Soittoharjoittelua motivoi, kun Aaronin pianokoulussa Tarantella, siinä sinisessä vihossa, sujui. Tosin nykyisin Aaronin pianokoulua ei varmaan enää käytetä. Joka tapauksessa sen tarantellan tunnelma, vaikka tiedettiin tarantellan tarina ja käyttäytyminen, oli positiivinen. Tässä kohtaa tarantella on kaikkea muuta kuin positiivissävyinen. Tarantella-raukka on katsottu koston vertauskuvaksi – tai niin minä ainakin ymmärsin, että tässä yritetään hakea syitä koston olemassa oloon. Kosto ikään kuin verhotaan kateuden aiheuttamaksi ja kateus taas johtuu siitä, että oikeudenmukaisuus ei ole toteutunut – joidenkin mielestä. On sanottu, että älykkäät ihmiset keksivät usein selityksiä teoilleen ja oikeudenmukaisuuteen vetoaminen on käsittääkseni kauan kuulunut ns. hyväksyttyihin perusteluihin. Usein henkilöt varmasti sokeutuvat omiin periaatteisiinsa ja sitaatti ”Epäilkää kaikkia niitä, jotka puhuvat paljon oikeamielisyydestänsä! Totisesti, heidän sieluistaan ei puutu yksin hunajaa” saattaa joskus olla jopa aiheellinenkin varoitus. Olen joskus asiaa hieman miettinyt ja päätynyt ajatukseen, että itse ei voi määritellä sitä onko oikeudenmukainen – itse voi vain asettaa oikeudenmukaisuuden tavoitteekseen.
Kuuluisista viisaista ja yölaulusta
En saanut näistä kummastakaan luvusta oikein mitään irti – en edes väkisin. Tuntuu, että periaate, että luvun otsikon pitäisi jotenkin vastata sisältöä ei tässä kohtaa päde. Tarkoittanee sitä, että lukujen ydin jäi minulta havaitsematta. Onko tässä nyt sitten sitä ironiaa ja sarkasmia, johon aikasiemmin on viitattu? Itseironiaa ja omien mietteiden kriittistä tarkastelua? Oman erinomaisuuden pohtimista ?
Yölaulun osalta olin aistivinani myös kuitenkin hieman sitä, miltä tuntuu olla yksinäinen. Yöaikahan monta kertaa on sellaista, että jos joku asia painaa yöllä mieltä, niin se saa valtavat mittasuhteet. Aamulla ei oikein jaksa ymmärtää miksi asia oli niin iso. Yöllä tunteet ja järki ovat todella kaukana toisistaan. Ehkä lahjoittamisen onni, johon Nietzche on ennenkin viitannut, onkin vain yksi tapa peittää yksinäisyyttää tai yksinäisyyden tunnetta?
Tanssilaulua ja hautalaulua
”Siitä asti kun ihmisiä on ollut, ihminen on iloinnut liian vähän” oli viime viikon sitaattini ja mietin tässä, että nopeasti N sen ilon taas on unohtanut. Pikkuisen tässä tanssilaulussa ilo pilkahti ja syntyi jopa keskustelua – tämän pitkän yksinpuhelun keskelle - yhden tytön kanssa. Pohdittiin syntyjä syviä.
Hautalaulussa taas palattiin arkeen. Kuvittelen löytäneeni ensimmäistä kertaa tämän kirjan aikana kahden peräkkäisen luvun keskinäisen järjestykseen perustelun. Mielestäni näissä kahdessa luvussa pohdittiin, mitä tahto oikeastaan on ja miten joskus voi tahtoa tanssia ja miten joskus kaikki tuntuu turhalta. Niinhän elämä oikeastaan rakentuu: on vaikea ajatella miksi tahto voi olla niin heilahtelevainen eri aikoina – jopa peräkkäisinä päivinä.
Vai onko kaikki ollut johdantoa itsensä voittamiseen?Nyt tuli mukaan arvot. On puhuttu viisaudesta, yli-ihmisistä, kostosta, kateudesta, oikeudenmukaisuudesta ja tahdosta. Nyt oikeastaan annetaan osittain vastaus sille, että kaikkien taustalla ovat kuitenkin arvot? Kysymysmerkki tuossa on jätetty sinne tarkoituksella ja aion pääsiäisen jälkeen heti lukea mitäolette tästä luvusta saaneet irti. Olen kerrankin ajoissa tekstini kasnna ja se johtuu siitä, että lähdemme pääsiäisen viettoon ja sinen en ota konetta mukaan. Oikein Hyvää Pääsiäistä teille kaikille.
|
Palautetta |
Lähetä palautetta! |
Manner Asta 20090409 (20090409) o Ajk kotisivu o Nietzsche o WebMaster