Musilin oppimisprosessi
Luku-urakka on päässyt viimeiseen jaksoon. Tässäkin kerronta sujuu jo melko normaaliin tapaan kuten viime jaksossakin. Loppua kohden Musil on siis alkanut oppia kirjoittamaan romaania – eikä aforismikokoelmaa.
Ulrich kohtaa ilotytön
Jakson ensimmäinen luku kuvaa Ulrichin matkaa öisellä kadulla kotiinsa. Tyhjää kaupunkia kuvataan kiehtovalla tavalla. Toki Ulrich tässäkin pohtii asioita omalaatuisella tavallaan analysoiden omaa elämäänsa. Hän jopa ihmettele, miten voi olla näin onnellinen. Erilaiset tajunnanvirran uomat ryöpsähtelevät satunnaisen tuntuisesti esiin. Tapahtuupa jotakin konkreettistakin: hän törmään pieneen ilotyttöön, joka puhuttelee häntä ”pikku ystäväksi”. Ulrichin reaktio ei ole inho, vaan häntä miellyttää tämä inhimillinen lähestyminen, vaikka hän tietää sen mekaaniseksi markkinointitoimenpiteeksi. Hän painaa setelin tytön käteen ja jatkaa kulkuaan. Häntä huvittaa pohdiskella, miten tyttö reagoi kollegojensa seurassa tähän yllättävään helppoon ansioon.
Moosbruggerin kohtalo yhdentekevä
Välillä Ulrichin mieleen putkahtaa kiusallinen muisto: Arnheim ja tämän käsi hänen olkapäällään.. Hän muistelee jälleen kerran Moosbruggeria ja keskusteluaan tästä Arnheimin kanssa. Miehen kohtalo on hänelle nyt yhdentekevä: tehkööt hänen kanssaan, mitä mielivät. – Kotia lähestyessään hän huomaan talonsa valaistuksi, vaikka siellä ei pitäisi olla ketään. Vaikka järki sanoo, että hänen olisi viisainta kutsua poliisi, hän menee rohkeasti sisään ottamatta edes esiin pistooliaan, joka hänellä on ollut mukanaan öisestä pahoinpitelystään alkaen. Talossa häntä ja lukijaa kohtaa yllätys: Clarissehan se siellä. Ilmeisesti ennen teoksen ensimmäisen osan päättymistä Ulrichin ja Clarissen suhde aiotaan vielä selvittää.
Surusanoma ja viettely-yritys
Ulrichille on tullut sähkösanoma, jonka Clarisse ojentaa tälle. Ulrichin isä on kuollut. Hänen täytyy matkustaa selvittämään asioita ja vastaanottamaan perintönsä. Sen sijaan, että jättäisi miehen rauhaan ja suremaan – tai ainakin ajattelemaan tilannettaan – Clarisse puhkeaa hillittömään puhetulvaan. Ulrich lähinnä kuuntelee, välillä pudistaen päätään kun kuulee liiaan mielettömän väitteen. Lopuksi Clarisse tyrkyttää itseään Ulrichille suorastaan hyökäten hänen kimppuunsa. Ulrich muistaa samassa Gerdan ja torjuu kiusauksen: ”Minä en tahdo”. Walter haluaisi Clarisselta lapsen, mutta Clarisse on kieltäytynyt. Sen sijaan hän haluaisi sen Ulrichin kanssa. Lopulta Clarisse ymmärtää tulleensa torjutuksi ja hän ikään kuin selviää hulluskohtauksestaan, edes muistamatta mitä hän sanoi. Hän vannottaa, että Ulrich ei puhu hänen käynnistään mitään Walterille sekä poistuu rauhoittuneena.
Kirja tai itsemurha
Ulrich jää yksin selvittelemään ajatuksiaan ja elämäänsä. Hänen mieleensä nousee, että Gerda ehdotti hänen kirjoittavan elämästään kirjan. Itse hän muistaa sanoneensa herra Tuzzille, että hän joko kirjoittaa kirjan tai tekee itsemurhan. Melko mielettömät vaihtoehdot. Olisiko Ulrichissa Musilin alter egoa? Ulrich tuntee mielensä jotenkin seestyvän – siihen viittaa tämän viimeisen luvun otsikko ”Käännekohta”. Siihen lienevät vaikuttaneet isän kuoleman ohella myös kamppailu Clarissen kanssa ja Arnheimin ”mitanotto” hänestä. Tämä seestyminen ja uuden päivän koittaminen kuvataan taidokkaasti. Palvelija on jo illalla tai yöllä pakannut ja Ulrich ottaa lopuksi ajurin asemalle.
Teos voisi hyvin päättyä tähän
Teos voisi päättyä tähän, vaikka moni asia jää vielä keskeneräiseksi. Pääseehän Ulrich siinä kuitenkin jotenkin selville itsestään ja isä, jolla oli ominaisuuksia ja jonka kanssa Ulrichilla oli viileät välit, on nyt poissa. Ja päättyihän moni kirjan luku, joissa kehiteltiin jännitteitä, antikliimaksiin – miksei siis koko kirjakin? Tuskinpä se jatko-osassa tästä paljon paranee. Suuren helpotuksen tuntein suljen teoksen.
|
Palautetta |
Lähetä palautetta! |
Pihlanto Pekka 20090301 (20090301) o Ajk kotisivu o Musil o WebMaster