|
Vain kolme lukua tässä jaksossa. Sivujakaan ei kovin paljon, mutta lukemiseen mennyt aika ilman, että saa yhtään järkevää ajatusta mukaan oli pitkä. Otin taas vain yhden luvun kirjoitukseni kohteeksi ja ajattelin, että jotain siitä on löydettävä. Valitsin ensimmäisen , joka minun kirjassani oli käännetty Lunastukseksi Profeetta Armahduksen sijaan.
Lunastus
Kun tein valinnan, että koetan saada irti jotain edes yhdestä luvusta, jäi Lunastus-luvusta ensin käteen vain - raamatun tarinan plagioinnin lisäksi - käsite luovuus. Luovan tie on usein vaikea ja sitaatti "tahto on luova" kertoo ehkä sen, että tahtominen riittää luovuuteen, tai sitten se tarkoittaa, että tahto pakottaa luovuuteen tai sitten se tarkoittaa aivan jotain muuta.
Toisen lukemisen jälkeen (tai siis itse asiassa kolmannen, sillä ennen päätöstäni luin kertaalleen lukujakon luvut) tuo luovuus-pohdinta jäi irralleen muusta. Minun tulkintani - todennäköisesti typerän naivi ja joskus varmaan kadun, että sen tänne kirjoitin - on seuraavanlainen.
Tässä pohditaan miten profeetan oppeja eivät kaikki voi uskoa, koska lähtökohdat ja ongelmat ovat eri ihmisillä ja eri ihmisryhmillä erilaiset. Tässä on esimerkkinä vammaiset, joiden ongelmat todella ovat paljon konkreettisempia ja arkisimpia kuin esimerkiksi miettiä mitä on luovuus tai tahto. Ennemminkin tulee mieleen, että heidän pohdintansa voisi hyvinkin kohdistua siihen, mitä käsite "kosto" pitää sisällään. N yrittää tässä selvittää, että joskus voi olla parempi, että jos sokealle antaisi näön, hän näkisi liian paljon ilkeitä asioita. Yksinäisyys-teemaakin väläytellään ja Z perustelee omia ajatuksiaan sillä että paluu yksinäisyydestä on muuttanut hänen käsityksiään: "Totisesti minä vaellan ihmisten joukossa niin kuin ihmisten palasien ja jäsenten joukossa! Tämä on minun silmilleni kaikkein kauheinta, että minä havaitsen ihmisen pirstotuksi..." Tarkoittaako tämä sitä, että sellaisista asioista, joita ei voi muuttaa, ei kannattaisi tehdä elämää suurempia? Todennäköisesti tarkoitetaan aivan jotain muuta.
Vastaavasta asiasta on puhuttu muuten nykyäänkin- tosin roolit ovat vaihtuneet. Kun lääketiede kehittyy, niin esim. kuulovammoja osattaisiin jo parantaa paljon. Monet kuulovammaiset eivät kuitenkaan itse koe olevansa vammaisia ja haluavat pysyä omissa ryhmissään hyvinkin tiiviisti.
Kun kirjoitin tätä ajatukseni katkesivat aivan kokonaan ja en muista miten minun tämä piti lopettaa... Siinä piti olla joku loppuhuipennus. Nyt kuitenkin on vahva tunne, että ajatuksenvirtani ei ole sittenkään poiminut olennaisimpia asiota, sillä koston henkeä en saa tähän tarinaan millään mukaan. Kuitenkin kirjan
tunnelma varmasti vaatisi sen ja jos jaksaisi vielä kertaalleen aloittaa luvun lukemisen, nin se voisi vaikka löytyä. En millään jaksa ymmärtää miksi Nietzschen on pitänyt kirjoittaa näin vaikeaselkoista tekstiä ! Yksi hyvinikin omakohtaiselta kokemukselta tuntuva lause - uskaltaisinko jopa sanoa totuus- tästä luvusta kuitenkin löytyi ja tässä sitaattina: "On vaikea elää ihmisten kanssa, koska vaitiolo on niin vaikeaa. Varsinkin puheliaille".
Loppumietelmiä
Kirjan toinen osa loppuu tässä lukujaksossa. Kirjan toinen osa ei mielestäni tyyliltään ollut yhtään erilainen kuin osa yksi. Hiukan mietin, mihin perustuu näiden osien jako näin kun ne jaetaan? Onko alunperin mahdollisesti kirjoitettu erillisiä teoksia? Kun Don Quijoten toinen osa alkoi, muuttui tyyli niin paljon, että mielessäni ajattelin, että vaihtuiko kirjoittaja. Kun Proustin toinen osa alkoi, muuttui sielläkin ensimmäisessä kirjassa ollut positiivisuus vähemmän positiiviseksi. Saa katsoa mitä kolmas osa tuo tullessaan - toivottavasti tuo viimeisen kappaleen otsikko tässä lukujaksossa (Hiljaisin hetki) ei ole enne...
|