Ymmärrettävästi kenraalin mielestä parasta rauhantyötä olisi ollut puolustusvoimien kehittäminen. Hän vieraili Diotiman luona esittäen kaikki kouluajoilta mieleensä juolahtavat klassiset sitaatit ja pelästytti Diotiman pahanpäiväisesti, sillä upseerit toivat Diotiman mieleen vain Kuoleman.. Diotima sovitti sanansa huolellisesti ja muistutti, että paralleeliaktion kaltaisen manifestaation tuli nousta kansan keskuudesta, joten omat toiveet ja mieltymykset oli työnnettävä taka-alalle. Kenraaalin vierailu sai Diotiman kuitenkin hätääntymään ja hän päätti mitä pikimmin kutsua koolle sen suurten henkien kokouksen, jota hän oli jo suunnitellutkin ja jonka oli määrä antaa patrioottiselle aktiolle jokin sisältö.
Liike-elämän ja runouden välinen yhteys Diotima kevensi sydäntään kertomalla Arnheimille kenraalin vierailusta ja Arnheim vastasi keskustelleensa Ulrichin kanssa kenraaleista. Arnheimin vastaus oli niin epäselvä, että Diotima ymmärsi Ulrichin tukevan kenraalin ajatuksia. Arnheimin ajatuksissa oli nyt kuitenkin päällimmäisenä halu todistella liike-elämän ja runouden yhteyttä ja hän aloitti kertomalle isoisästään, joka oli koonnut omaisuuden jätteidenjalostustoiminnalla sekä isästään, jolla oli taianomainen kyky oivaltaa sotkuisimmatkin tilanteet ja käyttää ne hyväkseen omaisuutensa kasvattamiseksi. ”Kun liikeyritys laajenee, on elämässä tuskin mitään asiaa, jota se ei sivuaisi” väitti Arnheim.(Mitä mieltä mahtaisi pankkiiri Wahlroos olla tästä runouden roolista moraalia vailla olevan yrityksen toiminnasssa!) Hänen isällään oli jotakin, jonka edessä kaikki järki oli voimatonta. Mutta Diotiman serkku Ulrich oli Arnheimin mielestä aivan toisenlainen miettiessään vain koko ajan, miten asiat voisi tehdä toisin ja paremmin. Palaten Diotiman ongelmaan Arnheim tuumiskeli, että Diotiman pitäisi toteuttaa suunnitelmansa ja ylevöittää sitä humanismin hengellä, mutta kenraaliakaan ei tarvinnut torjua.
Ulrich ja Arnheim”Irti.. siitä ja siitä” ja ”Eteenpäin kohti...” kansiot mukanaan Ulrich pääpiirteittäin esitteli kansalaisaloitteet ja totesi, että puoli maailmaa etsi autuutta tulevaisuudesta ja toinen puoli menneisyydestä. Diotima halusi tietää, oliko kreivi Leinsdorfilla jonkinlaisia kirkollisia aikeita ja Ulrich toisti sen kreivin äskettäisen oivalluksen, ettei ihmiskunnan historiassa tapahdu vapaaehtoista paluuta taaksepäin. Outo tilanne: nykyhetki oli sietämätön, mutta tietä taaksepäin ei ollut eikä käyttökelpoista tietä eteenkään päin ollut löytynyt! Vastaamatta Ulrichille Diotima kysyi, mistä syystä Ulrich oli antanut kenraalille toiveita aktion suhteen. Ulrich hämmästyi, eihän ollut edes tavannut kenraalia. Kävi ilmi, että Arnheimin ja Ulrichin keskustelu oli ollut yleisluontoinen ja koskenut muun muassa murhaa ja siinä yhteydessä oli Ulrich esittänyt mielipiteen, että kenraaleja, jotka lähettävät joukkonsa kohti varmaa tuhoa, voi sotilaan äiti pitää murhaajana, kun taas jonkun toisen mielestä ja jostakin toisesta näkökulmasta uhreja voidaan pitää perusteltuina ja välttämättöminä Diotima halusi