Tuzzi ja Ulrich
Ulrich oli tuntenut antipatiaa Tuzzia kohtaan, mutta nyt huomattuaan mitä tämän kodissa tapahtui, lähinnä kai Arnheimin ja Diotiman välillä, hänen antipatiansa oli Tuzzin sijasta kohdistunut salongin tapahtumiin. Tuzzista hän totesi ihastuneena, että tällä ei ollut muuta puolustuskeinoa kuin suojautuminen. Ulrich saattoi haasta hänet vaikkapapa diplomatian määritelmällä ja todeta että diplomatia oli idealismia à la baisse. Mutta tässä kohdin Tuzzi vähän sentään torjui: eihän diplomatia ja juonittelu ole sama asia.
Ulrich vakuutti, että mitä enemmän henkeä on aikakauden ilmiöissä, sitä enemmän tarvitaan varovaisuutta. Ja ihminen: hänet saa joko halveksittavana tai ylevänä. suostumaan mihin tahansa..
Tuzzi ei ollut lainkaan ihastunut Ulrichin filosofointiin ja hän esittikin käsityksenään, että vain professorit saisivat filosofoida, siihen heidät oli palkattu. Ei kansalaisen pidä kaikella vaivata päätään. Ulrich huomautti kohteliaasti, että tätä periaatettahan kirkkokin on soveltanut vuosituhansien ajan. Hän piti Tuzzia vuoden 48 takaisen ajattelun miehenä, tarkoitettaneen vuotta 1848, eli Euroopan hullua vuotta?
”Oletteko tullut pohtineeksi, miksi tohtori Arnheim viipyy luonamme niin kauan” Tuzzi kysyi Ulrichilta samalla miettien, halusiko hän Ulrichista liittolaista itselleen vaimoaan vastaan. ”Varmaankin vain jotain liikeasioihin liittyvää” vastasi Ulrich hämmästyneenä. ”Tai kirjallisiin harrastuksiin liittyvää” lisäsi Ulrich, ja sai tästä kimmokkeen esittää havaintojaan kadulla itsekseen puhuvista ihmisistä ja liikaa kirjoittavista ihmisistä. ”Kukaan ei nykyään enää lue..” jatkoi Ulrich ja Tuzzi innostui ”Tarkoitatteko, että Arnheimin elämässä on jotain vikaa?”
Irvileuka –Ulrich totesi, että hän itse ei kirjoita mitään ja se häntä huolestuttikin, sillä niin onnellinen hän ei ollut, etteikö olisi tarvinnut kirjoittamisen antamaa helpotusta.
Tuzzi totesi, ettei Arnheimin asenne paralleeliaktuioon suinkaan ollut à la hausse, vaan mitä suurimmassa määrin pessimistinen. Tämä yllätti Ulrichin.
Arnheim – kaikkien alojen auktoriteetti
Kenraalimme oli taas jäänyt seuraamaan jotakin keskustelun pätkää, joka kuulosti sivistyneeltä väittelyltä. Itse asiassa olikin keskusteltu parin tenniksen pelaajan tyylistä eräässä merkittävässä ottelussa. Vanhentunut oli asenne, että musiikki on tunteen rikastamista ja urheilu tahdon kouluttamista, Jos tajuaa musiikin maagisen liikkeen on pakko tunnustaa, että urheilu on neroutta, vain tiede on neroutta vailla, se on aivojen akrobatiaa.
Päätettiin kysyä Arnheimilta, kuka pelaajista oli ottelun voittanut, sitä ei kukaan keskustelijoista ollut jaksanut seurata loppuun asti.
Kenraalia jäi vaivaamaan, miksi tennistähden reaalinen ajattelu oli neroutta, mutta kenraalin kohdalla se ei sitä olisi. Hän oli miettinyt, miten siviiliaatteiden pariin pääsisi ruumiinkulttuurin välityksellä, mutta oli huomannut, että vaikeudet olivat silläkin taholla suuret.
|