|
Kun olen saman päivän aikana lukenut kolme lukujaksoa, luulen, että osa masentuneesta tunteesta menee Nietzschen piikkiin. Osa matalasta tunnelmasta johtuu ilman muuta selkäkivusta, mutta jokin muu kirja olisi saattanut olla piristävämpää luettavaa.
Tässä jaksossa kunniansa kuulevat ylevät hengen askeetit, nykyaikaiset, ”puhtaasti tiedostavat” teeskentelijät, oppineet ja runoilijat. Zarathustra ei pidä kenestäkään. Hengen askeetit tekevät kaiken väärin ja nykyaikaiset ovat peittävän maalin takana vain luukasoja. Tämä luku on mielenkiintoinen. Yritin miettiä, mitä hän tarkoittaa maalitahroilla. Kaikenlaisia vanhoja ja uusia ideoita ja uskoja? Pyrkimystä peittää tietämättömyys pinnallisilla jutuilla? Tässä jaksossa oli myös (ensi kerran) hymyilyttävä kohta, jossa nykyaikainen miettii tyhjää rintakehäänsä, josta jumala on salaa ottanut muotoillakseen itselleen pienen naisen.
Joku jo mainitsi, ettei luvun otsikko välttämättä kerro mitään luvun sisällöstä. Tahrattomasta tietoisuudesta –luvussa kuu-metafora kuvaa elostelijoita, tunteellisia teeskentelijöitä. Oppineista-luvussa sentään haukutaan oppineita. Zarathustra on lähtenyt oppineitten talossa, mitä ei ihmettele. Näillä puheillaan on ihme, että joku häntä ylipäätään kuuntelee.
Opetuslapsia kuitenkin näyttää riittävän, sillä Runoilijoista-luvun alussa yksi heistä haluaa selvitystä Zarathustran aiemmin sanomaan. Eipä Z. ole kovin empaattinen opettaja sanoessaan, että ”En kuulu niihin, joiden ’miksi’ voidaan kyseenalaistaa?” Eipä opetuslapsi olekaan tyytyväinen Z:n selitykseen, mutta hän sentään jatkaa selitystään.
Sitten seuraa ihmeellinen kertomus Zarathustran hengestä, joka juoksee tulivuorisaarilla samaan aikaan kun mies itse keskustelee tulikoiran kanssa. Tulikoira on jonkin sairauden kielikuva. Tämä sairaus ei sekään pidä kirkosta. Tulikoira väistyy, kun Z. kertoo sille toisesta tulikoirasta.
Tämä jakso kuului nyt ”otan rennosti” –osastoon. Yritän huomenna saada tämän toisen osan loppuun.
|