Pirjopäivi Pihlanto
15 Itävaltalaisuuden ja preussilaisuuden yhteensovittelua?

• Arnheimin monipuolisuus ärsyttää
• Arnheimin kuuluisuuden perusta
• Tuzzi alkaa epäillä
• Palautetta
• Lähetä palautetta!

Arnheimin monipuolisuus ärsyttää

Kreivi Leinsdorfin mielestä tämä uusi ja yleinen koulukasvatus ja aatelispiirien tohtorinarvot olivat aiheuttaneet sen, että kotiopettajat olivat tulleet huonommiksi. Vuosi 48 oli ollut- luultavasti vuosi 1848! - kohtalokas, sillä tuolloin porvarit ja aatelisto erosivat toisistaan. Kas kotiopettajat olivat ohjanneet nuorta elämänintoa oikeaan suuntaan, mutta tälläistä ei nykyisin enää tapahtunut.

Ulrich yritti lohduttaa kreiviä, että porvaristolle oli intellektuellien suhteen käynyt samoin kuin aatelistolle aikoinaan kotiopettajien suhteen.

Tämä huomio tuntuisi istuvan tähänkin päivään!(Lukijan huomautus)

Nämä kulttuurikriittiset huomiot syntyivät, kun Ulrich seurasi, miten hänen inhoamansa Arnheim valloitti itävaltalaiset seurapiirit Diotiman salongissa:"..mitä me muut olemme erikseen, sitä kaikkea hän on samassa persoonassa ja sitäpä me sitten ällistelemme." Tähän toteamukseen Ulrich oli päätynyt havaittuaan, mikä valtava muisti ja lukeneisuus ilmeni Arnheimin seurustelussa, kaikkien kanssa hän saattoi vaihtaa mielipiteitä.
 

Arnheimin kuuluisuuden perusta

Arnheim oli suurten mittojen mies, hän vetäytyi kahdesti vuodessa maatilalleen kirjoittamaan ja hänen teoksensa olivat suosittua lukemista. Täytyyhän sellaisen ihmisen mielipiteissä olla jotakin perää, joka on osannut katsoa eteensä.

Arnheimin suuri lukeneisuus oli toinen hänen kuuluisuutensa peruskivistä. Asiantuntijat kuuntelivat mielellään hänen havaintojaan, koska he totesivat diletantin asiantuntemuksen ohuuden ja saivat näin omalle asiantuntemukselleen vahvistusta.

Kolmas Arnheimin suosion syistä oli hänen asemansa talouselämässä. Kaikkien maiden johtavissa sanomalehdissä oli häntä koskevia uutisia, milloin kulttuuri-, milloin taloussivuilla. Talousmahti oli tuolloin ja on vieläkin sitä mieltä, että kaikki olisi jätettävä kysynnän ja tarjonnan vapaan leikin varaan. Panssareilla, pistimillä, majesteeteilla ja diplomaateilla ei pitäisi olla mitään roolia yhteiskunnallisissa kysymyksissä.

Mutta mies, joka pystyi ajamaan talouselämän etuja yhtä hyvin piispainkokouksessa kuin sosiologien kongresseissa oli epäilemättä arvokas ja häntä oli pakko kuunnella alusta loppuun, vaikka hän hallintoneuvostojen kokouksissa siteerasikin runoja ja tähdensi elämän syvimpiä arvoja.

Kokonaisuuden mysteerio oli se valtti, jolla hän oli voittanut Diotiman ihailun.
 

Tuzzi alkaa epäillä

Diotiman silmissä kaikki itävaltalaiset alkoivat näyttää moukilta, kun hän vertasi heitä Arnheimiin. Tuzzin poliittinen kokemus edellytti, että aktio olisi jotain selvää, esim rauhankonferenssin koollekutsuminen, mutta Arnheim piti tärkeänä, että paralleeliaktio saisi säilyttää arvokkuutensa. Ei tässä tarvittu mitään valiokuntademokratiaa vaan voimakkaita ja avaria persoonallisuuksia.

Ja mikä olisi riittävän arvokas asia, uskontoko, heitti Tuzzi. Miksi ei, totesi Diotima. Mitä muuta, tivasi Tuzzi, kansakuntako, valtioko?

Arnheim pisti väliin:"Tiede, kulttuuri". Tuzzin mielestä Homeros olisi ollut tarpeeksi, siinä on täysipainosta luettavaa ja ehkä Peter Rosegger.

Arnheimin lopullinen päätelmä oli, että sivisaation ongelmia ei ratkaistu muutoin kuin sydämellä.

Tuzzi oli havainnut, että Diotiman ja Arnheimin välillä vallitsi merkillinen yhteisymmärrys ja hän päätti selvittää, mikä oli Diotiman ja Arnheimin suhde. Tuzzille oli vastenmielistä ajatella, että ulkomaalainen, lisäksi preussilainen, olisi paikalla, kun ratkottiin Itävallalle sisä- ja ulkopoliittisesti tärkeitä asioita.

Lisäksi hänta ärsytti, että Arnheimin läsnäollessa Diotima asettui tämän kannalle eikä hänen, miehensä. Tällaista ei ennen ollut tapahtunut ja moinen asiaintila antoi Tuzzille voimakkaan sysäyksen toimintaan. Arnheimista oli otettava selvä!
 

Palautetta 

Lähetä palautetta!