Eristäytyä, vaiko ei?
Zarathustra saarnaa Luovien tiestä, mutta juttu näyttääkin suunnatun eristäytyville, yksinäisille. Puhuja tuntuu kritisoivan tätä elämäntapaa, vaikka aikaisemmin hän suositteli ”menemistä vuorille”. Zarathustra ennustaa, että ennen pitkää eristäytyvä huutaa: “Minä olen yksin!” ja sitten ”Kaikki on väärin!”. Opetus jatkuu varoituksilla: varo hyviä ja oikeudenmukaisia, pyhää yksinkertaisuutta jne, – ”Mutta pahin vihollinen --- on (olet) aina sinä itse”. Yksinäinen kulkee kuulemma luovien tien ja rakastavien tien. Zarathustra kuitenkin kehottaa lopulta ”veljeä” vetäytymään yksinäisyyteen rakkauden ja luovuuden kanssa. Täytyy sanoa, että tästä puheesta en tullut hullua hurskaammaksi.
Piiska mukaan!
Seuraava luku alkaa Zarathustralle suunnatulla kysymyksellä. Kuka lienee kysyjä, jota veljeksi puhutellaan? Tälle Zarathustra kertoo tapaamastaan vanhasta naisesta, joka haluaa puhuttavan naisista. Niinpä Zarathustra täyttää pyynnön. Naisen rooli ei ole profeettamme puheissa kaksinen: mies tulee kasvattaa sotaan ja nainen soturin virkistykseksi. Kaikki muu on kuulemma tyhmyyttä. ”Miehen onni on: minä tahdon. Naisen onni on: hän tahtoo.” Eipä juuri vastaa nykyistä tasa-arvoajattelua. Vanha nainen kuitenkin hyväksyy Zarathustran kyseenalaisen analyysin. Hän kysyy lopuksi Zarathustralta, onko tämä menossa naisiin – ja jatkaa kuuluisalla repliikillä: ”Älä unohda piiskaa!”
Vikkelästi viisi pientä lisää
Zarathustra kertoo oppilailleen (niitä siis on alkanut tulla) vertauksen kyykäärmeestä, joka puri hänta kaulaan. ”Ota myrkkysi takaisin”, sanoo profeetta ja kyy nuolee sen pois. Tarina on epämoraalinen, sanoo Zarathustra oppilailleen. Älkää kostako pahaa hyvällä, vaan osoittakaa, että pahan tekijä on tehnyt teille jotakin hyvää. Ja jos joudutte kokemaan suuren vääryyden, tehkää vikkelästi viisi pientä lisää. Selitys tälle: ”On hirveää katsoa sellaista, joka joutuu kärsimään vääryydestä aivan yksinään!” Aika heppoinen perustelu tälle meidän moraalikäsityksemme vastaiselle toiminnalle. Mutta kuinka luontaista tämä Zarathustran neuvoma käyttäytyminen ihmiselle on!
Jaettu vääryys = puoli oikeutta
Edelleen profeettamme moraalikäsityksiä: ”Jaettu vääryys on puoli oikeutta” ja ”Pieni kosto on ylväämpää kuin ei kostoa ollenkaan”, jne. Yksi poikkeusryhmä Zarathustralla kuitenkin on: varokaa tekemästä vääryyttä erakolle (koska täma ei pysty kostamaan!) ja varokaa myös loukkaamasta tätä. Jos kuitenkin olet jo sen tehnyt, tapa hänet samalla! – Viimeistään tässä paljastuu, että Zarathustra on mitä suurimmassa määrin ”väärä profeetta”. Ei olisi ihme, jos meidän kyynisenä aikanamme tämä oppi lankeaisi otolliseen maaperään! Mutta miksi meidän pitäisi lukea (yhä uusina painoksina) tällaista potaskaa? Tämä on retorinen kysymys, eikä pyri kritioimaan lukupiirin teosvalintaa. Nietzschen olemassaolo on tosiasia ja on hyvä tutustua tämän kuuluisan kyykäärmeen myrkkyihin. Olemmehan me niille immuuneja.
Vaikea uskontotrauma
Zarathustra paasaa ”veljelle”, joka haluaa lasta. Se ei kuitenkaan ole sallittua kenelle tahansa. ”Oletko voitokas, itsesi voittaja, aistiesi hallitsija, hyveittesi herra”, tenttaa profeetta. Ei hullumpi kysymys tällä kertaa. Lapsen kunnolla kasvattaminen on vaativa tehtävä. Moni vanhempi on siihen täysin kykenemätön, mutta eihän hommaa voida luvanvaraiseksikaan säätää – varsinkaan nyt kun kansan pitäisi entisestään lisääntyä. - Entä avioliitto sitten? ”Kunnoitusta toinen toisilleen”. Nietzschellä on tainnut olla tavallista selkeämpi päivänsä, kun tällaisia laskettelee. Kuitenkin ne saavat tiukan tuomion, jotka sanovat avioliittonsa solmitun taivaassa. Vaikea on kirjoittajan uskontotrauma, kun tällaiseen metaforaankin tarttuu.
