Mies ilman ominaisuuksia on nimeltään Ulrich
Ulrich oli ilmeisen nuorena jo harjoittanut mahdollisuudentajuaan, olihan hän jo koulupoikana- opettajiensa kauhuksi- kirjoittanut Jumalasta, että maailmaa tehdessään tämä oli ajatellut voivansa yhtä hyvin tehdä toisinkin.
Selvästi satiiriset painotukset pääsevät tekstissä valloilleen: tämän ainekirjoituksen johdosta suunniteltu koulusta erottaminen jäi toteuttamatta ainoastaan sen vuoksi, että koulussa ei osattu ratkaista, oliko Ulrichin teksti isänmaan- vai jumalanpilkkaa.
Tämä persoonallinen ajattelu johti kuitenkin siihen, että Ulrichin isä lähetti pojan belgialaiseen kouluun, jossa Ulrich oppi ”avartamaan toisten ihanteita koskevan ylenkatseensa kansainvälisiin ulottuvuuksiin.”
Jossain vaiheessa Ulrich arveli, että kotimaahan muutto voisi olla perusteltua ja niin hän muutti vanhaan kotikaupunkiinsa, osti pienen huvilinnan ja alkoi suunnitella sen remonttia ajautuenn kuitenkin haaveilemiseen. Lopulta hän päätteli, että saadakseen jotain kunnollista aikaan ihmisen on jouduttava niin ahtaalle kuin pakkopaidassa ja niinpä hän uskoi linnansa korjaustyöt ammattilaisille.Ammattilaisten luomus oli yhtä kaukana Ulrichin ennalta kuvittelemasta lopputuloksesta kuin jos hän olisi asettunut asumaan kuuhun.
Leona ja Bonadea
Ulrich oli tutustunut naiseen, jonka nimeen Leontine hän ei ollut tyytyväinen, vaan kutsui tätä Leonaksi. Leonan omistaminen oli hänestä yhtä houkuttelevaa kuin turkkurinliikkeessä täytetyn leijonantaljan! Leonan elämänvaiheet siihen asti kuin hän tutustui Ulrichiin kuvaillaan ironisin sanakääntein.
Leona toimi varieteelaulajana ja oli vakuuttunut, että hänen tehtävänsä oli tarkalleen samanlainen kuin oopperan ensilaulajattaren. Leonan intohimo oli syöminen ja Ulrich ruokki hänt mieluimmin yksityistiloissa, mistä Leona ei ollut kovin ihastunut, mutta sittenkin kunnon aterian syötyään katsoi velvollisuudekseen tarjota vastalahjan, nousi ja alkoi tyynesti mutta täysin äänin laulaa. Tällaisen illan Ulrich koki kuin kirjasta irti revityksi lehdeksi, ”täynnä tyranniaa kuin kaikki mikä on jäänyt silleen ikuisiksi ajoiksi”.
Lukijaa ei ehkä näin ollen hämmästytä, että Ulrich sai uuden rakastetun, Bonadean. Ulrich oli joutunut yölliseen tappeluun, sillä onhan olio olemassa vain rajojensa, siis tavallaan ympäristöön kohdistamansa vihollisuuden kautta. Tappelu oli epätasainen, kolme yhtä vastaan, ja Ulrich oli antanut tarkkaavaisuutensa hetkeksi herpaantua. Hänet oli lyöty katuun ja ryöstetty, mutta Bonadea oli osunut paikalle vuokravaunussa ja ottanut Ulrichin hoiviinsa. Ulrich oli intoutunut kuvaamaan tappelua ja verrannut sitä tietoisen persoonan melkein täydelliseen irtautumiseen ja päätynyt vertaamaan nyrkkeilyä lähes uskontoon, koska se on kehittänyt tappelemisen järkeväksi systeemiksi. Ulrichin järkeilyä kuunnellessaan Bonadea arveli pelastaneensa hyvin nerokkaan miehen, vaikka ei ollut aivan varma, olisiko mies kuitenkin saanut aivotärähdyksen.
Bonadea oli myöhemmin ilmestynyt Ulrichin asunnolle ja kahta viikkoa myöhemmin Bonadea oli ollut hänen rakastettunsa jo neljätoista päivää.
h2>
Kakania
Tiettävästi Musil muokkasi teostaan jatkuvasti. Kuvaus Kakonian alussa on varmaan näitä muokattuja jaksoja, koska sen viittaukset hyperamerikkalaiseen kaupunkiin ovat pikemminkin toisen maailansodan jälkeiseltä ajalta kuin ajalta ennen maailmansotia. Työelämän ja yksityiselän segregaatio kuvatulla tavalla on myöskin lähinnä toisen maailmansodan jälkeinen ilmiö.
Elämän onnea ihminen ei saavuta korskeilla päämäärillä vaan sillä, että maaleihin on lyhyt matka. Minkä ihminen saavuttaa, se antaa muodon hänen sielulleen, mutta tahtominen ilman toteutusta kierouttaa sielun. Onnen kannalta on merkityksetöntä, mitä kukin tahtoo, tärkeää on vain, että sen saavuttaa.
Kun asiat ovat näin, on ymmärrettävä, että asiat johtavat meitä emmekä me asioita. Sen vuoksi on mahdollista, että jonakin päivänä meidät valtaa tunne väärälle rataosuudelle joutumisesta. Kun Ulrichin isänmaana vielä oli Itävallan keisarikunta, tällaisesta junasta oli mahdollista astua pois, mennä tavalliseen junaan ja palata kotiin.
Siellä ei missään asiassa menty liiallisuuksiin: matkustettiin, mutta ei liian usein, hienostuneisuutta harjoitettiin, mutta ei ranskalaisen liioitellen, armeijaan kulutettiin määrättömästi rahaa, mutta vain parahiksi sen verran, että varmasti pysyttiin toiseksi heikoimpana suurvaltana, asioiden hoito oli Euroopan parhaan virkavallan käsissä, mutta tuskin tuntuvaa, neroa kyllä pidettiin lurjuksena, mutta lurjusta ei koskaan ilman muuta nerona, kuten muualla maailmassa.
Valtiosääntö oli liberaali,mutta hallintotapa klerikaali, Hallinto oli siis klerikaalia, mutta elämäntavoissa oltiin vapaamielisiä. Lain edessä oltiin samanarvoisia, mutta kaikkipa eivät ihan tavallisia kansalaisia olleet. Joka kerran, kun kaikki alkoivat viihtyä itsevaltiuden ilmapiirissä, sääti kruunu, että oli ruvettava hallitsemaan parlamentaarisesti.
Kansallisuuksien väliset ristiriidat unohdettiin aina välillä ja elettiin kuin mitään erimielisyyden aiheita ei olisi ollutkaan. Antipatia kansalaistovereita vastaan oli kehittynyt niin vahvaksi, että se loi suorastaan yhteenkuuluvaisuuden tunnetta. Epäluottamus kohdistui myös omaan persoonaan ja tämä tunne sai syvän itsevarmuuden luonteen.
Koska Kakoniassa täyttymättömien tilojen passiivinen fantasia näkyi paremmin kuin missään muualla, se oli aikoinaan valtioista edistynein. Kakoniassa sanottiin Es ist passiert ja näin sanoen ”henkäistiin tosiasiat ja kohtaloniskut ilmoille keveinä kuin untuva”, Kakonia oli ehkä sittenkin neroille sopiva maa, ja siihen se taisi sortuakin.
|