tietää koko keskustelun ja Ulrich kertoi. Arnheim oli kuulemma miettinyt paljon Ulrichia ja ihmetellyt, että tämä oli valinnut abstraktisen työn vaikka hänen olennaiset kykynsä viittasivat toiminnan alalle. Kun Diotima sanoi epäilevänsä tätä arviota Ulrich oli innokkaasti samaa mieltä:” Minulla ei ole mihinkään niin huonoja edellytyksiä kuin omaksi itsekseni!” Ulrich vakuutti, että hänen vakaumuksensa oli, että ajattelu on oma instituutionsa ja todellinen elämä on toinen. Arnheim oli sanonut, että henki oli nykyään todellisen kehityksen voimaton sivustakatsoja. Ulrich kertoi vastanneensa, että häntä viehättivät toteutumattomat asiat, eivät toteutuneet, isoiset instituutiotkin olivat tavallisesti hutiloituja idealuonnoksia. Arnheim oli puolestaan väittänyt, että Ulrich oli kuin mies joka menee makaamaan lattialle häntä varten sijatun vuoteen viereen. Diotima arveli, että Arheim halusi auttaa Ulrichia, Ulrich puolestaan ajatteli, että Arnheim haluaa voittaa puolelleen hänen arvonantonsa. Diotima kyysi nyt, mitä Ulrich arveli kenraalin ehdotuksesta ja empimättä Ulrich tokaisi:”Pitäkää se mies loitolla!”
Paralleeliaktio edellytti tiivistyvää yhteydenpitoa Diotimalta ja Ulrichilta ja he joutuivat jopa tekemään retkiä värvätäkseen vaikutusvaltaisia ja rikkaita henkilöitä hankkeen tueksi. He vierailivat sekä aatelisten että äveriäiden porvareiden luona ja Ulrichille pisti silmään, että aatelisten elämäntapa oli huomattavan rento verrattuna porvariston tapoihin, esimerkiksi aatelisten luona syötiin hedelmiä kuorimatta ja suoraan kädestä kun taas porvariston luona ”noudatettiin ankarasti veitsen ja haarukan seremoniaa.” Väkisinkin näiden retkien aikana joutuivat Diotima ja Ulrich keskustelemaan myös kahdestaan ja kun Diotima ensin alkoi puhua siihen tyyliin kuin Jumala olisi ”seitsemäntenä päivänä asettanut ihmisen helmeksi maailmansimpukkaan” Ulrich muistutti, että ihmiskunta on joukko pienen pieniä pisteitä maapallon uloimmalla kuorella. Diotimaa tietysti ärsyttivät serkun materialistiset kommentit. Diotima puhui mielellään Arnheimista ja se oli Ulrichille sietämätöntä kuultavaa. Hänelle tosin tuli itselleenkin yllätyksenä, että Arnheim saattoi häntä ärsyttää niin voimakkaasti. Kun Arnheim vieraili usein Diotiman luona ei Ulrich voinut välttyä tapaamisilta. Ulrich oli nenäkäs, Arnheim ystävällisen toverillinen. Diotima pani merkille merkillisen ristiriidan serkkunsa miellyttävän ulkomuodon ja epämiellyttävien mielipiteiden välillä ja niin hänessä heräsi ihmetys:”Täytyykö ihmisen olla sopusoinnussa ruumiinsa kanssa vai ei?” Lukijalle on joka tapauksessa tässä vaiheessa selvinnyt, että kolmio Arnheim-Diotima-Ulrich ei suinkaan ole mikään sopusointuinen, samaan paralleeliaktio-hiileen puhaltava trio, vaan voimakkaan jännitteinen ja ristiriitainen kolmio, jossa mielipide yhdellä sivulla kehittää mitä todennäköisimmin vastustusta toisella sivulla ja hämmennystä tai ärtymystä kolmannella.
|
Palautetta |
Lähetä palautetta! |
Pihlanto Pirjopäivi 20080909 (20080909) o Ajk kotisivu o Musil o WebMaster