|
Ulrichin saapuessa Diotiman luokse Rachel ilmoitti, että Diotima ei ollut kotona, mutta Arnheim oli odottamassa Diotimaa. Arnheim ja Ulrich seisoivat ikkunan ääressä katselemassa kadun kuohuntaa ja alkoivat keskustella.
Arnheim pyysi anteeksi tuonnoista yhteenottoa.Ulrich vastasi hymyllä. Arnheim otti esille eräitä Ulrichin lausumia, pääasiassa kai Diotimalle lausuttuja ja Ulrich lankesi ansaan selittääkseen paremmin lausumiaan, joita Arnheim oli jo alkaut muokata omiin tarkoituksiinsa.
Ulrich selitti että kokeellinen elämä ei olisi mikään mahdottomuus, vain halua ottaa vastuu puuttui. ”Yritetään kaikkea umpimähkään kuin apinat!”
Jostai syystä Arnheim tässävaiheessa otti puheeksi Moosbruggerin: ”päästäisittekö hänet teloituspäivänaattoyönä livistämään, jos se olisi vallassanne?” ”En”, vastasi Ulrich. Ulrichin kysyessä samaa Arnheim vastasi ettei hänklään päästäisi Moosbruggeria vapaaksi.
Arnheim alkoi kuvailla hallintoneuvostojen toimintaa, palaten jälleen Moosbruggeriin: ”ihmisen omantunnon vanha tuttu kahtiajako: tarkoitus hyväksytään, keinot kelpuutetaan.”
Keskustelu jatkui jonkinlaisena henkisenä miekkailuna, tarkoituksena ei ollut haavoittaa, ainoastaan osoittaa omaa taituruutta. Ulrich muutti tyylilajia tokaisemalla, onko ajanmukaista välillisyyttä ja tajunnanjakoa, kun joku täyttää naisen sielun mystisillä tunteilla mutta katsoo viisaimmaksi jättää hänen ruumiinsa aviomiehen haltuun?”
Arnheim hallitsi tilanteen nytkin, vaikka pisto osui. Hän arveli olevansa Ulrichille pikemminkin vihatun prinsiipin edustaja kuin henkilökohtainen vastustaja. Näin hän pääsi toteamaan, että kapitalismin kovimmat vastustajat ovat liike-elämän parhaita palvelijoita ja ehdotti, että Ulrich tulisi hänen palvelukseensa.
Mietittyään tarjoustaan hän huomasi että tarve saada Ulrich puolelleen oli tehnyt hänelle kepposen ja hän oli itse asiassa harmissaan ehdotuksestaan. Hänelle elämän piti olla yksinkertaista, ei mitään sukkelaälyisyyttä.
Ulrich ihmetteli, mikä ominaisuus hänessä oli sellainen, joka sopisi Arnheimin palvelukseen, ”Aniharvoin kukaan minulle sanoo, että olisin jollekin asialle voitoksi.” Anheim alkoi kuvailla Ulrichin ominaisuuksia ja Ulrich hymyili:”Tiedättekö, että ystäväni sanovat minua mieheksi, jolla ei ole ominaisuuksia?” Hän siirtyi avomielisyyteen, johon ei ollut aikonut antautua ja kertoi kuullensa, että Arnheimin mielenkiinto paralleeliaktiota kohtaan olikin kiinnostusta Galitsian ölykenttiin.
Arnheim kalpeni, mutta kokosi itsensä ja ihmetteli, miten Ulrich tällaisia huhuja oli mennyt uskomaan. Hän myönsi keskustelleensa joidenkin henkilöiden kanssa näistä öljykentistä, mutta väitti, etteivät ne suinkaan ollet asiassa olennaisinta. Ulrich kertoi Diotiman saaneen urkkimistehtävän mieheltään mutta sanoi uskovansa ettei Diotima ollut tätä tehtävää ottanut tosissaan, sillä tämä oli varma, että Arnheimin viipyminen paralleeliaktion vaiheilla riippui yksinomaan hänestä, Diotimasta. Arnheim moitti Ulrichia epähienoudesta.
Ulrich vaipui jälleen tutkailemaan itseään, elämäänsä, suhdettaan muihin ihmisiin ja näin jäi vastaus Arnheimille antamatta. Ulrich ja Arnheim katselivat ikkunasta mielenosoitusta ja keskustelu siirtyi vaarattomille alueille, elokuviin, kirjoittamiseen. Arnheim alkoi siteerata Schilleriä ja oli jälleen tilanteen herra.
Ulrich päätti lähteä, hän otti vielä esille Arnheimin ehdotuksen.
Arnheim pyysi anteeksi suorapuheisuuttaan: ”Talousmiehet ovat pääsemässä valtaan, ja mihin me sitä valtaa sitten käytämme? Niin sitä tulee joskus kysyneeksi! Älkää panko pahaksenne!”
”Päinvastoin”, vakuutti Ulrich ja lupasi harkita aivan vakavissaan Arnheimin ehdotusta. Arnheim jäi levottomissa tunnelmissa miettimään, miten tuon ehdotuksen saisi pyyhittyä Ulrichin mielestä.
|