Modernin ihmisen etevämmyys
Paralleeliaktio ei näyttänyt saavan konkreettista muotoa eikä toimintaohjelmaa, mutta yksi asia oli käynyt selväksi: Arnheim, joka puhuu esim Ranskan ja Saksan keskinäisestä vihamielisyydestä, Meksikon ölykenttien ongelmista ja englantia puhuvan ja latinalaisen Amerikan välisistä ongelmista, oli osoittautunut moderniksi ihmiseksi . Hän päihitti etevämmyydellään vaivatta vanhentuneen diplomatian. Diotima oli onnellinen monestakin syystä, mutta yksi syy oli varmaan, että hän oli sattuman oikusta saanut tutustua tähän merkittävään ihmiseen, josta ilman ponnisteluja oli tullut paralleeliaktion kärkihahmo.
Hyväntuulen, jopa vallattomuuden aaltoja ailahteli Diotiman lävitse ja osastopäällikkö Tuzzikin sai niistä osansa, joskaan ei välttämättä Tuzzia miellyttäässä muodosa: Diotiman henkinen viritys vaati Tuzzilta jopa sulhasaikojen juhlallisia kosintamenoja, mikä oli omiaan järkyttämään Tuzzin päivärutiineja.
Diotiman muodonmuutokset näkyivät paitsi hänen vallattomuuden puuskissaan myös alusvaatevalinnoissa, joten Tuzzin oli pakko havaita muutosten merkittävyys! Kun yleinen mielipide oli Diotiman puolella, tuli Tuzzi siihen tulokseen, että huomattavan naisen puolisona oleminen on piinallinen ja visusti salattava vaiva! Tämän vaivan hoitoon kuului Arnheimin teksteihin tutustuminen ja yhä varmemmin Tuzzi vakuuttui, että jotain hämärää kätkeytyi Arnheimiin ja hänen toimintoihinsa, sillä eihän sellainen ihminen kirjoita, jonka ei ole pakko. Kaiken lisäksi Arnheim kirjoitti paljon, syyllistyen Tuzzin mielestä pahimman laatuiseen suulauteen, kirjalliseen suulauteen. Virkamies kirjoitti vain, jos hän oli tyytymätön tai juutalainen.
Onko Solimankin onnellinen?
Soliman ja Rachel ovat vähäksi aikaa lähes unohtuneet, mutta koko ajanhan he olivat seuranneet paralleeliaktion edistymistä. Itse asiassa vain Rachel, sillä Solimania ei paralleeliaktio sinänsä kiinnostanut, Rachel kylläkin.
Kuten aikaisemmin saimme tietää, Soliman oli alkanut vihata isäntäänsä Arnheimia tämän riistettyä Solimanin erikoisaseman ja alennetua hänet palvelijaksi. Soliman oli alkanut varastella isännältään. Hän oli suorastaan hämmästynyt, kun Rachel sanoi että hän ei varasta isäntäväeltään, hänhän palvoi Diotimaa. Soliman yritti lahjoittaa Rachelille kaksi jalokiveä, mutta Rachel ei suostunut ottamaan niitä vastaan arvellen että ne ovat varastettuja. Soliman viittasi ruhtinaalliseen syntyperäänsä ja väitti jalokiviä he4imoaarteiksi. Kun Rachel ei sittenkään ollut halukas vastaanottamaan kiviä, Soliman puraisi Rachelia käsivarteen! Näin rajuihin tunteenpurkauksiin ei Rachel ollut tottunut.
Eipä tainnut Soliman olla kovinkaan onnellinen tuossatilanteessa, ainakin me joudumme jättämään hänet nyt itkemään Rachelin syliin.
Kenraalin ura
Kenraali Stumm von Bordwehrin urasta kuulemme , että hän oli alkuaan palvellut ratsuväessä, mikä ei häntä lainkaan miellyttänyt, mutta erilaisten sattumien kautta hänen uransa oli lähtenyt nousukiitoon ja hän oli onnellinen. Onnellisuus lisäsi hänen menestystään ja nyt hän työskenteli sotaministeriössä.
Koska hänen epäsotilaallisuutensa oli toisaalta luonut hänelle maineen älykkönä ja filosofina, sotamarsalkkaluutnantti, hänen esimiehensä, patisti häntä osallistumaan paralleeliaktioon ja ottamaan selvää, mitä siellä tapahtui.
Kenraali ei oikeastaan kuulunut niiden suuruuksien joukkoon, jotka Diotima oli kutsunut mukaan, mutta jälleen oli sattuma toiminut kenraalin onneksi, hän oli saanut kutsun konsiilin tapaamiseen. Kukaan ei tosin tiennyt, miten näin oli päässyt tapahtumaan, mutta Diotiman ei auttanut muu kuin toivottaa kenraalikin tervetulleeksi.
Joka tapauksessa Diotiman luona kenraali nyt paistatteli hyvän onnensa lämmössä ja ihaillen seurasi Diotiman keskusteluja. Vihdoin hän huomasi siirtyä sivummalle, ettei vaikuttaisi epäkohteliaalta. Sitten hän huomasi Ulrichin ja tunnisti tämän ulaanirykmentin kekseliääksi luutnantiksi. Näin löysi kenraalikin tuosta kuuluisuuksien joukosta keskustelukumppanin.
|