Pekka Pihlanto
03 Kirja tekijälle itselleen

• Rauha keinona uusiin sotiin
• ”Kylmistä kylmin monsteri”
• ”Lähimmäisesi ovat myrkkykärpäsiä”
• Kaupungit täynnä kiimaisia
• Ystävyys on vaikea laji
• Minän ilon voittokulku
• Kaukaisimmanrakkautta
• Kirja itselle
• Palautetta
• Minna Artimo: Käsitteistä
• Lähetä palautetta!

Rauha keinona uusiin sotiin

Kirjoittaessaan kuolemansaarnaajista Nietzsche tarkoittaa ilmeisesti uskonnon edustajia, jotka houkuttelevat ihmiset ”iankaikkisella elämällä” pois tästä elämästä. Kirjoittaja toivoo, että nämä kupsahtaisivat itse. Ei mitenkään rakentava asenne – mikä on tullut jo esiin aikaisemminkin. – Sodasta ja sotureista kirjoittaessaan Nietzsche kehottaa rakastamaan rauhaa keinona uusiin sotiin ja enemmän lyhyttä kuin kestävää rauhaa. ”Olkoon työntekonne taistelua, ja olkoon rauhanne voitto!”. Ellei tässä ole jotakin piilevää ironiaa, se on sotahulluutta. Älä hullua yllytä, sanotaan.

”Kylmistä kylmin monsteri”

Uuden epäjumalan, valtion kritisointi saa minulta hieman vastakaikua. Valtio voidaan tosiaan joskus kokea ”kylmistä kylmemmäksi monsteriksi”. ”Valtio valehtelee kaikilla hyvän ja pahan kielillä --- kaikki siinä on valheellista”. Valitettavasti poliitikkojen selitykset ovat usein valheellisia. Mitään ei voida sanoa suoraan äänien menettämisen pelossa – ja tämä näyttäytyy helposti valheellisuutena. Omia päätöksiä perustellaan hatarilla argumenteilla, kun ei parempia ole, ja omia virheitä ei voida myöntää. Tosiaankin, ”kiireisten apinoiden kiipeilyä. --- kilpailevat pääsystä valtaistuimelle.” – Selvää on, että valtion kokonaan kieltäminen on järjetöntä, mutta sen käytäntöjen kritisoiminen ei. Tänä päivänä Nietzschen tapainen kriitikko olisi ehkä EU:n vastustaja.

”Lähimmäisesi ovat myrkkykärpäsiä”

Torin kärpäsistä kirjoittaessa kehtotetaan pakenemaan yksinäisyyteen – siinä missä yksinäisyys loppuu, alkaa tori ”myrkkykärpäsineen”. Samalla filosofimme siirtyy luovuuden ylistykseen ja ”näyttelijän” kritisoimiseen, jonka ympärillä ihmiset ja suosio pyörivät. Tori on pullollaan näitä ”tärkeileviä ilveilijöitä”. ”Nämä mielistelevät ja kehuvat sinua. Varo mitättömyyksiä!”. – Onhan tällaisia tyhjänpuhujia nyky-yhteiskunnassakin – ja varmasti paljon enemmän kuin Nietzschen aikana. Eri asia on, onko yksinäisyys oikea lääke. Pikemminkin yhteisössä pysyminen ja siihen vaikuttaminen ja korvien sulkeminen ilveilijöiltä. – Nietzschen ihmiskielteisyys puhkeaa kukkaan kärpäsjutun lopussa: ”Lähimmäisesi ovat myrkkykärpäsiä. --- Pakene ystäväni yksinäisyyteesi”. Onpa siinä ohjetta esimerkiksi syrjäytyneille!

Kaupungit täynnä kiimaisia

Saamme lukea Nietzschen kannan siveyteen. Siinä yhteydessä hän ilmoittaa rakastavansa metsää – kaupungeissa ei ole hyvä elää, sillä ne ovat täynnä kiimaisia (!). Harvalla siveys on kuulemma hyve, mutta monilla melkein pahe. Taas menevät käsitteet iloisesti häränpyllyä. Kuitenkin ”on olemassa pohjiaan myöten siveitä. He ovat sydämeltään lempeämpiä, he nauravat ystävällisemmin ja vapautuneemmin kuin te.” On siis olemassa oikeaa ja väärää siveyttä?

