|
Jakson otsikot ovat lupaavia. Yölaulu, tanssilaulu ja hautalaulu saavat minut toivomaan jotain lyriikan tapaista.
Tarantelit ja filosofit
Ennen lauluja on kuitenkin selvittävä tarantelin pistosta. Minua jäi vaivaamaan tuo taranteli-sana, kun luulin hämäkin olevan tarantella. Täällä mökillä minulla ei ole sanakirjoja, mutta netistä löytyi Herppi.net – keskustelua terraarioeläimistä, josta löysin selitykset: tarantula = lintuhämähäkki englannin kielellä (joskus myös birdspider), tarantella = tanssi, taranteli = Lycosa tarentula ja lintuhämähäkki = tarantula suomen kielellä. Lycosa tarentula eli taranteli ei Wikipedian mukaan ole kovin myrkyllinen ihmiselle, pistoa verrataan ampiaisen pistoon.
Hämähäkki on tietysti hyvä vertaus juonia punoville ihmisille, jotka haluavat myrkyttää ihmisten mielen. Jo edellisessä jaksossa puhuttiin vääristä profeetoista, niin tässäkin. Ilmeisesti muutkin sananjulistajat ovat huomanneet Zarathustran puheiden tehon, koska hän varoittaa sellaisista, jotka saarnaavat hänen oppejaan ja samalla ovat tarenteleja.
Tässä taas huomaan, että käsite ’tasa-arvo’ on Zarathustralle jotain muuta kuin minulle. Oikeudenmukaisuusko sanoo, että ihmiset eivät ole tasa-arvoisia ja rakkaus puhuu sodasta ja epätasa-arvosta?
Nietzsche käyttää hienosti eläinmaailmaa vertauksissaan. Kuuluisat filosofit ovat aaseja, jotka vetävät kansan kärryjä. Taisi olla Askon teksti, jossa puhuttiin rahvaan halveksinnasta. Samaa on tässäkin. Kansaa ei arvosteta, mutta oma arvo on tiedossa: ”Mutta te kansan palvelijat, te kuuluisat filosofit – kuinka teistä edes olisi seilaamaan minun kanssani?”
Lauluja
Zarathustran Nocturne on kaunis. En jäänyt sitä kovinkaan analysoimaan, mutta rakkauden kaipuun olin tunnistavanani. Tanssilaulun alussa Zarathustra inspiroituu nuorten tyttöjen ja Cupidon tanssista eli rakkautta on ilmassa tässäkin. Tosin laulua en ymmärtänyt. Illan tullen tulee kuitenkin haikea olo, jota hän jopa pyytä anteeksi. Mitä ihmettä? Hautalaulussa runon puhuja (Zarathustra?) muistelee nuoruuttaan. Nuoruuden ihanteet ovat kuolleet, ja syy on vihollisten. Minä olisi voinut tanssin (taiteen?) kautta ilmaista itseään, mutta viholliset saivat laulajan ryhtymään kaameaan räikinään. Tahto säilyi ja säilytti toivon, elämän ja nuoruuden. Nämä laulut ovat tähän mennessä olleet parasta antia tässä kirjassa, vaikka, kuten sanottu, analyysi jäi pintapuoliseksi.
Itsensä ylittäminen jäi väliin
Laulujen jälkeen luku Itsensä ylittämisestä elämineen, käskemisineen, tottelemisineen ja tahtoineen ei enää innostanut. Välillä luulen, että Zarathustra puhuu itsensä pussiin, sitten lukiessani tekstin uudelleen huomaan, että taisinkin ymmärtää väärin. Tauko lienee jälleen paikallaan.
|