Soliman himoitsee Rachelia
Aluksi syvennytään palvelustyttö Rachelin ja Solimanin väliseen suhteeseen. Aidosta rakkaussuhteesta ei ehkä voi puhua, vaan Soliman vain himoitsee Rachelia, eikä Rachelillakaan tunnu olevan mitään pientä seikkailua vastaan. Paremman puutteessa, sillä Ulrich olisi se parempi vaihtoehto. Nuori pari kohtaa Rachelin kamarissa sillä välin kun ”kulttuurihenkilöt” olivat pitäneet jonkin tärkeän ja turhaksi jääneen kokouksen, ja Diotima, Leinsdorf ja Arnheim jäävät vielä vaihtamaan huolestuneita ajatuksia kokouksen tuloksista. Saattaa olla sama kokous, jota kuvattiin viime jaksossa.
Rakkauden hulmuava myrskytuuli
Rachelin ja Solimanin kohtaaminen on varsin kömpelö. Molemmat ovat kokemattomia – Soliman varsinkin, ja ”Rachel lopulta joutui hoitamaan viettelijän osuuden”. Siinä käytetään avuksi Diotiman alusvaatteita ja – osapuolten kynsiä sekä hampaita. ”...Soliman unohti hävetä kömpelyyttään, ja pimeän halki havisi rakkauden hulmuava myrskytuuli. Tylysti se pudotti rakastavaiset maahan heistä hellittäessään.” Siinä kaikki. Tapahtumalla ei herkutella sen enempää. Todetaan sentään tapahtuneen tosiasian vahvistukseksi: ”Rachel oli taas vain palvelustyttö, joka oli antanut vietellä itsensä ja kovasti pelkää saavansa lapsen”. Pariskunnalla on kuitenkin sikäli tuuria, että kokous jatkuu vielä ja vieraiden tehdessä lähtöä Soliman on jo tiessään.
Clarissen ”oivallus”
Seuraava kuvaelma: Clarissen ja Walterin kotona. Paralleeliaktio esiintyy keskustelussa. Ihmiset pitävät sitä huijauksena ja valmisteilla on mielenosoitus sitä vastaan. Poliisit ovat valmiina ja sotaväki kasarmeissaan hälyytysvalmiudessa. Keskustellaan myös siitä, onko se Ulrichin vika, jos jotakin tapahtuu. Outo ajatus, jonka Walter kieltää esittäneensä. Hän on lähdössä mielenosoitukseen ja Clarissekin haluaisi tulla. Walter ei tätä halua ja lupaa itsekin jäädä kotiin. Aluksi käydään normaalia keskustelua, mutta sitten Clarissen ottaa käteensä jonkin Nietzschen teoksen ja hänen sormensa osuu ”siihen kauniiseen kohtaan, jossa mestari puhuu tahdon rappiota seuraavasta köyhtymisestä”. Clarisse tekee mielestään hienon oivalluksen, että kun N. puhuu esimerkinomaisesti vain kirjallisuudesta, sitä voidaankin soveltaa myös musiikkiin – ikään kuin N. ei olisi tätä tajunnut!
Outo riita
Pariskunnan välle syntyy outo riita tai ainakin se on oudosti kuvattu. Siihen kietoutuvat Clarissen itsevarmuus, joka perustuu Nietzschen kirjan väärin ymmärrettyyn kohtaan – jota hän ei halua näyttää Walterille – hänen inhonsa Walteria kohtaan, Walterin halu saada lapsia ja Ulrich, jota Walter ”herjaa” neroksi: ”Varo neroa! Sinä, jos kukaan!” Kaiken keskellä uppoudutaan pitkäksi toviksi Walterin ajatuksiin, jotka koskevat kaloja, joihin hän oli aina tuntenut kiihkeää, kammonsekaista vetoa! Samalla kun Walter ajattelee kaloja, hän on ajatuksissaan rynnännyt kadulle ja tekee ”havaintoja” vaeltelustaan siellä. Todella outoa, sanoisinko skitsofreenista. Lopulta katufantasia ja kala-ajatukset sekoittuvat toisiinsa.
Antikliimakseja
Tämän tajunnanvirran katkaisee Clarissen tokaisu, joka on otettu luvun otsikoksi: ”Jos sinä haluat tappaa Ulrichin, niin mene ja tapa sitten!” Walter tajuaa, että Clarisse on hullu ja samalla näyttää rumalta hänen silmissään. Kuten niin usein tässä teoksessa, tilanne laukeaa eräänlaiseen antikliimaksiin. Clarisse toistelee, ettei halua Walterilta lasta ja poistuu. Walter selvittelee ajatuksiaan pianon ääressä improvisoiden ja lähtee lopulta kaupungilla. Hän toivoo mielenosoituksen päättyvän niin, että Ulrich riippuu lyhtypylväässä. Ja lopulta jällen antikliimaksi: ”Hän hengitti jo taas rauhallisemmin”.
|
Palautetta |
Lähetä palautetta! |
Pihlanto Pekka 20090205 (20090205) o Ajk kotisivu o Musil o WebMaster