Ystävyys on vaikea laji

Seuraavaksi analysoidaan ystävyys. Siinä ystävyys ja vihollisuus sekoittuvat melkoiseksi sekamelskaksi. Löytyy tekstistä jokin järkevän oloinenkin kommentti: ”Oletko orja? Sitten sinä et voi olla ystävä. Oletko tyranni? Sitten sinulla ei voi olla ystäviä.” Noinhan se varmaankin on. Nietzschen naisvihamielisyys pilkahtaa esiin: “Naiseen orja ja tyranni ovat olleet kätkettyinä liian kauan. Siksi nainen ei vielä kykene ystävyteen.” Tasapuolisuuden vuoksi sitten asetetaan kyseenalaiseksi myös miesten kyky ystävyteen. Jos kerran näin on, niin mihin tarvitaan koko ystävyyden käsitettä – eihän sitä kannata pitää sanakirjoissa pelkästään Zarathustraa varten, joka kehuskelee, että sen verran kuin annatte ystävillenne, hän antaa jopa viholliselleen.

Minän ilon voittokulku

Luvussa ”Tuhannesta ja yhdestä päämäärästä” Nietzsche käsittele kansoja ja niiden arvoja. Kaikilla kansoilla on omat arvonsa ja tavoitteensa, ja naapuri ei ymmärrä koskaan toista. Kuinka totta! Ihminen on kirjoittajan mukaan arvottaja. Ilman muuta, kukapa muukaan. Tosin hän väittää, että ensin kansat olivat luovia, vasta myöhemnmin yksilöt. Vaikea sanoa. – ”Lauman ilo on vanhempi kuin minän ilo.” Jos tämä tarkoittaa sitä, että yhteisöllisyys oli ensin, voinee se niin ollakin. Nykyisin kuitenkin minän ilo näyttää ensisijaiselta. Ajatellaanpa nyt vaikkapa finanssikriisin arkkitehtejä: ”minulle, minulle”, oli ajan henki. Lopputulos oli ”sinä (yhteiskunta) maksat viulut”. Seuraava vielä vahvistaa tämän havainnon: ”Todellakin, tuo viekas minä, rakkaudeton, oman edun perässä muiden edun edestä: tämä ei ole lauman synty vaan tuho”. Ei mitään uutta auringon alla.

Kaukaisimmanrakkautta

Nietzsche käy kiinni lähimmäisenrakkauteen: “Lähimmäisenrakkautenne on huonoa rakkauttanne omaan itseenne”. Voipi olla joissakin ”auttajissa” tällaistakin sivumotiivia. Nietzschen suositus on kuitenkin aika tyly: “Suosittelen lähimmäisenpakoa ja kaukaisimmanrakkautta.” Tämä on vastoin ulkopoliittista ohjetta: hanki ystävät läheltä ja viholliset kaukaa. Seuraava typeryksen suuhun pistetty lause on sinänsä nokkela: ”Seura pilaa luonteen varsinkin, jos sitä ei ole”. – Nyt tulee vähän selvempi kanta ystävyydestä: ”En opeta teille lähimmäistä vaan ystävän. Olkoon ystävä teille maallisuuden juhla ja esimakua yli-ihmisestä”.

Kirja itselle

Jotakin ajatuksentynkää näistä Nietzschen ”lyhyistä erikoisista” näyttää siis saavan irti. Mikä tässä lyö vastaan on kaiketi epämääräisyys ja monitulkinnallisuus. Itse olen joutunut lähes koko kirjoittajan urani aikana pyrkimään selkeyteen – muutenhan tekstit olisi hylätty tai lukijat kaikonneet. Tätä taustaa vastaan ihmettelee, miten jollakin on ollut varaa tällaiseen epäselkeyteen. Nietzsche ei ilmeisesti ole pyrkinytkään viemään viestiään perille (tämä on pikemminkin “kirja ei kenellekään” kuin “kaikille”). Terapiaa se on ilmeisesti ollutkin tekijälleen, eikä muille, siis ”kirja itselle”.

Palautetta 

Minna Artimo: Käsitteistä

Lähetä palautetta!