”Yksi pitkä typeryys”
Ohimennen haukutaan erään miehen avioliitto ja pilkataan aviollista rakkautta. Hän leimaa ”avioliittonne yhdeksi pitkäksi typeyydeksi”. Nietzsche näkee avioliitossa usein kaksi eläintä nuuskimassa toisiaan. Toteaisin, että happamia, sanoi kettu pihlajanmarjoista. Ihmisessä nyt vain sattuu olemaan tämä kehollis-psyykkinenkin puolensa – ei pelkästään henkistä. – Nietzschen mukaan ensin pitää oppia rakastamaan ja juoda rakkauden karvas kalkki. Tämän kalkin pitäisi herättää kaipaus yli-ihmiseen. Sieltä se pukinsorkka taas tuli. Ja lisää: ”Luovan jano, nuoli ja kaipaus yli-ihmiseen” – tämän pitäisi olla ”veljen” tahto avioliittoon. Eipä mielestäni näissä täyty yksikään mielekäs avioliiton tai sen kaipuun ehto. Pikemminkin tämä hokema vaikuttaa minusta ”yhdeltä pitkältä typeryydeltä”.
Itsensä lopettamisen filosofia
Lukujakson lopuksi pannaan järjestykseen kuolema, ”vapaan kuoleman” avulla. ”Kuole oikealla hetkellä!”. Nietzsche saarnaa, että elämänsä täyttävä kuolee oman kuolemansa, voitokkaana, ympärillään toivovat ja vannovat. Toiseksi paras on kuolla taistelussa. Hän ylistää vapaata kuolemaa, joka tulee ”silloin, kun minä haluan”. Olisiko koulumurhaaja, jonka tiedetään lukeneen Nietzscheä, saanut tästä yllykettä? –Eihän vanheneminen mukavaa ole, mutta ei tällainen itsensä lopettamisen filosofiakaan mikään käypä ratkaisu ole. Milloin olisi oikea hetki lähteä, ja mitä sellainen vaikuttaisi läheisiin (jos niitä on) ja yhteiskuntaan?
Kirjailijalla seesteinen päivänsä
Teoksen ensimmäinen osa päättyy kolmen puheen sarjaan, joka on otsikoitu: ”Lahjoittavasta hyveestä”. Zarathustra on jättämässä opetuslapsensa ja puhuu heille. Sävy on nyt hyväntahtoinen ja sisältö melko hyväksyttävä. Nietzschellä on ollut ilmeisesti vaihteeksi seesteinen päivänsä, vaikka selkeydestä ei häntä voi tässäkään kiittää. Lahjoittava hyve määritellään seuraavasti: “Ahdatte kaikki asiat itseenne .... jotta ne voisivat paluuvirrassa pulputa lähteestänne rakkautenne lahjoina. --- tällainen lahjoittava rakkaus riistää pakosti kaikkia arvoja; mutta tätä itsekkyyttä on pidettävä terveenä ja pyhänä.” Tuntuu hyväksyttävältä. Samoin rappeutuvan mielen kauhistelu, joka sanoo: ”Kaikki minulle”.
Yli-ihminen jää epäselväksi
Zarathustra kehoittaa opetuslapsiaan olemaan taistelevia ja luovia. Tämän päivän yksinäisistä kasvaa profeetan mukaan valittu kansa – ja siitä yli-ihminen. Zarathustra pyytää oppilaitaan kadottamaan hänet ja löytämään itsensä. ”Vasta kun olette kieltäneet minut, palaan luoksenne”. Kuulostaa komealta, mutta tyhjältä. Lopuksi sanotaan oikein kursivoituna: ”Kaikki jumalat ovat kuolleita; nyt me haluamme yli-ihmisen elävän”. Yli-ihmisen määritelmä ja tie siihen jäävät kyllä ainakin minulle epäselviksi. Vaikuttaa pikemminkin mahtipontiselta retoriikalta kuin selkeältä oppirakennelmalta. Opetuslapsiparat!
|
Palautetta |
Lähetä palautetta! |
Pihlanto Pekka 20090327 (20090327) o Ajk kotisivu o Nietzsche o WebMaster