Pekka Pihlanto
08 Nurinpäisrampoja ja turhamaisia

• Profeetta vastaan profeetta
• Nurinpäisrammat
• Turhamaiset helpommalla
• Takaisin vuorille
• Palautetta
• Asko Korpela: Yksi riittää
• Lähetä palautetta!

Profeetta vastaan profeetta

Zarathustra kuule profeetan saarnaavan synkkää tarinaa – joka voisi mielestäni olla hänen omaansa. ”Kaikki on tyhjää, kaikki on samaa, on aina ollut”. Tätä rataa. Tulevat mieleen Mika Waltarin resignoituneet hahmot. Tämä iski suoraan Zarathustran sydämeen ja muutti hänet – hänestä tuli samanlainen. Tässä tilassa Zarathustra näkee unen, jonka hän pyytää opetuslapsiaan tulkitsemaan. Hänestä oli tullut yövahti ja haudanvartija viikatemiehen syrjäiseen vuoristolinnaan. Unessa tuuli repi auki linnanportin ja heitti hänen eteensä mustan ruumisarkun ja sieltä pursui ulos tuhatkertaista naurua tuhannen lapsen, enkelin, pöllön, narrin ja perhosen irvinaamarin kautta. Zarathustran opetuslapsi tulkitsee, että juuri Zarathustra on tuo ulvova tuuli. Hänhän on arkku täynnä värikkäitä ivapiikkejä. Hän nauraa kaikkiin hautakammioihin ja niiden yövahdeille – ”sinä elämän puolustaja”. Tämä saa Zarathustran pääsemään synkkyydestään. – Mitäpä tähän opetuslapsen mielistelevään tulkintaan mitään lisäämään.

Nurinpäisrammat

Seuraavassa osiossa raajarikkoiset piirittävät Zarathustran ja kyttyräselkäinen vaatii, että profeetan on vakuutettava heidätkin – parannettava heidät. Zarathustra ei pidä ajatuksesta, vaan hänen ideansa on, että jos sokealle annetaan näkökyky, hän näkee maailmassa pahoja asioita ja kiroaa parantajansa. Profeetta pitää vielä raajarikkoisia pahempana niitä, joilta puuttuu kaikki, paitsi yhtä, jota on liikaa. Nämä nurinpäisrammat ovat pelkkää korvaa, silmää tai suurta turpaa. Täytyypä sanoa, että Zarathustra ei uskonut aistikohtaiseen erikoistumiseen. – Tämän jälkeen Zarathustra pitää puheen, josta siteeraan seuraavaa. ”Kuinka ylipäätään kestäisin olla ihminen, jos ihminen ei olisi myös runoilija, arvoitusten ratkaisija ja sattuman armahtaja!” Tämän osion otsikko onkin ”Armahduksesta”. Myös tahdosta ja tahtomisista puhutaan, sekä koston hengestä. Kun kyttyräselkä ihmettelee, miksi Zarathustra puhuu eri tavalla heille kuin opetuslapsilleen, tämä vastaa: ”Mitä ihmetelemistä siinä on! Kyttyräselille saa toki puhua sitä, mistä he tykkäävät kyttyrää!”

Turhamaiset helpommalla

Ihmisjärkevyydestä saarnatessaan Zarathustra toteaa, että hänta ei pelota korkeus, vaan se pohjaton kuilu. Hän takertuu ihmisiin, ja samalla häntä kiskotaan ylöspäin kohti yli-ihmistä. Hänellä yli-ihmiseksi tulo on siis pelkkää automatiikkaa. Sen kun antaa vetää itsensä. Tulee mieleen pohjalainen ammattimies, joka yrittää tehdä tavallista, mutta priimaa vaan tuppaa tulemaan. Hän röykyttää erityisesti ylpeitä – turhamaiset hän päästää helpommalla kuin ylpeät. – Juttua piisaa. Täytyy ihmetellä tällaista mielikuvitusta, mutta myös surkutella sitä, että ainakaan minussa tämä vuodatus ei herätä vastakaikua. Hänen ongelmansa ja murheenaiheensa ovat minulle suurelta osin yhdentekeviä.

Takaisin vuorille

Zarathustra aikoo taas lähteä yksinäisyyteen. Hänpä selittää opetuslapsilleen, miten tähän on tultu. Hän on nähnyt unen, jossa ”hänen hiljaisin hetkensä”, hänen ”hirveä valtiattarensa” puhuu hänelle ilman ääntä. Zarathustra ei ole kuulemma tarpeeksi nöyrä. Näin varmasti onkin. Zarathustran täytyy tulla lapseksi jälleen, jolloin hän ei tunne enää häpeää. Äänetön ääni sanoo lopuksi: ”Oi Zarathustra, hedelmäsi ovat kypsiä, mutta sinä et ole kypsä hedelmillesi”. Tyypillinen Nietzschen vempautus. Se oli kuitenkin syy, miksi miehen oli taas kiivettävä vuorille. Lopuksi kääntäjä vielä syyllistyy mauttomuuten käyttäessään koululaisten v-kieltä. Hollo ei taatusti tällaiseen hairahtanut. – Tähän päättyy teoksen toinen osa.

Palautetta 

Lähetä palautetta! 

Asko Korpela: Yksi riittää