Olen edelleen eksyksissä kirjan tarinan kanssa. En voinut muuta kuin hakusanalla hakea jotain apua myös kirjakerhon ulkopuolelta ja löysinkin sieltä Jari Salmen tekstiä,jossa hän pohti omaa käännöstyötään ja prosessia kokonaisuutena. Hänen kirjoittamastaan suora lainaus: ”Monista filosofeista poiketen Nietzsche halusi saada lukijansa nauramaan, oli kyse sitten ironiasta, satiirista tai parodiasta. Tyylitaituri taitoi tyylirikkonsa: hän leikki sanoilla ja monimielisyyksillä kuin arvaamattomasti lepatteleva perhonen – jolla on tuntosarvessaan moukari. Samalla hän kauhistutti sovinnaisimpia lukijoita iskemällä armotta heidän heikkoihin kohtiinsa ja tekopyhyyteensä. Kaikkea tätä sävytti tietty ilkikurisuus. Suomentajana olen tietenkin ottanut haasteen vastaan. ” Pikkuisen tämä sitaatti auttoi minua. En aina nimittäin tiedä onko kyse aidosta mielipiteestä vai provosoinnista. Ainut mitä itse olen tekstistä joskus ajoittain ollut havaitsevinani on ollut itseironia tai itsepilkka. Eikä tämä lukujakso tuonut aisaan m uutosta. Ehkä hiukan olen jo tekstiin tottunut ja aivan yhtä hidasta ei eteniminen ole, mutta en kyllä tekstistä saa irti mitään kokonaiuutta. Liuta yksityiskohtia löytyy, mutta se punainen lanka puuttuu vielä. Symboliikka myös etsin ja jos ei olisi teidän muiden kirjoituksia, en kyllä tätäkään kirjaa jaksaisi. On liian vaikeaa minulle. Nyt vielä kuitenkin jatkan.
Luovan tie – kehoitus itsensä löytämiseen yksinäisyydessä?
Sana luovuus pitää usein sisällään luvan olla monellakin tapaa erikoinen. Luovan tie ei ainakaan omassa käsitemaailmassa ole koskaan helppo. Tässä luvussa mielestäni ymmärsin mitä kirjassa yritetään sanoa ja itse asiassa pohtia. Pohtimista en ole tässä kirjassa paljoakaan löytänyt vaan asiat ikään kuin luetellaan. Tässä kohtaa kerrotaan yksinäisyyteen liittyvistä vaaroista ja tuntemuksista aika paljon. Mietitään mitstä yksinään eläminen oikeastaan vapauttaa, sillä joitakin lakeja jokaien kuitenkin pitää noudattaa: joko itse laatimiaan tai toisten. Voiko lakien laatiminen itselleen olla oikeampaa kuin noudattaa yhteiskunnan lakeja. Tässä kohtaa kaivoin alkupuolella olevan luvun esiin, jossa puhuttiin yhteiskunnan synnystä. Joskus vielä luen nämä jaksot uudelleen ja peräkkäin – onkohan niissä oikeastaan kyse saman ilmiön eri puolista?
Roppakaupalla provosointia?
Onko nyt sitten se kohta, jossa kirjailija iskee monen lukijan arkaankohtaan ja tuo asiat esille tarkoituksella provosoivasti? Tarinaa vanhasta ja nuoresta naisesta ja opetusta siitä, että miestä pitäisi jaksaa ymmärtää, koska hän on lapsi ja hänen onnensa on se, että hän tahtoo. Tästä luvusta varmaan monet naisasianaiset saisivat monta sopivaa kauhistelun kohdetta.
Kyynpurema
Ehkä tuo Jari Salmelta lainaamani sitaatti antaa luvan pohtia asioita juuri sellaisina kuin ne ensimmiseksi tulevat mieleen luvun lukemisen jälkeen. Olen monta kertaa miettinyt, milloin jollakin ihmisellä on itseasiasssa oikeus ajatella, että hän on oikeudenmukainen. Vain toiset voivat sitä mielestäni miettiä.
Oikeudenmukaisuuttahan on monia eri lajeja ja minun mielestäni oikeudenmukaisuus on aina oikeudenmukasiuutta johonkin suhteessa. Jos mietimme jokapäiväistä elämää ja sääntöjen noudattamista, niin pääsääntöisesti minun käsitykseni mukaan säännöt on tehty elämää helpottamaan ja joskus säännöistä voidaan joustaa – nimenomaan oikeudenmukaisuuden vuoksi. Vai pitäisikö säännöistä poikkeamista kutsua sitten inhimillisyydeksi tai jopa inhimilliseksi erehdykseksi. Tässä luvussa löytyi tarina. Muista en sitä varsinaisesti löytänyt – olemassa olevien instituutioiden kyseenalaistamista löytyi ja myöskin kuolemaan lliittyivä pohdintoja. Vapaasta kuolemasta puhutaan nykyisin paljon, muta kuka oikeastaan voi sanoa, että mikä on oikea ikä kuolla? Minä en ainakaan haluaisi tuota asiaa pohtia.
|
Palautetta |
Lähetä palautetta! |
Manner Asta 20090329 (20090329) o Ajk kotisivu o Nietzsche o WebMaster