Minne minä on hävinnyt
Ulrich ei lähtenytkään Walterin ja Clarissen luo vaan kävelylle ja pohti merkityksiä: miksi maailma suosii epäolennaisia lausumia, juuri silloin pääsee askeleen eteenpäin, kun valehtelee. Elämästään Ulrich ajatteli, että tapahtumat kuuluvat enemmän toistensa yhteyteen kuin hänen.
Elämys saa merkityksensä sen mukaan, mihin se sijoittuu toimintojen ketjussa, sitä voi tarkastella, joko yleiseltä tai henkilökohtaiselta kannalta ja kumpaa tarkastelutapaa käyttää, riippuu tilanteesta.
Nykyään vastuun painopiste ei ole ihmisessä vaan asiayhteyksissä, elämykset ovat ruvenneet itsenäisiksi. On syntynyt maailma, jossa ominaisuudet ovat miestä vailla, elämykset kokijaansa vailla.
Vielä on kyllä niitäkin, jotka elävät omassa persoonassaan. Ehkä he ovat hyvinkin onnellisia, mutta muiden silmissä tuollaiset ihiseta alkavat näyttää aivan järjettömiltä.
Pohtiessaan näitä näkökohtia Ulrich myönsi olevansa ”karaktääri”, vaikka hän ei luonnetta omistanutkaan.
Poliisiasemalla
Yllättävää kyllä, Ulrich, jota kuvataan hyökkääväksi, epäempaattiseksi ja oikeuksia kunnioittamattomaksi, päätyi iltaisella kävelyllään ihmisoikeuksien puolustajaksi jouduttuaan todistamaan, miten poliisit kohtelivat humalaista työmiestä. Hän puuttui asiaan ja ehdotti poliiseille, että mies päästettäisiin kotiin nukkumaan pois humalaansa. Ehkä syynä oli, että Ulrich oli juuri pohtinut oma asemaansa suhteessa henkeen ja oli kokenut ykseyttä puun ja kiven kanssa ja oli tässä virityksessä tavanomaista herkemmällä mielellä.
Poliisit eivät hyväksyneet ulkopuolista arvostelua ja niin joutui Ulrich samaan kyytiin humalaisen rauhanhäiritsijän kanssa.
Poliisiasemalla hänen väliintulonsa tulkittiin poliittiseksi ja hänet kuljetettiin pääpoliisiasemalle. Onneksi poliispäällikkö oli vielä töissä, hän muisti, että kreivi Leinsdorf oli juuri muutamaa tuntia aikaisemmin kysellyt Ulrichin osoitetta ja päätti, että asiasta olisi päästävä eroon mitä pikimmin. Leikkisästi poliisipäällikkö moitti Ulrichia siitä, että tämän osoitetta ei löytynyt osoitekalenterista, mutta uskoi tietenkin, että kreivi Leinsdorfin kiinnostus Ulrichia kohtaan liittyi tärkeään asiaan”Tietääkseni joudutte huomenna käymään hänen korkeutensa luona erittäin tärkeässä asiassa, jolla on yleistä merkitystä”, mahdollisesti poliispäällikkökin oli jo kuullut juoruja isänmaallisen, keisariin liittyvän aktion vireilläolosta.
Seuraavana päivänä Ulrich siis teki tervehdyskäynnin kreivi Leinsdorfin luokse ja ”siinä tilaisuudessa hänet oitis nimitettiin suuren patrioottisen aktion sihteerin kunniavirkaan.” Näin oli siis käynyt kuin ihmeen kautta!
|