Edellinen lukujakso
Viime lukujakson kappaleet kalpeasta rikoksentekijästä, lukemisesta ja kirjoittamisesta sekä puusta vuoren rinteellä jäivät minulta lukematta. Katselin nyt, mitkä kohdat olivat puhutelleet minua vajaa 50 vuotta sitten. ”Olkoon murheenne rakkautta yli-ihmiseen:niin te oikeutatte oman vielä-elämisenne.”—”Sen kimppuun, joka nut sairastuu, karkaa se paha, joka nyt on pahaa..”, ”Että jokainen saa oppia lukemaan, ei ajan pitkään turmele vain kirjoittamista vaan myös ajattelemisen.”----”Mietelmien pitää olla huippuja....ja henki täynnä iloista häijyyttä..”---”uskoisin vain jumalaan, joka osaisi tanssia.”---”Ei suuttumuksella surmata, vaan naurulla.”
Iäisen elämän kritiikki
Z. käy edelleen kampanjaa iäistä elämää saarnaavia vastaan, nyt kuvaten heitä kuoleman saarnaajina.Maa on täynnä tarpeettomia, jotka täytyy houkutella pois tästä elämästä. Heidän hyveensä oppi on:”sinun pitää tappaa itsesi. Sinun pitää itse salaa hiipiä pois.” Kai tämä on johdonmukaista yli-ihmistä odottavalta. Pois ne, jotka vievät tilaa ja huomion yli-ihmiseltä.
Sodasta
”Teidän tulee rakastaa rauhaa välineenä uusiin sotiin.”----Sanotteko, että hyvä asia pyhittää jopa sodankin? Minä sanon teille: hyvä sota se on, joka kaiken asian pyhittää.”---”Teidän tulee olla ylpeitä vihollisistanne.”---”Olkoon teidän ylhäisyytenänne kuuliaisuus” ja korkein ajatus on Z:n mukaan tämä:”ihminen on jotain, minkä pitää tulla voitetuksi.” Tämä päätelmä oikeuttaa Z:n mielestä siten kaiken ihmiseen kohdistuvan pahan, sodan, väkivallan, ylenkatseen. Tästä kappaleesta löytää runsaasti ainesta natsifilosofiaan.
Valtiosta
Z. näkee, että valtio valehtelee kaikille. Ei aivan väärä havainto! Hän on sitä mieltä, että aivan liian monia syntyy ja valtio on tarpeettomia varten, se on kuoleman saarnaajille otollinen toimintaympäristö. Tämänhetkisen finanssikriisin aikana on kutkuttavaa lukea, että nämä tarpeettomat hamuavat rikkauksia saadakseen valtaa, mutta Z.:n ohjeiden mukaan tulisi pysytellä vapaana, tilaa on vielä yksinäisille ja kaksinaisille. Ja vapauden takaa se, että omistaa mahdollisimman vähän: ”joka vähän omistaa, hänet sitä vähemmän omistetaan. ”Löytyy tie yli-ihmiseen: ”Siinä, missä valtio lakkaa..siltoja yli-ihmiseen”. Ymmärrän tämän niin, että mitä vähemmän sidonnaisuuksia on ympärilleen, sitä lähempänä on yli-ihmistä. Tästä johtuu ihmettelemään, olisiko yli-ihmisenä edes hauskaa!
Torin arvo
Jakso kuvaa mielestäni hyvin sitä, miten muoti ja sen luoma hype vaikuttavat ihmiseen ja miten tässä toimii takaisinkytkentä. Parhaatkaan asiat eivät ole minkään arvoisia, ellei ole jotakuta niitä esittämässä, sanoo Z. Ja syrjään torista ja maineesta lähtee kaikki suuri! Terävä havainto on myös:”he riemuitsevat, kun kerrankin olet kyllin vaatimaton ollaksesi turhamainen.”! Sinä tässä kappaleessa on ystävä, jolle Z. antaa hyviä ohjeita, jottei ystävä antaisi massojen pintamuodin sokaista, sotkea ja häiritä vakavaa vaikenemista ja kuuntelemista, sillä ”missä yksinäisyys lakkaa, siinä alkaa tori.”Kreikkalaiset, joita Z. ei taida kummemmin arvostaa, pitivät toria, agoraa, arvokkaana paikkana, jossa asioista keskusteltiin, niitä kehiteltiin ja niistä päätettiin.
