Ennen tämän jakson lukemista luin vihdoin suomentajan esipuheen. Olin tiennyt Nietzschen olleen kristinuskon vastainen, mutta syytä asiaa en muista kuulleeni. Ei sitten ollutkaan yllättävää lukea Nietzschen olleen pappissuvusta. Hänen uskonnollisesta siskostaankin annettiin esipuheessa sen verran hurja kuva, etteivät hänen mielipiteensä enää kuulosta niin oudoilta.
Luulisi tietysti, että akateemisen koulutuksen saanut älykkö pystyisi näkemään eron ideologian ja ihanteen ja sitä tulkitsevien ihmisten välillä. Tosin voihan olla, että 1800-luvulla saattoi Nietzschen lähipiirin harjoittama uskonnollisuus olla täysin tavanomaista. Voisi kuvitella esim. kovan kurin käytön ja syyllisyyden tuntoon painostamisen.
Pahat saarnaajat ja paha valtio
Tässä jaksossa arvostellaan ”sielun keuhkotautisia” ja valtiota. Pikaisesti tulkiten tässä myös ihannoidaan sotaa. Koska kyse on kuitenkin vertauksista, voisi miettiä, mitä sotaa tässä tarkoitetaan. Onko sota kuva ihmisen sisäisen sodalle? Tosin kun sanotaan, että sota ja rohkeus ovat saaneet aikaan enemmän suuria asioita kuin lähimmäisenrakkaus, on tätä vaikea olla ottamatta kirjaimellisesti. Mieleen tulee tosin, mitä on tämän kirjoittajan täytynyt kokea lähimmäisenrakkauden nimissä, kun hän sitä niin karsastaa.
On paikoitellen ahdistavaa lukea näin negatiivista tekstiä. Tosin esim. sanomalehtiasiassa voisin olla samaa mieltä, kun iltapäivälehdistä puhutaan. Valtion vaihtoehtona tarjotaan karkaaminen ja köyhyys. Sateenkaari ja silta yli-ihmiseen löytyy siellä, missä valtio loppuu. Melko arvoituksellista, ainakin jos tarkoitus olisi oppia elämään ohjeiden mukaan.
Nainen, siveys ja lähimmäisenrakkaus
Onneksi esipuheessa kerrottiin Nietzschen huonoista kokemuksista naisten parissa. Ei tarvitse enää hämmästellä naisesta sanottua. Tekstissä mainitaan välillä ”veljeni”, mikä on naislukijan korvaan särähtänyt. Selvää siis on, että naisen paikka tässä filosofiassa on erikoinen.
Naisista löytää kulmakarvoja kohottavia kohtia, kuten ” - - nainen ei vielä kykene ystävyyteen: hän tuntee vain rakkauden.” Sekä siveydestä että lähimmäisenrakkaudesta on oma lukunsa, joita en tosin tässä vaiheessa iltaa (klo 23.30) enää jaksa tarkasti lukea. Ongelmana on ainakin se, että pitäisi unohtaa sanojen merkitys ja yrittää suhtautua niihin tämän kirjan tavalla. Ainakin siltä tuntuu, että termit siveys ja lähimmäisenrakkaus tarkoittavat minulle jotain muuta kuin Zarathustralle.
Tulipa mieleen siveys-luvun kohdasta ”Ja katsokaa noita miehiä: heidän silmänsä paljastavat kaiken – he eivät tiedä maan päällä mitään sen parempaa kuin maata naisen kanssa”, että tämän päivän Hesarissa oli miehiä käsittelevä juttu, jossa väitettiin, että mies ajattelee seksiä monta kertaa (olisiko ollut kuusi) tunnissa. Ainakin Nietzsche on tiennyt, mitä miehellä mielessä.
Torin kärpäsistä
Tämän jakson eniten miettimistä aiheutti minulle kärpäs-jakso. Heti aluksi tuli mieleen Sofi Oksanen Puhdistus-romaanin kärpäs-symboli. Luvussa mainittu tori vertautuu minusta mediaan ja kärpäset kaikkeen paskaan (anteeksi sananvalinta), jota siellä jauhetaan.
”Huomenna on uusi usko ja ylihuomenna taas uudempi.” Uusi usko, tai uusi tuote tai idea, joka ei – vaikka hyvä olisikin – kestä, koska ylihuomenna tulee taas uusi. Joka asiassa on vain kaksi puolta, musta ja valkoinen. ”kysymyksillä ’Kyllä?’ ja ’Ei?’ käydään päälle vain torilla. Hommaa pyörittävät rahan perässä juoksevat pörssiyhtiöt, jotka tuovat lööppeihin aina uusia kasvoja. Nämä ”hetken sankarit” eivät kestä sen kauempaa kuin puheenaiheet.
|
Palautetta |
Lähetä palautetta! |
Artimo Minna 20090323 (20090323) o Ajk kotisivu o Nietzsche o WebMaster