Elämä on kiistelyä makuasioista
Zarathustra rökittää aluksi ylevän, hengen askeetin, jonka hän oli tavannut. Kritiikkiä ja neuvoja satelee. Ylevä ei ole vielä oppinut naurua ja kauneutta. Täytyy sanoa, että Zarathustran nauru on useimmiten pilkkanaurua. Zarathustra kumoaa tutun sanonnan toteamalla, että koko elämä on kiistelyä mausta ja makuasioista. Suunnilleen samaa mieltä olen. – Ylevän täytyy luopua muun muassa sankariuden tahdostaan ja sen pitäisi olla ylentynyt, eikä vai ylevä. Ja sitä rataa. En viitsi siteerata enempää herra tietäväistä.
Teille nykyaikaisille
”Te nykyaikasiet” saavat seuraavassa osiossa aimo ripityksen. Lukijalle ei selvitetä, mitä nämä oikein ovat – jotakin halveksittavaa kuitenkin. Tämä kaikkinainen moittiminen alkaa jo vähitellen huvittaa. Zarathustra (Nietzsche) panee matalaksi vuorollaan kaiken, mikä liikkuu. ”Ja tämä on teidän todellisuuttanne: ’Kaikki ansaitsee tuhoutua.’” Taitaapa olla myös paitsi nykyaikaisten, myös Zarathustran maksiimi.
...ja tunteileville teeskentelijöille
Seuraavaksi nihiloidaan ”te tunteilevat teeskentelijät, te ”puhtaasti tiedostavat”! Teitä minä kutsun – elostelijoiksi!”. Zarathustra sanoo heitä myös “mietiskelijöiksi”. On siis kyse meditaation kritisoinnista. Siihenhän sisältyy puhtaan tietoisuuden tilan tavoittelu. Paitsi Jumala, myös meditaatio, joka voi olla aivan profaaniakin (uskontoon liittymätöntä) saa munkkimme tuomion. Zarathustra myöntää tulleensa kerran “mietiskelijöiden jumalaisen pinnan vedättämäksi”. Kuun sijaan Zarathustra tuntuu palvovan aurinkoa: ”Viattomuus ja luomisinto ovat yhtä aurinkorakkautta”. En näe mitään mieltä tässä(kään) kohkaamisessa.
Oppineiden yläpuolella
Kun lammas rouskuttaa kukkaseppeleen Zarathustran päästa, hän ei ole enää oppinut – sanoi lammas. Ei ole yllätys, että profeetta ei pidä oppineista. He haluavat vain ottaa kaikkeen tarkkailijan roolin. ”Miten minun yksinkertaisuuteni pärjäisi heidän monipuolisuudelleen”, ironisoi. Zarathustra syyttää heitä kähminnästä ja pelaamisesta painotetuilla nopilla, mutta vielä vastenmielisempää hänelle ovat heidän hyveensä. Tämä piirre voidaan tieteilijöiden piiristä (kuten kaikista ihmisyhteisöistä) löytää edelleen. Mutta sitten itsekehu saa taas vallan, kun profeetta kertoo oppineiden keskuudessa eläessään olleensa heidän yläpuolellaan. Niinpä niin, mitään näyttöä tai perustelua ei hän tietenkään esitä, fiksu, mikä fiksu.
Myöntää valehtelevansa
Runoilijoista puhuttaessa tulee lukijalle pieni yllätys. Runoilijat ovat valehtelijoita, ja Zarathustra kertoo itsekin olevansa runoilija. Koska he (runoilijat) tietävät vähän, heidän sydäntään miellyttävät henkisesti köyhät ja varsinkin nuoret naikkoset. Vähän välillä huumoriakin, ilman tavanomaista piikittelyä. Loppuosassa tätä runoilijaosiota kuitenkin niin itseironia kuin huumorikin taas unohtuu ja Zarathustra palaa entiseksi tylsimykseksi.
Vuh, vuh, sanoo tulikoira
Lopuksi seuraa sadun tai Mynchausentarinan tapainen juttu lentävästä Zarathustrasta, jonka laivamiehet näkevät onnensaarilla. Zarathustra kertoo myöhemmin oppilailleen käyneensä tapaamassa tulikoiraa – joka muistuttaa mielestäni tulivuorta. Tälle ilmiölle pauhatessaan profeettamme haukkuu sekä kirkon että valtion tekopyhiksi koiriksi. Puheillaan hän saa tulikoiran vetämään hännän koipiensa väliin ja haukkumaan vaimeasti ’vuh vuh’ sekä vetäytymään luolaansa.
|
Palautetta |
Lähetä palautetta! |
Pihlanto Pekka 20090419 (20090419) o Ajk kotisivu o Nietzsche o WebMaster