Vielä nuoruudenystävästä
Walterin suhtautumisessa nuoruudenystäväänsä Ulrichiin on selvästi mustasukkaisuutta: kun Clarisse ja Ulrich saapuivat kävelyltä Walter havaitsi, ettei hän voinut estää itseään puhumasta pahaa nuoruudenystävästään ja Ulrichin lähdettyä Walter määrittelikin Ulrichin mieheksi vailla ominaisuuksia.
Walterin mielestä matemaatikko on on niin yleisälykkään näköinen, ettei siinä ole mitään selvää sisätöä enää takana. ”Roomalaiskatolisia pappeja lukuunottamatta ei kukaan enää näytä siltä kuin pitäisi, koska ihminen käyttää aivojaan persoonattomammin kuin käsiään.”
Analysoidessaan Ulrichia Walter luettelee koko joukon ominaisuuksia ja toteaa sitten:” – en yritäkään kohta kohdalta tarkistaa näitä ominaisuuksia, pitäköön vain ne kaikki tyynni. Eivät ne kuitenkaan loppujen lopuksi ole hänen!----Jokainen huono teko on hänen mielestään jossain suhteessa hyvä teko.”
Clarisseen Walterin analyysi ei tehnyt kielteistä vaikutusta, päinvastoin, hänen mielestään esitetty ominaisuudettomuus olikin hyvin kaunis piirre Ulrichissa.
Clarissen toistettua joitakin Ulrichin mielipiteitä Walter julisti Ulrichin suorastaan vaaralliseksi Clarisselle. ”Jokainen ihminen tarvitsee nykyään yksinkertaisuutta, maanläheisyyttä, terveyttä....Kaikki tuo mistä Ulo sinulle juttelee, on epäinhimillistä alusta loppuun.”
Vakuuttelu ei purrut, Clarisse päätti lähteä ulos katsomaan, vieläkö yöperhosia näkyisi ja Walter syöksyi Wagnerin oopperoiden teemoihin, musiikin narkoosissa hänen kohtalonsa keveni.
Myöhään Wagnerin ihailijaksi syttyneenä minua viehättää tässä Wagnerin musiikin luonnehdinta kurittomana vyöryväksi substanssiksi.
Moosbruggerin tapaus
Kuvaus Moosbruggerin elämästä, luonteesta ja hänen suorittamistaan murhista tuo mieleen Dostojevskin ”Idiootissa” kuvatun murhatyön, jota tuossa teoksessa aina silloin tällöin käsiteltiin milloin yhteiskunnallisesta, milloin rikosoikeudellisesta, milloin uskonnollisen armon näkökulmasta.
Musil uhraa vähintään yhtä paljon Moosbruggerin tapauksen kuvaamiseen. Ulrich oli lukenut Moosbruggerin tapauksesta lehdistä, oli nähnyt saattueen, johon kuului käsiraudoissa oleva, laupeasti hymyilevä Moosbrugger ja tämän vartijat ja kiinnostui tapauksesta niin paljon, että kyseli oikeustalon vahtimestarilta saattueesta.
Lukijalle kerrotaan, että Ulrich tulee tutustumaan henkilökohtaisesti Moosbruggeriin, mutta vasta paljon myöhemmin. Nyt lukijalle kerrotaan Moosbruggerin lapsuudesta, nuoruudesta ja tämän tekemistä murhista, jotka Moosbruggerin itsensä mielestä eivät voineet olla himomurhia, koska hänet oli niihin ajanut syvä vastenmielisyys kulloistakin uhria kohtaan. Uhrit olivat aina naisia. Moosbrugger tunsi vetoa suuriin eleisiin, tunnusti oikeudelle muun muassa olevansa ”teoreettinen anarkisti” ja aiheutti arvaamattomuudellaan ymmärrettävsti puolustusasianajajalleen aavistamattomia hankaluuksia.
Moosbruggerin mielestä hänen tekonsa olivat poliittisia, tuomari piti häntä vapaan tahdon periaatteen mukaisesti itse vastuullisena teoistaan, Moosbruggerin mielestä teot olivat tulleet häntä kohti niinkuin linnut lentävät luo.
Oikeuden päätös oli kuolemantuomi ja nyt heräsi Moosbruggerissa itsesuojeluvaisto:” Minä olen tähän tytyväinen joskin minun täytyy teille tunnustaa, että olette tuominneet mielipuolen”. Näin siitä huolimatta, että Moosbrugger oli itse koko oikeudenkäynninajan vakuuttanut olevansa täysin terve!
Puolustusasianajaja, Moosbruggerin mielestä ”kurja ilveilijä”, ilmoitti olevansa tyytymätön päätökseen ja näin ilmeisesti Moosbruggerin tarina sai vielä jatkoa.
|