Siveys, hyve vai pahe
Z. neuvoo kuolettamaan aisteja, hän pitää eläimen viattomuutta esikuvana. Tosin eläin ei yritäkään kuolettaa aistejaan! Tästä jaksosta oli minuun aikoinaan tehnyt vaikutuksen ”Ja kuinka kiltisti osaakaan narttu aistillisuus kerjätä hengen palaa, kun sille ei anneta lihapalaa.” Ensin tämä lause toi mieleen luostarielämän, mutta sitten huomasin, että aikoinaan luostarielämä saattoi monelle olla keino saada kaivattu lihapala. Siltikin väite on tosi:kuinka moni taideteos onkaan sublimoitua sukuviettiä.
Minä ja minut
Tämä kappale on kirjoitettu lämmöllä. Arvaan, että tätä puhuessaan Z. on ajatellut jotakuta itselleen läheistä ja rakasta. Hänellä on ollut toveri, mutta toverin läsnäolo on ollut liian köykäistä, olkoon ystävyyttä. Melko lähellä on ajatus, että ystävällä Z. tarkoittaakin itseään. Ja jälleen: ”..ihminen on jotain, mikä on voitettava.”
Ei ainakaan yhteisöllisyys
Itsestä ja yksinäisyydestä Z. palaa kansoihin. Kansoilla on erilaisia ihanteita, kreikkalaisten piti olla ensimmäisiä, Z:n oman kansan piti puhua totta ja ampua tarkasti, joku kansa vaati kunnioittamaan isiä ja äitejä (tuttu Kymmenestä käskystä). Mutta näistä ihanteista ei ole ihmiskunnan päämääräksi. Ihmisen on arvotettava, luotava, ja muutettava arvoja. Ja jonka täytyy olla luoja, se aina tuhoaa. Pääsemme taas alkukappaleeseen:” Toisia luovia etsii Z., mitä hänellä on tekemistä laumojen ja paimenten kanssa.” Kansat loivat hyvän ja pahan ja lopuksi syntyi yksityinen itse. Itsessä saattaa olla lauman tuho: jos se etsii monen hyödyssä vain omaa hyötyään. Valtio on myrkyllinen ilmiö, kuten kuulimme, mutta kansa sinänsä on luova.
Monesti Z.:n puheet vaikuttavat siltä kuin hän haluaisi heittää päälaelleen kaikki elämää synnyttävät ja säilyttävät seikat. Kuitenkaan näin ei ilmeisesti ole, 2.lukujaksossa oli aito vitaalisuuden ylistys ja puhuessaan lähimmäisenrakkaudesta Z. kertoo meille, että sinä on minää vanhempi. Ymmärrän sen niin, että havaitsija on havainnut toisen ensin, sitten hän tajuaa itsensa havaitsijana. Sitten minä tarvitsee toisen rakastamaan itseään, jotta voisi itse rakastaa itseään. Tämän vuoksi Z. neuvoo lähimmäisenrakkauden sijaan paneutumaan kauimmaisen-rakkauteen. Kun ystävä onkin pelkkä toveri, kuten havaitsimme kappaleesta Ystävyydestä, on parasta hakea kiintymyksen kohde mahdollisimman kaukaa. Ehkä tunne silloin on aito ja itse oppii rakastamaan itseään. Tällaista kauimmaisen-rakkautta ehkä harjotetaan meidän aikamme kehitysavussa: rakkauden kohde on niin kaukana, että avustaja oppii rakastamaan itseään!
|
Palautetta |
Lähetä palautetta! |
Pihlanto Pirjopäivi 20090319 (20090319) o Ajk kotisivu o Nietzsche o WebMaster