|
Lukujaksomme ensimmäisen ja viimeisen luvun otsikot sattuvat mielestäni tähän mennessä luetun kuvaamisen. Kirjan teksti on paikoitellen hyvinkin (muotisanaa tässä pakko käyttää) ahdistavaa, jolloin ”kuolemansaarnaaja” hyvinkin sanana kuvaa tunnetilaa, johon täm kirja väkisinkin vie. Toisissa paikoissa olen löytäviänäni jopa kirjoittajalta itseironiaa ja maailman tarkastelua ikään kuin kriittisesti, mutta alistuen. Jossain kohdassa olen havaitsevinani jopa positiivisuutta tai sanoisinko lohdullisuutta, jota tuo sana lähimmäisen rakkaus tai kauimmaisen rakkaus kuvaa. En tiedä ovatko nämä tuntemukset kiinni omasta tunnetilasta tai väsymyksen asteesta, mutta tämä on tällä hetkellä yleisvaikutelma.
Ajatuksia luvusta kuolema saarnaajista
Olen itse, ja varmsti kukin lukupiiriläinen on, joskus miettinyt, mikä saa ihmiset tekemään töitä aivan liikaa. Perustarpeistamme, alkeellisimmat ainakin, tulisivat nykyaikana tyydytettyä paljon pienemmälläkin työmäärällä. Jostain olen lukenut, että päteminen on otettu yhdeksi perustarpeeksi ja se varmaan selittää osan kiireestämme ja kovasta työtahdista. Olen kuitenkin ajatellut, että päteminen ei yksin selitä työtahtiamme. Yksi todellinen työtahdin lisääntymisen selitys on pakeneminen.
Pelätään olla yksin ja omien ajatusten kanssa. Ei välttämättä haluta tietää mitä tosiasiassa maailmasta olemme mieltä ja mitä itse oikeasti itsestämme ajattelemme. Jos ymmärsin tämän ensimmäisen luvun ajatuksen oikein, olemme Nietzschen kanssa samaa mieltä. Vaikka maailma kait oli hiukan eri tuolloin. Ihminen ei ehkä kuitenkaan ole muuttunut paljoakaan.
Ihmisen muuttumattomuuden teemaa löytyy myös torikärpäset-luvusta. Yksinäisyys häviää heti kun mukaan tulevat torikärpäset. Kateus kuulunee näihin ihmismielen – sanoisinko – omituisuuksiin. Nietzsche puhuu myös elämyksistä ja toisaalta myös siitä, miten myrkylliset kärpäset ovat kimpussasi. Olen tulkinnut tämänkin luvun ihmisen käyttäytymistapoja kritisoivaksi luvuksi. Sodan oikeutuksesta puhutaan omassa luvussaan ja miten osuvasti kirjassa sanotaankin, että ”hyvä sota se on, joka
kaiken asian pyhittää.” Onko sota tässä mukana osana kritiikkiä valtion syntymistä vastaan?
Tämä kirja herättää todella paljon (hajanaisia) ajatuksia ja minusta tuntuu, että en todella saa ajatuksistanikaan mitään selvää. Ja taas on tämä sunnuntai-ilta, jolloin olisi fiksua saada kirjoitelma kyhättyä. Päätän pohdiskelun tähän ja menen lukemaan teidän muiden kirjoituksianne – jospa jotkut asiat selkenisivät.
|