Isällinen kirjeSeuraava luku syyntakeisuudesta on minusta varsin kiintoisa, se luo perspektiiviä siihen, miten kulloinkin on ihmisen vapaan tahdon ja kausaalisuuden katsottu vaikuttavan ihmisen tekoihin. Ymmärrän Ulrichin isän huolen siitä, että liian salliva rikoslaki astuisi voimaan samoihin aikoihin kuin paralleeliaktio alkaisi hahmottua julkisuudessa, uhkaisihan moinen uudistus koko valtiokokonaisuutta. Samalla luku on kutkuttava esitys siitä, miten asiaankuulumattomat(kin) motiivit voivat johtaa merkittävää päätöksentekoa, lainsäädäntöä myöten. Äkkiä luettunahan näyttää siltä, että Ulrichin isän ja tämän kolleegan keskinäinen epäsopu johti rikoslain valmistelua ja syyksiluettavuuden alaan vaikuttaisi merkittävästi se, miten Ulrichin isä ja hänen vieroksumansa kollega professori Schwung onnistuisivat muotoilemaan ajatuksensa niin, ettei toinen huomaisi siihen haudattua lievennys/laajennusperustetta. Ulrich kuitenkin taisi väsähtää kesken tahdon vapautta analysoivan kirjeen. Hän vilkaisi vain kirjeen lopusta, mitä isä häneltä odotti, mutta lukijalle jää kyllä vaikutelma, ettei Ulrich kovin paljoa tule paralleeliaktiota työllistämään tällä ongelmalla. Oliko kenraali Stumm von Bordwehr lainkaan kiinnostunut paralleeliaktiosta ? Kenraali näytti tiivistävän käyntejään Diotiman luona. Kenraali vakuutti asevoimien vahvistamisen tärkeyttä ja Diotima taas suuttuneena katsoi kaiken kehityksen rauhantyön ansioksi. Ihmeen notkeasti kenraali pehmensi sanomaansa:” ..väkivallan ilmapiiriin, jota me nyt ikävä kyllä edustamme, on yhdistettävä hengensaavutusten siunaus, juuri niinkuin teidän ylhäisyytenne äsken sanoi.” Diotiman leppymiseen vaikutti varmaan myös kenraalin nöyrästi käyttämä puhuttelu ”teidän ylhäisyytenne”! Kenraali osoitti innostusta suuren konsiilin ideaan, mutta, kuten myöhemmin havaitsemme, ilmeisesti sen vuoksi, että keskustelut Diotiman kanssa olivat miellyttävää vaihtelua virkatehtävien lomassa. Kun keskustelusta näytti jälleen sukeutuvan erimielisyyttä kenraalin puolustaessa järjestystä ja Diotiman väittäessä, että järjestys, kuiva harkinta ja tutkiminen ei veisi paralleeliaktiota päämäärään, kenraali rakensi taas rauhaa:”Mutta jos joku voi saada aatteellisen liikkeen iskemään tulta ja salamoita, niin se joku on teidän ylhäisyytenne...” Upseerin koulutus kantoi hyvää hedelmää, moisten ritarillisuuksien pehmentämänä Diotima tuli kertoneeksi kenraalille enemmän kuin oli aikonutkaan.
Ampumaseurat ja osuusmeijerit kreivi Leinsdorfin suosiossa Diotima tunsi, ettei kreivi Leinsdorf ollut lainkaan samalla aaltopituudella hänen kanssaan. Kun hän yritti kertoa kreiville, mitä suuren konsiilin hengenjättiläiset olivat lausuilleet, kreivi arvoi kuulemansa ”vain kirjallisuudeksi” ja tähdensi erilaisilta yhdistyksiltä tulleiden aloitteiden merkitystä. Tällaisessa tilanteessa Diotima saattoi purkaa mieltään vain Arnheimille, joka käänsikin kritiikin Ulrichiin epäilemällä että kreivi ei huomaisi, miten Ulrich vaikutti hänen asenteisiinsa sabotoivalla pilkanteollaan. Samalla Arnheim kuvaili kreiviä herraksi ja ylimykseksi. Kun Arnheim oli saanut Diotiman miettimään kreiviä tästä ”herra ja ylimys”-näkökulmasta, hän alkoi jälleen analysoida Ulrichia väittämällä suorastaan ihailevansa tätä, mutta lukija ei kyllä tuota niele. Arnheim yritti vakuuttaa:”Ehkä hänen viehätyksensä piileekin tuossa vapauden ja sisäisen jäykkyyden sekoituksessa, mutta hän on vaarallinen ihminen, jossa yhtyvät infantiilinen moraalinen eksotismi ja kouliintunut äly..” Eiköhän Diotima tällaisen analyysin kuultuaan osaa varoa serkkunsa vaarallista vaikutusta, jos he vielä tekevät yhteisiä mainosmatkoja paralleeliaktion sponsoroimiseksi!
Median lemmikkiSamaan aikaan kun Arnheim tällä tavoin kaivoi maata Ulrichin jalkojen alta hän varmisteli asemaansa lehdistön suosikkina. Hänellä oli tapana sanoa:”Miehen todellinen merkitys on suurelta osalta sitä, että hän osaa tehdä itsensä ymmärrettäväksi aikalaisilleen”. Lievästi pessimististen lausuntojensa ansiosta hän saavutti arvokkuutta ja hänestä tuli konsiilissa sen keskipiste. Vaikka hän siis arvosteli Ulrichia tämän skeptisismistä ei hän itsekään tuonut toimintaan mitään aktiivista panosta. Hän vain puki viestinsä ylevämpään muotoon tuskailemalla, ettei hengellä ole nykymaailmassa todellista menestystä! Toisaalta on myös sanottava, ettei Ulrich todellakaan ponnistellut tehdäkseen itsensä ymmärrettäväksi! Tässä luvussa minua huvitti kappale, jossa todetaan, että suurten ajatusten ja suurmiesten attribuutit elävät kauemmin kuin itse asia ja ”niin jää iso joukko attribuutteja jäljelle.” Näitä attribuutteja sitten liitetään ”menekkipulassa jo ruuhkastakin päästäkseen” esim sanomalla tennispelin strategiaa syvälle luotaavaksi tai muotirunoilijaa suureksi. Ja sen arvaa, että kirjoittaja on kiitollinen kun saa ”varastoon kertyneet sanansa sijoitetuksi miestä myöten ilman tappioita”! Paralleeliaktioon palataksemme Arnheimin viesti oli siis, että suurelta konsiililta oli tuskin mitään odotettavissa, mutta ” jalo tehtävä sinänsä vaati luottavaista antaumusta niin paljon kuin sitä suinkin liikeni itse kultakin.” Taitavaa manipulointia, ei ihme, että Arnheimista tuli median lemmikki. Eihän siitä tosin välttämättä olisi itse asiallekaan ollut vahinkoa!
|
Palautetta |
Lähetä palautetta! |
Pihlanto Pirjopäivi 20081014 (20081014) o Ajk kotisivu o Musil o WebMaster