|
Clarisse
Kotimatkalla Ulrich päätti, ettei ottaisi vastaan Arnheimin tarjousta. Hän mietiskeli omaa elämäänsä, minkälainen oli ollut lapsena, mitä hänestä silloin odotettiin, miten järki ja tunne muokkaavat ihmisen ympäristöä ja kokemuksia niin, että ihminen kuvittelee olevansa isäntä talossaan ”Ja siinä on se suoritus, johon minä en pysty niin hyvin kuin olisi suotavaa.”
Iso vesilätäkkö toi hänen mieleensä maalaistunnelman ja hän mietti, että maalla jumalat sentään vielä saapuvat ihmisten luokse.Useimmat ihmiset ovat suhteessa itseensä pohjimmiltaan kertojia. He pitävät siitä, että tosiasiat ovat kunnolla peräkkäin.
Matkalla hän tapasi tytön, joka olisi auliisti antautunut hänelle. Ulrich huomasi kaipaavansa sympatiaa, mutta käyttäytyikin epäodotetusti, jopa tökerösti, työnsi tytön käteen rahan ja jatkoi matkaansa. Hän kuvitteli, miten tyttö virkasiskojensa kanssa pyörittäisi silmiään osoitukseksi miehen oudosta, jopa loukkaavasta käytöksestä. Tämä kohtaus toi Ulrichin mieleen Moosbruggerin, jossakin samankaltaisessa tilanteessa Moosbrugger oli johtunut murhaamaan nuoren katutytön, silmänräpäyksen ajan Ulrich oli itse kokevinaan saman kohtauksen.
Ulrich näki elämässään sisäisen ykseyden puutetta, kun hän jo mielisairaaltakin kadehti tämän pakkomielteitä. Moosbrugger merkitsi hänelle valloilleen päässeen järjestyksen vertauskuvaa! Hän ajatteli, että ”kaikki tuo on saatava ratkaistuksi”, kaikki tuo oli se, mikä häntä häntä oli kiusannut, askarruttanut, haltioittanutkin ja kahlinnut häntä kuin unta näkevää. Hänestä tuntui, että hänen oli alettava elää jotakin saavutettavissa olevaa päämäärää varten. Lähestyessään kotiaan tämän jykevän ajatuksen vallassa hän näki, että hänen talonsa oli valaistu. Hän arveli murtomiesten olevan asialla, mutta sisälle päästyään havaitsikin rauhanhäiritsijän Clarisseksi.
Isän kuolema
Ulrichin poissaollessa oli tullut sähke,joka kertoi hänen isänsä kuolemasta. Clarisse arveli Ulrichin nyt tulevan rikkaaksi. Ulrich kiisti.
Clarisse oli salaa Walterilta lähtenyt kotoaan ja suunnannut matkansa Ulrichin luokse. Hän ei enää voinut uskoa Walterin tulevaisuuteen, hän ei halunnut lasta Walterin kanssa.Hän tiesi, että häneen oli kehittynyt avioliiton aikana hulluus, ylemmyys ja hallitseva asema askel askeleelta. Vihdoin hän huomasi, että ystävän saama järkyttävä uutinen edellyttäisi häneltä jotakin muutakin reaktiota kuin onnitteluja ja lausui ”sydämellinen osanottoni, vanha kaveri.” Ulrich hämmästyi tuota osanoton ilmausta, koska Clarissen ääni ja sanat eivät olleet sopusoinnussa keskenään.
Hetken päästä Clarisse palasi taas omiin ongelmiinsa, Walteriin ja tämän toivomaan lapseen. Hän oli varma, että Walter tuhoutuisi, jos tällä ei olisi Clarissea tukenaan, mutta Clarissea inhotti ajatus, että Walter halusi heistä poroporvareita. Clarisse kertoi, että Walter haluaisi tappaa Ulrichin, Ulrich puolestaan tunnisti tuon Clarissen ohjeeksi.
Kun Clarisse ilmoitti haluavansa lapsen Ulrichin kanssa, tämä vastusti, hän ei halunnut pettää Walteria, koko ajatus oli hänestä vastenmielinen.
Clarisse kertoi kuljeksineen vuosikausia hakien Jumalaa ja Paholaista ja Ulrich kertoi, että hän ei ymmärtänyt Clarisen ajatushyppyjä. Clarisse kertoi kokeneensa päiviä, jolloin hän oli päässyt livahtamaan ulos itsestään. Clarissen kuunteleminen vaikutti Ulrichiin villin musiikin tavoin, hän ravisti Clarissen päätä saadakseen tämän takaisn arkitodellisuuteen, mutta Clarisse heittäytyikin hänen kaulaansa ja vahvaan suudelmaan. Ulrich hölmistyi. ”Minä murhaan sinut, jollet anna myöten” sanoi Clarisse selvällä ja kirkkaalla äänellä.
Oli vähällä käydä niin kuin Clarisse vaati, mutta yhtäkkiä Ulrich päästi hänet otteestaan:”Minä en tahdo, Clarisse, minä haluan nyt olla yksin, minulla on vielä paljon järjestämistä ennen matkaani.!”
Clarisse tointui vähitellen, sanoi itse asiassa tulleensa kertomaan, että Meingast oli tulossa heille ja pyysi, ettei Ulrich kertoisi Walterille heidän keskustelunsa sisällöstä.
Pakattuaan matkalaukkunsa Ulrich yritti saada unta, mutta kiihdyttävän päivän tunnelmat eivät päästäneet irti, hän jäi vielä mietiskelemään Clarissea ja tuli siihen tulokseen, ettei Clarisse ollut ainoastaan erikoinn ihminen vaan kai jo mielisairas. Hän muisteli keskusteluaan Tuzzin kanssa, jolloin hän oli todennut, että tästä ”lomavuodestaan hänen olisi kai kirjoitettava kirja tai tehtävä itsemurha.” Ajatukset velloivat itsemurhan mahdollisuudesta matkoilta jääneisiin muistikuviin. Voimattomuuden tunne sai Ulrichin miltei kyyneliin, mutta sitten hänen ympärillään alkoi muuttua. ”Tämä on toisenlaista, minusta tulee toisenlainen...”ajatteli Ulrich.
Aamun valjetessa hän tajusi:”Taudinpuuska – majurinrouva iskee taas.” Ulrich avasi ikkunan ja raikkaan ilman myötä hänet valtasi eurooppalaisen ihmisen vastahakoisuus tunteilua kohtaan ja hän päätti tarttua asioihin kaikella mahdollisella täsmällisyydellä. Aamutoimien jälkeen Ulrich lähti asemalle.
|