Aatehistoriaa vai maailmanhistoriaa
Ulrich palasi kotiin, mutta selailtuaan muutaman ehdotuksen siviilinuorison sotilaskasvatuksesta, varoituksen eri uskontunnustusten sekoittamisesta, monumentinpystyttämisohjeista ja ehdotuksen kilpailun järjestämisestä parhaasta ideasta kilpailun julistamiseksi hän havahtui huomaamaan, että Clarisse oli jäänyt vaille vastausta ja kiirehti taas Clarissen ja Walterin luo.
Siellä oli jo melkein asetuttu yöpuulle, mutta Ulrichin loppuunsuorittamisen tarve oli niin voimakas, ettei hän oikeastaan huomannut isäntäväkensä tilannetta, vaan jatkoi siitä, mihin luuli jääneensä ja kehitteli ohjelmaansa, jonka mukaan ihmisten tuli elää aatehistoriaa eikä maailmanhistoriaa.
Poliitikot ja menestyskappaleiden kirjoittajat turruttivat ihmiset sellaiseen tilaan, että he olivat valmiita hyväksymään mitä tahansa, jolloin historia pääsi syntymään aaterutiinista eikä siitä, että aatteiden hyväksi olisi tehty jotain!
Tämä näkyi siinä, että sen sijaan, että ihmisiä kiinnostaisi, mitä tapahtuu, heitä kiinnostaakin se, kenelle, missä ja milloin se tapahtuu. Kuulostaa tutulta sekä iltapäivälehtien otisikoista että television tositv-lähetyksistä! Ulrichin resepti oli, että olisi luovuttava henkilökohtaisesta ahneudesta elämyksien tavoittelussa.
Walter vastusti ajatusta, eihän ollut yksilön valittavissa, mitä hän eli, aatetta vai omaa elämäänsä. Hän totesi, että tavallisuus on ihmissuvun aines, tottumusta, ennakkoluuloa ja maan multaa. Ulrichin puheet olivat enintään kirjallisuutta.
Ulrich ei vastustellut, hänen mielestään ihmisten olemassaolon olisi pitänytkin olla kirjallisuutta alusta loppuun. Clarisse puolestaan arveli, että persoonalliset tapahtumat kuuluisivatkin näyttämölle ja Ulrich tuki häntä todeten, että näyttämöllä tapahtumista tuli persoonattomia, ne saattoivatkin palvella yleisempää tarkoitusta.
Keskustelu laveni kauneuden käsitteeseen ja Walter, joka inhosi käsitystä, että taide on elämän kieltämistä, yritti todistella Ulrichin käsitystä synnilliseksi ja alkeelliseksi.
Hänen mielestään ihminen olisi täydellisesti viettiensä armoilla, jos hänelle ei juolahtaisikaan mitään aatetta avuksi.Tähän Ulrich taas tarjosi aktiivista passivismia. Walter alkoi voida huonosti, kun hän alkoi epäillä, että Ulrich oli Clarissen uskottu, joka tuki Clarissea tämän hullutuksissa! Keskustelu ei enää kiinnostanut Walteria, hän sanoi: ”On niin sinun tapaistasi väittää jostakin asiasta, että se on mahdoton, mutta todellinen.
Kun Clarisse alkoi katsella seinää sormuksensa läpi, ja arveli, ettei Ulrichkaan voinut aukottomasti selittää, mitä tuo tyhjää täynnä oleva ilmiö tarkoittaisi, Walter koki keskustelun päättyneen hänen kannaltaan onnettomasti, olihan Ulrichiin vedottu olemattomuuksienkin selittäjänä.
Aatteiden aarreaitta
Huomaamme, että Ulrich ja hänen ystävänsä eivät ainoina samoilleet aatteiden maailmassa. Myös kenraali Stumm aikansa Diotiman salongin keskusteluja kuunneltuaan oli ottanut haasteen vastaan. Hän oli yhden kapteenin, kahden luutnantin ja viiden aliupseerin avulla tehnyt salonkikeskustelujen aiheista yhteenvedon, jossa oli käytetty apuna sotilastaitoja, strategisia lähinnä. Kiertokyselyt ja eniten luettujen kirjojen selvittäminen eivät auttaneet, kun esim eniten luetuiksi kirjoiksi osoittautuivat Raamattu ja postilaitoksen painattama kirjanen postitaksoista. Kenraalilla oli ainakin saksalaisista se käsitys, että kirjailijalla täytyy olla paljon samanhenkisiä lukijoita, jotta hänen hengenlaatuaan voidaan pitää poikkeuksellisena- hyvä esimerkki Musilin ironiasta!
Masentavinta oli, että tämän valtaisan työn lopputulos ei ollut tuonut esille sitä rangilistan ykköspaikalle kuuluvaa aatetta, jonka kenraalin mielestä olisi täytynyt löytyä, jotta paralleeliaktio voisi rakentua riittävän arvokkaalle ja lujalle pohjalle.
Ulrich yritti todistella kenraalille, että tämä otti ajattelun aivan liian vakavasti, mutta kenraali tuskaili, kun ajatukset hakivat täydennystä vastustajan varikosta, loikkasivat vihollisen puolelle, mitään huoltosuunnitelmaa ei saanut rakennettua, tuloksena oli yhtä helvetin sotkua. Asiaa ei auttanut, vaikka tuota aaterunsautta olisi lähestynyt sotilasmaantiedon kannalta. Tuloksena oli vain sellainen kutina, kuin olisi matkustanut Galitsiassa junan toisessa luokassa ja hankkinut siinä satiaisia!
Ulrich lohdutti kenraalia väittäen, että siviilielämään kuuluvat ruumiinharjoitukset ja sotilaselämä kurinalaisuudessaan on hengenviljelya, eihän tiedettä voi syntyä vain kertaalleen ohi pyrähtävästä vaan ainoastaan monin kappalein esiintyvästä ilmiöstä.
Kenraali totesi, että ”aika hyviä vitsejä sinä kyllä laskettelet niin kuin nyt tuonkin, että tiede on keksitty meillä armeijassa, mutta minäpä en puhukaan tieteestä vaan sielusta...”
Lopulta Ulrich ehdotti, että kenraali kertoisi Diotimalle Jumalan näyttävän johdattelevan ihmiskuntaa kohti ruumiinkulttuurin aikakautta. Kenraali totesi, ettei hän itse ole kuorittua persikkaa kauniimpi, mutta otti miehuullisesti vastaan sen, mitä hän piti Ulrichin pilkkana ja kiitteli tätä mielenkiintoisista neuvoista.
|