luulisi olevan Z.:n mieleen, sillä hän on puhunut siitä, miten uuden luomiseksi tarvitaan uskallusta tuhota. Kuitenkaan sivistyksen maa ei ole hänen mieleensä, koska se asukkailta puuttuu usko ja epäusko, uskottomiksi Z. kutsuu heitä. Z. tuntee vierautta nykyisyyttä kohtaan, hän ei ole löytänyt kotomaataan. Sen vuoksi hän haluaa uskoa lastensa maahan, joka on vielä löytämätön. Nykyisyys on hyvitettävä tulevalle sukupolvelle.
Näissä ajatuksissa on lukija löytävinään jotakin tämän ajan ihmiselle, joka saa tulevien sukupolvien edessä tuntea huonoa omaatuntoa tuhotusta maapallosta. Sattumaa, tietenkin!
Luku tahrattomasta tiedosta on jälleen puhdasta satiiria: ne jotka luulevat kunniottavansa tahratonta tietoa ja rakastavansa Maata, ne ovatkin teeskentelijöitä, joilla on suu täynnä jaloja sanoja. Ainoa tahraton tieto on tietenkin Z.:n hallussa: ”kaiken syvän pitää kohota - minun korkeuteeni.
Luku suurista tapahtumista jäljittelee jälleen kerran Uuden Testamentin kertomuksia, tällä kertaa Jeesuksen ylösnousemusta. Z.:n on nähty liitelevän Manalan porteille päin ja hänen oltuaan kateissa kolme päivää tiedettiin kertoa hänen nousseen laivaan sanomatta minne aikoi matkustaa. Mutta viidentenä päivänä hän ilmestyi opetuslapsilleen kertomaan keskustelustaan Tulikoiran kanssa.
Tässä luvussa mieliinpainuvimmat kohdat ovat mielestäni: ”Suurimmat tapahtumat – ne eivät ole meidän äänekkäimpiä, vaan meidän hiljaisimpia hetkiämme. Maailma ei kierrä uuden melun keksijöitä: uusien arvojen keksijöitä se kiertää; se kiertää kuulumattomasti.” Luku päättyy viittaukseen lukuun ”Ylevistä”: Z. huolestuen kyselee, oletteko kuulleet jotakin vaeltajasta ja hänen varjostaan? ”minun täytyy täytyy pitää se kireämmällä, - muuten se vielä tärvelee minun maineeni.”
Z. lienee siis se ylevä, jonka on onnistunut astua oman varjonsa yli, omaan aurinkoonsa, joka hänen sanomansa mukaan on malli, päämäärä ja kaiken tiedon ydin.
Tätä tekstiä on vaikeata lukea johdonmukaisesti. Välillä sitä lukee kuin aforismikokoelmaa, välillä kuin runona ja välillä jopa lankeaa pohdiskelemaan Z.:n persoonaa: onko sitä vai onko Z. vai käyttökelpoinen työkalu, jolla kytketään yhteen ulkonaisesti hyvin hajanaisilta näyttävät huomiot ihmisten alhaisuudesta ja ihmisyhteisöjen mädännäisyydestä.
|
||
Palautetta |
||
Lähetä palautetta!Minna Artimo: Hieno kiteytys
|
Pihlanto Pirjopäivi 20090418 (20090418) o Ajk kotisivu o Nietzsche o WebMaster